Politiikka

”Ongelmana on se yksinkertainen tosiasia, että kaikille työttömille ei riitä töitä” – Työttömien järjestö parahtaa aktiivimallista

Historiallinen, työttömiä rankaiseva päätös työttömyysturvalain uudistuksesta tehtiin tänään eduskunnassa äänin 103-90. Tyhjää äänesti kaksi ja poissa oli neljä kansanedustajaa. Päätös vie työttömät entistä eriarvoisempaan asemaan asuinalueen, koulutuksen ja terveydentilanteen mukaan.

Näin tiedottaa Työttömien Keskusjärjestö ry tänään välittömästi sen jälkeen, kun hallitus oli ajanut läpi työttömien niin kutsutun aktiivimallin. Lakiesitys hyväksyttiin tänään ja se astuu voimaan tammikuussa.

– Työttömien Keskusjärjestön mukaan aktiivimallin ongelmana on se yksinkertainen tosiasia, että kaikille työttömille ei riitä töitä tai palveluita, jotta työttömät voivat osoittaa aktiivisuutensa. Tosiasiallisesti malli tulee käytännössä heikentämään niiden työttömien toimeentuloa, jotka eivät täytä ehtoa, sanoo toiminnanjohtaja Jukka Haapakoski.

Järjestön mukaan keskeistä on, että jatkossa hallituksen on entistä enemmän panostettava palveluiden järjestämiseen työttömille työnhakijoille.

– Perustuslakivaliokunnan mukaan kaikille työnhakijoille tulee olla mahdollisuus osoittaa aktiivisuutensa. Lakiehdotuksessa tulee valiokunnan mielestä varmistaa se, että henkilö, joka tekee kaiken häneltä kohtuudella vaadittavan, ei joudu etuuden alennuksen kohteeksi. Hallituksen on tehtävä perustuslakivaliokunnan edellyttämät muutokset, Haapakoski painottaa.

– Myös työttömien terveyspalveluihin tulee panostaa huomattavasti nykyistä enemmän. Kynnystä päästä työkyvyttömyyseläkkeelle tulee madaltaa, koska on joukko työttömiä, joiden terveydentila on liian heikko nykyisen työelämän vaatimuksiin. Lisäksi joustoja työpaikoilla osatyökykyisten työllistymiseen tulee parantaa.

Haapakoski muistuttaa, että Suomessa on suuret alueelliset erot. Etätyön mahdollisuudet ovat vielä lapsen kengissä. Myös julkisia palveluita etätyön järjestämiseen tulee parantaa.

– Kolmannen sektorin palkkatukityöllistämiseen on panostettava nykyistä enemmän, jotta työpaikkojen tosiasialliseen kysyntään saadaan riittävästi tarjontaa.

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne on sanonut, että SDP tulee muuttamaan aktiivimallin.

Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat