Kotimaa
10.12.2020 14:25 ・ Päivitetty: 10.12.2020 14:25
Olkiluodon häiriöstä ilmoitettiin lähes tunnin viiveellä – STUKin pääjohtaja myöntää: ”Siinä kesti liian kauan”
Säteilyturvakeskus (STUK) ilmoitti tänään kello 13.28, että Olkiluodon ydinvoimalassa Eurajoella on tapahtunut vakava häiriötilanne.
Tänään iltapäivällä järjestetyssä tiedotustilaisuudessa ihmeteltiin, miksi STUKilta kesti lähes tunnin, että yleisö sai tiedon häiriöstä.
– Se on liian kauan, Säteilyturvakeskuksen pääjohtaja Petteri Tiippana (kuvassa) myönsi ja arvioi korona-ajassa elämisen ehkä vaikuttaneen viiveeseen.
Hänen mukaansa oppia otetaan tapahtuneesta ja STUK pyrkii nopeampaan tiedonvälitykseen. Tiippana piti hyvänä sattumana, että Säteilyturvakeskus harjoitteli eilen vastaavanlaisia tapahtumia silmällä pitäen, ja myös Eurajoen yksikkö oli mukana.
– Pääsimme näin hyödyntämään heti eilen saatua oppia. Kehitettävää on aina, mutta on vielä aikaista sanoa, mitä erityisesti pitää parantaa.
Tiippana myös totesi, että näin voimakasta suojaustoimintoa ei ole laitoksella ennen tapahtunut.
Laitoksen omistaa Teollisuuden Voima (TVO). Toimitusjohtaja Jarmo Tanhua arvioi myös tapahtunutta poikkeukselliseksi. Hän painotti, että yhtään työntekijää ei altistunut säteilylle.
Lisää aiheesta
– Häiriö tapahtui reaktiorakennuksen sisällä, jossa ei työskennellä, joten työntekijät eivät ole altistuneet säteilylle.
Hänen mukaansa häiriön syytä selvitetään, koska siitä ei ole aivan täyttä varmuutta.
– Näyttäisi siltä, että kyse olisi reaktorin puhdistusveden suodattamisesta, joka on mennyt rikki, ja siitä olisi päässyt radioaktiivisia hiukkasia reaktoriin.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.