Hän muistelee saaneensa huhtikuun 13. päivänä 1994 Kesärantaan SMP:n perustajan Vennamon vieraakseen.

Vennamo aloitti uransa maalaisliitossa, mutta hävittyään vuonna 1956 puheenjohtajavaalissa V. J. Sukselaiselle hän ryhtyi valmistelemaan oman puolueen perustamista, mikä toteutuikin 1959. Tämä johti luonnollisesti isoihin ristiriitoihin keskustan kanssa.

– Puhuimme Kesärannassa Veikko Vennamon mahdollisesta ”historiallisesta paluusta” keskustan riveihin. Vennamo piti sitä mahdollisena, mutta sillä ehdolla, että osoittaisimme hänelle jonkinlaisen henkilökohtaisen tunnustuksen. Se hanke jäi toteutumatta, mutta vuoden 1996 elokuussa sain Johannes Virolaisen ja Veikko Vennamon sovintolounaalle yhteisen pöydän ääreen. Valitettavasti hotelli Tornin kabinetissa käyty keskustelu jäi taltioimatta, Aho kertaa kirjassaan.

Soini allekirjoittaa Ahon kirjan kuvaukset. Keskusta yritti lähentyä Vennamoa ja Vennamokin lämpeni asialle.

Asia karahti siihen, että Karjalan liitto lähti hakemaan Vennamolle ministerin arvoa, tuloksetta.

– Se jumiutui sitten arvonimilautakuntaan ja siitä Veikko suivaantui. Uskon, että jos se olisi järjestynyt, niin paluu keskustaan olisi tapahtunut sitä kautta, että hänen elämäntyönsä olisi tunnustettu. Koska SMP sitten meni konkurssiin 1995, senkin puolesta se olisi sopinut. Veikkohan oli meille kiukkuinen SMP:n konkurssista eikä perussuomalaisia sympatiseerannut. Mutta sitten kun (Raimo) Vistbacka avauspuheessa sanoi, että nyt olisi vanhan isännän syytä miettiä porttien porttia, sitten Veikko lopetti haukkumisen – ei liittynyt tietenkään mutta se loppui sitten.

AHON mainitsemasta ”sovintolounaasta” Soini on kuullut, että tapaaminen oli hyvä. Hänen käsittääkseen siihen osallistuivat vain Virolainen, Vennamo ja Aho.

– Veikko oli siitä lähipiirilleen puhunut, että he saivat Jussin (Virolaisen) kanssa asiat hyvään malliin. Se on arvostettava kätilöinti kyllä Aholta.

Soinin mielestä keskusta teki myös ison strategisen virheen vuonna 1995, kun se ei pyytänyt esimerkiksi Vistbackaa, häntä eikä Urpo Leppästä puolueeseensa.

– He olettivat, että ei meistä ole mihinkään. Meitä suivaannutti se aika paljon silloin. Muistan sen, että minään ei pidetä.

– Luulen, että varsinkin siinä tapauksessa, jos ne olisivat onnistuneet Veikon saamaan ja sanoneet, että tulkaa te kaikki muutkin, niin siitä olisi ollut aika vaikea kieltäytyä.

Luulet, että teistä olisi tullut keskustalaisia?

– Kyllä siinä varmaan olisi sellainen aika iso mahdollisuus juuri siinä kontekstissa, koska SMP:n konkurssi oli kamala paikka meille kaikille. Veikko suuttui siinä tietysti meille, vaikka minäkin hänelle sanoin, että mitä meille suutut, koska me menimme komentosillan mukana pohjaan. Me olimme loppuun asti mukana. Mutta totta kai minä ymmärrän sen hänen tuskansa siinä.

Soini arvioi, että keskusta katsoi, että SMP on lyöty eikä ”noista ole mihinkään”.

– Siinä oli kuitenkin se, että Vistbacka oli valittu eduskuntaan 1995. Vaikka puolue meni konkurssiin, siinä olisi ollut yksi kansanedustaja. Mutta eivät ne kunnolla Raimoakaan lähestyneet eikä meistä ketään. Sitten me lähdimme sille kuuluisalle Saarijärven reissulle, Soini sanoo ja viittaa siihen, että perussuomalaisten perustamisesta päätettiin saarijärveläisessä saunassa Soinin, Vistbackan, Leppäsen ja Kari J. Bärlundin kesken.

Olisitteko voinut mennä ilman Vennamoa keskustaan?

– Se olisi ollut varmaan jo vähän vaikeampi, mutta siinä Veikon vanavedessä se olisi varmaan mennyt aika kivuttomasti silloin.

Sinänsä Vistbackalla, Soinilla eikä Bärlundilla ollut keskustataustaa Vennamon tavoin.

– Mutta kyllä me niin lyötyjä ja nenänvartta pitkin katseltuja silloin oltiin, että kyllä minä sen tunnelman muistan.

Soinia lähestyttiin tuona aikana vain ay-liikkeestä Hakaniemestä. He näkivät hänessä tulevaisuuden miehen ja lupasivat, että hänestä tehdään kansanedustaja, käytännössä demari. Soini oli jäänyt SMP:n konkurssin myötä työttömäksi ja saanut SAK:sta töitä. Soini ei tarjousta ottanut vastaan, vaikka se hänen mukaansa mieltä lämmittikin.

SOINI kokee Ahon liikkuneen oikealla asialla keskustan ja Vennamon sekä Virolaisen kannalta.

– Sehän olisi ollut aika merkittävä juttu, jos Veikko olisi palannut (keskustaan) takaisin. Mutta Veikkohan ei ikinä olisi voinut palata ilman, että häntä pyydetään ja ilman että hänen uransa ja ansiot tunnustetaan. Mutta Aho oli tähän valmis ja lähti ajamaan sitä kuten Karjalan liitto, mutta arvonimilautakunta ei sitä hyväksynyt ja siitähän Veikko sitten suuttui.

Vennamo katsoi, että hänet oli nolattu. Soinin mielestä Vennamo olisi arvonimen ansainnut muun muassa ansioillaan sodan jälkeen asutustoiminnan johdossa. Arvonimilautakuntaan liittyviä kiemuroita on selostettu esimerkiksi toimittaja Unto Hämäläisen tekemässä jutussa Helsingin Sanomien vuonna 1996.

KESKUSTA on viime vuosina yrittänyt kotiuttaa myös Timo Soinia. Tunnustelua lienee ollut puolin ja toisin. Soini ei ole kuitenkaan Sipilän hallituskauden jälkeen lähtenyt ehdolle vaaleihin.

Soini toteaa, että hänellä on melko hyvä muisto hallitusyhteistyöstä keskustan kanssa.

– He olivat reiluja. Minulla oli paljon hankalampaa kokoomuksen kanssa Sipilän hallituksessa.

Soini kuvaa myös olevansa arvokonservatiivi eikä oikeistolainen ajattelutavaltaan.

– En ole talouspoliittinen oikeistolainen. Olen esimerkiksi pitänyt kansanterveyslakia ja peruskoulua hyvänä asiana ja nehän ovat punamullan tuotoksia.

Et ole fiskaalikonservatiivi?

– En ole. Olen aina käynyt myös isompien kimppuun, en koskaan pienempien kimppuun.

– Vennamolaisuuden ydin on siinä, että haasta ne, joilla on rahat ja valta.

Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra on kuvannut hänen ja perussuomalaisten edustavan fiskaalikonservatiivista ajattelua.

Onko nyky-PS pienempien kimpussa?

– Kyllä minun mielestä, ikävä kyllä. Ei kaikessa, mutta kyllä tämä retoriikka, niin en minä sitä omakseni tunnista, että annetaan koko ajan semioottisesti ymmärtää…

Soini sanoo ja vaikuttaa kiittävän puoluetta siitä, että kokee sen olevan ”Israelin ja kristinuskon puolella puheissa”.

– Mutta sitten pitäisi muistaa ne Raamatun kohdat, joissa sanotaan, että joka vaivaista sortaa, se herjaa hänen Luojaansa. Samoin Laupias samarialainen ja Raamatussa aika monessa paikkaa sanotaan, että älä sorra muukalaista. Kyllä nämä ovat semmoisia asioita, joiden soisi olevan vähän toisella tolalla, Soini sanoo.