Demariristeily27.-20.8.2016

Kolumni

Kristiina Salonen

Kirjoittaja on SDP:n kansanedustaja Raumalta.

Kirjoittaja on SDP:n kansanedustaja Raumalta.

Onko jokainen ehdokas tärkeä puolueelle myös vaalien jälkeen?

Koulusta se trauma monelle jäi. Meitä seisotettiin rivissä liikuntatunnilla, ja kulloisenkin lajin parhaat kapteeneina valitsivat rivistä itselleen joukkuetta. Ensiksi tulivat valituksi luokan suosituimmat, sen jälkeen lajissa taitavat urheilijat ja loput rivissä seisojat valittiin vain tarkoituksena vältellä huonointa otetuksi omaan joukkueeseen.

Toki aivan jokainen rivissä oleva toivoi tulevansa valituksi kärkipäässä. Mutta vain viimeisten joukossa seisovat tunsivat huonommuutta. He olivat siinä rivissä muiden arvioitavina ja ehdolla, halukkaina tekemään oman osuutensa joukkueen eteen. He tiesivät viimeisinä seisoessaan, etteivät he olleet joukkueen kärkipelaajia.

Pahinta oli kuitenkin olla näkymätön joukkueelle, johon kuului. Aidosti mukaan ottaminen olisi saanut unohtamaan jopa viimeisenä valituksi tulemisen. Joukkueen kärjessä oli kuitenkin jo niin kova kiire pelaamaan, ettei viimeiseen kiinnitetty enää mitään huomiota.

Kunpa puolue käyttäisi yhtä paljon aikaa ja tarmoa ehdolla olleisiin myös vaalien jälkeen.

Kuntavaalien lähestyessä ympäri Suomen etsitään taas tuhansia ehdokkaita asettamaan ensin itsensä alttiiksi vaaleissa ja sen jälkeen läpi mennessään valtuustotyöhön. Puolueet keksivät, mitä erilaisimpia keinoja löytää ehdokkaita ja saada nimilistat täyteen. Jokainen ehdolle asettuva toivoo varmasti tulevansa valituksi.

Ehdokas on myös valmis antamaan aikaansa ja panostaan yhteisten asioiden hoitamiseen. Vaalien jälkeen moni pettyy. Se, ettei tule valituksi voi olla jopa pienempi pettymys kuin se, että vaalien jälkeen ei löydä enää aktiivista toimintaa, jossa voisi vaikuttaa.

Kunpa puolue käyttäisi yhtä paljon aikaa ja tarmoa ehdolla olleisiin myös vaalien jälkeen. Moni uusi ehdokas ei tule valituksi valtuustoon, muttei myöskään vedetyksi mukaan puoluetoimintaan.

Ennen vaaleja ehdokkaita koulutetaan ja viedään kädestä pitäen mukaan erilaisiin tapahtumiin vaalityön merkeissä. Kun vaalit on käyty, ei ole enää tilaisuuksia minne mennä, eikä mukaan toimintaan vedetä yhtä tarmolla kuin vaalityöhön.

Monelle ehdokkaalle syntyy samanlainen tunne kuin koulun liikuntatunnilla joukkuetta muodostettaessa –joukkueen johtajilla on niin kiire suunnittelemaan tulevaa peliä, ettei viimeiseksi tulleisiin kiinnitetä enää mitään huomiota.

Vaalipäivää seurasi häpeä. Järjellä selittämätön häpeä oli toisille lyhytaikaista, mutta toisia se jopa eristi omaan kotiinsa.

Viime eduskuntavaalien jälkeen puhuin muutamien eri puolueiden kansanedustajien kanssa, jotka eivät tulleet uudelleen valituiksi. Yksi asia nousi useamman puheissa esiin.

Vaalipäivää seurasi häpeä. Järjellä selittämätön häpeä oli toisille lyhytaikaista, mutta toisia se jopa eristi omaan kotiinsa. Kun häpeä laimeni, tilalle tuli pettymys siitä, että yhtäkkiä kaikki se oma osaaminen ja tietotaito ei ollut enää tärkeää edes puolueelle. Valituksi tulemista tärkeämpää olisi ollut aidosti joukkueen mukana oleminen.

”En voisi koskaan lähteä ehdokkaaksi vaaleihin, sillä pääni ei kestäisi itseni alttiiksi laittamista muiden arvioinnille äänestyksessä”, sanoi eräs mies, kun ohimennen mainitsin hänen potentiaalistaan politiikkaan. Heti perään hän sanoi arvostavansa meitä, jotka niin uskaltavat tehdä.

Poliitikkoja paremmin tietävien parjaamisen, kansanedustajista pilkallisesti vitsailevien tai välinpitämättömästi yhteisistä asioista päättämiseen suhtautuvien joukosta tämän miehen sanat pysäyttivät minut. Hänellä oli syvempi ymmärrys siitä, mille kaikelle alttiiksi ihminen itsensä asettaa lähtemällä ehdolle vaaleihin. Vaaleissa moni ehdokas joutuu kohtaamaan myös syvimpiä tunteitaan peloistaan ja hyväksytyksi tulemisesta.

On aivan eri asia arvostella sivusta päättäjiä kuin hakea kannatusta omille ajatuksilleen ja mielipiteilleen vaaleissa. Mielipiteidensä lisäksi siinä laittaa alttiiksi myös itsensä persoonana.

Onneksi näitä rohkeita miehiä ja naisia kuitenkin löytyy ehdolle. Jos vaaleissa ei tule valituksi, siitä ei pidä kokea huonommuutta. Päinvastoin voi olla ylpeä siitä, että niin monista muista poiketen uskalsi uskaltaa. Ja jos puolueyhdistyksissä ollaan yhtään hereillä, jokainen ehdokkaana ollut koukutetaan mukaan poliittiseen toimintaan. Sillä jokainen ehdokas on puolueen tulevaisuudelle tärkeä myös vaalien jälkeen.

Kirjoittaja on SDP:n kansanedustaja Raumalta. Kristiina Salonen

Kirjoittaja on SDP:n kansanedustaja Raumalta.

Kolumni

Pentti Salmi

Kirjoittaja on koripalloasiantuntija.

Kirjoittaja on koripalloasiantuntija.

”Yksi yleispiirre ei voinut jäädä keneltäkään huomioimatta” — Pentti Salmi: Yksi Markkanen ei vain riittänyt

Koriksen 20-vuotisten EM-kisoissa Helsingin jäähallissa Suomen 211-senttinen ja 19-vuotias Lauri Markkanen oli valloittavan hyvä. Tosiasia kuitenkin on, ettei yksi pääsky kesää tee. Niinpä Markkasen panoskaan ei riittänyt koko joukkueen menestykseen, jota alkulohko vielä lupaili.

Suomalaisnuorille jäi kyllä kisoista ainoana joukkueena mestari-Espanjan päänahka, mutta pudotuspeleissä bensa loppui.

Markkasen panos oli koko turnauksen ajan huikaiseva. 192 pelaajan joukosta hän oli paras korintekijä (keskiarvo 24,9), hänen tehoindeksinsä oli niin ikään turnauksen paras, riistoissa hän oli kolmas (2,3), vaparitarkkuudessa viides (83,3 %), pelitilanneheitoissa kuudes (50,4 %) kuten torjunnoissakin (1,3).

Ei siis ihme, että Markkanen valittiin kisojen tähtiviisikkoon.

Markkaseen ei siis Suomen peli missään nimessä kariutunut, mutta miksi näin valovoimaisen pelaajan ympärillä eivät muut pystyneet parempaan?

Lauri Markkanen oli kisojen tähtipelaajia.

Lauri Markkanen oli kisojen tähtipelaajia.

On muistettava, että joukkueessa oli vain kaksi miesten korisliigan vakiopelaajaa, Tuomas Hirvonen ja Okko Järvi. Kumpikin on saanut sarjapeleistä mairitteleviakin lausuntoja, mutta nyt molempien panos oli heikko odotuksiin nähden. Tosinhan Hirvosta Kouvoissa vain penkkilämmitettiin kevätkaudella, joten lähtökohtakin oli huono.

Muu pelaajisto oli divaritasolta, joten rutiinitaso ei voi olla kovin korkea.

Yksi yleispiirre ei voinut jäädä keneltäkään huomioimatta. Näiden pelaajien tekniset taidot pallon kanssa ovat puutteelliset. Vaatimaton heittotaito ja löysät syötöt korostuivat etenkin pudotuspeleissä.

Esimerkiksi Liettuaa vastaan suomalaisten pelitilanneheittojen tarkkuus oli masentavasti vain 22,4 prosenttia.

Vastustajan hyvä puolustus luonnollisesti pudottaa hyökkääjän tehoja, mutta juuri tässä pelissä tuli karmaisevan hyvin esille se, mikä kuuluu heittopaikan luomiseen eli irtaantumiseen puolustavasta pelaajasta. Se homma on pelkkää taitoa, joka syntyy harjoittelemalla.

Pallon käsittely ja liimanäppisyys kuuluvat myös tekniikkaharjoitteluun, joka palkitsee siten, että peliväline on halussa tiukoissakin tilanteissa.

Pelattiin ajoittain kuin toista sisäpeliä, käsipalloa.

Joukkueen valmennusjohto saa ottaa osavastuun peleistä. Taktiset vaihtelut olivat vähissä ja hyökkäyspelin variaatiot olemattomat. Pelattiin ajoittain kuin toista sisäpeliä, käsipalloa. Eli palloteltiin puuduttavasti vaaraa tuottamatta

kolmosrajan ulkopuolella.

Jo aikanaan suomalaiseen koripalloiluun uudet tuulet tuoneen Robert ”Petteri” Petersenin teeseihin kuului, että kun sinulla on pallo, niin silloin pitää olla kyseessä kolmoisuhka: ajo, syöttö tai heitto. Nyt esimerkiksi sisään syöttöjen puute oli silmiinpistävä, vaikka sisään-ulos –peli on se tapa, jolla puolustusta pahiten pilkotaan.

Näissä kisoissa nähtiin harvinaisen paljon myös paikkapuolustusta, joka suomalaisessa koriksessa on melkoinen kirosana. Ties mistä syystä, koska silläkin tavalla voidaan tehdä taktisia siirtoja. Ennen kaikkea pystytään särkemään vastustajan pelirytmiä.

Uuden arvokisakaavion mukaan, jossa alkusarjan voittojen hyöty on minimoitunut, panos on pudotuspeleissä. Siksi Suomen kolme voittoa ja neljä tappiota eivät riittäneet A-divisioonassa säilymiseen.

Kisat olivat kuitenkin yleisöystävälliset ja Suomen seitsemää ottelua seurasi yli 27 000 katsojaa. Se on nuorten matseiksi aikamoinen väkimäärä.

Kirjoittaja on koripalloasiantuntija. Pentti Salmi

Kirjoittaja on koripalloasiantuntija.

Kolumni

Kauko-Aatos Leväaho

Kirjoittaja on Demokraatin urheilukolumnisti.

Kirjoittaja on Demokraatin urheilukolumnisti.

KOK jakaa urheilijoita vuohiin ja lampaisiin

Urheilun liekki sekä lepattaa että roihuaa. Molempi parempi. Kuin suomenhevoset tai lämminveriset. Molemmilla on viehätyksensä ja mielenkiintonsa.

Suomen urheilu on hiillokseen puhaltamista. Asennekysymys. Yleisurheilun Kalevan kisat ja eliittikisat on kaikin puolin eri asia kuin vaikkapa MM, EM, olympialaiset tai timanttiliiga. Tunnelmalla ja tuloksilla eri häly ja eri arvostukset. Molempia kaivataan.

Kalevan kisoissa vallitsi paitsi kauniin sään myös urheilun perimmäisen kilvoittelun ilmapiiri. Olipa kiinnostava kisa vaikkapa naisten keihäs. Rion karkeloihin valittu edustajamme ei yltänyt edes bodiumille. Hieman samoin kuin naisten satasen aidat timanttiligassa ME-aikaan 12,20 yltänyt USA:n Harrison ei ole mukana Riossa, kun ei pärjännyt oman maansa valinnoissa.

Suomen yleisurheilua on silti kiinnostavaa tarkkailla. Kisoissa huokuu se menneen ajan amatöörihenki, yritteliäisyys. Rehtien kamppailujen kokeminen ja urheilun fair play.

Tottahan toki näitä ominaisuuksia nähdään isoimmillakin areenoilla, mutta kyllä omat kyläkisamme ovat lämpimässä arvossaan. On vain asennoiduttava siten, ettemme ole enää kullankaivajia.

Urheilumme johdon olisi myös oltava empaattisempi. Kyllä Tapio Kantaselle ja muille menneille ratsuillemme tulisi edelleenkin lähettää vapaaliput maaotteluihin. Tulisi paneutua kultamitalimies Pekka Vasalan kysymykseen, miksi Suomen urheilijat leireilevät pitkään ulkomailla kun tulokset eivät parane. Tai tupla-EM Juha Väätäisen tarjoaman valmennustietouden vastaanottamiseen ja analysointiin.

***

Jalkapallossa Suomi rankataan maailmalla sijaluvulle 90. Ei kovin hääppöistä. Pikkuriikkinen Islantikin on aivan huippua Euroopassa.

Miksi Suomi taapertaa hiekkalaatikossa vaikka temppuja toisensa jälkeen yhä yritetäänkin? Kapuamista osaavien joukkoon haikaillaan.
Mikä meillä mättää? 104 vuotta sitten Suomi oli Tukholman olympiakisojen nelonen. Oiva lähtökohta tulevaisuuteen.

Maailman huiput ovat enemmän kuin 24 tuntia vuorokaudessa alan ammattilaisia. Pallon hallinta, kaksinkamppailujen voittaminen timanttisella ja nopealla jonglööritekniikalla, kestävyys, sprinttikiito pallonkanssa ja sen lähettäminen millimetrin tarkkuudella, laukauksien tulisuus läheltä ja kaukaa sekä peliäly ja kokonaisuuden hallinta ovat tekijöitä, mitkä iskostuvat vain sitkeällä ja yhä toistuvalla harjoittelulla. Rakkaudella ja antaumuksella.

Suomalainen jalkapalloilija ei ole yltänyt tälle tasolle Aulis Rytköstä, Jari Litmasta ja Sami Hyypiää lukuunottamatta. Nyt Suomella on jälleen kerran etsikkoaikansa. Eremenkot ja Hetemajt viitoittavat sen tien, millä ”lämminverisiä” maahanmuuttajia voi hyödyntää Suomen jalkapallomenestyksen hyväksi.

***

Dopingviidakko on käsittämättömän tiheä. Lääkärikuntahan tämän kaiken saa aikaan. On tohtoreita, joiden älyllä ja ymmärryksellä luodaan rohtoja ihmisen hyvinvoinnin edistämiseksi. Arkiaskareihin näitä keksintöjä voi käyttää. Mutta urheilu piirtää rajoja.

Siksi keplottelijoilla on temmellyskenttänsä. Ja vaikka uskoisi lain olevan kaikille sama niin tuomiot kuitenkin vaihtelevat. Nytkin KOK jakoi urheilijoita vuohiin ja lampaisiin. Nyt se päätti, että ne venäläiset urheilijat, jotka ovat joskus kärsineet dopingrangaistuksen, suljetaan kisoista.

Siis vain venäläiset. Mukaan ovat kuitenkin tervetulleet esimerkiksi nekin jenkkisprintterit, jotka ovat kärähtäneet useammankin kerran.

On täysin varmaa, että nyt Rioon saapuu doupattuja urheilijoita, mutta osalta puhtaita urheilijoita
evätään kokonaan mukaantulo.

KOK itse ja jalkapallon FIFA rypevät korruptiosotkuissaan pahasti. Nyt vielä tämä poliittinen turmiopäätös! Usko ja luottamus on karissut pahasti. Maailman politiikkakaan ei ole läheskään aina oikeuden- eikä johdonmukainen. Nyt urheilussakin vallitsee sama linja. Korruptoitunut järjestelmä. Sitä paitsi olympiakisoissa tulee dopingtuomioita vasta kahdeksan vuoden jälkeen jopa mitalisteja koskien.

On täysin varmaa, että nyt Rioon saapuu doupattuja urheilijoita, mutta osalta puhtaita urheilijoita evätään kokonaan mukaantulo.

Valtaa käytetään usein mielivaltaisesti.

***

Tärkeintä ei ole voitto vaan osanotto. Tämän ranskalaisen paronin Pierre de Coubertinin olympialainen ajatus on varmaan ollut päällimmäisenä OK:n valitessa 54 suomalaisurheilijaa 16 eri lajiin Rion kisoihin.

Vain painija Petra Olli ja kenties joku purjehtija, Tuula Tenkanen, saattaa yltää mitalikantaan. Keihäsmiehiin en enää usko. Eipä silti, kyllä urheilu on yllätyksiä tulvillaan, joten lottorivien mukaan heittämistäkin voi perustella.

Kirjoittaja on Demokraatin urheilukolumnisti. Kauko-Aatos Leväaho

Kirjoittaja on Demokraatin urheilukolumnisti.

Kolumni

Pentti Salmi

Kirjoittaja on koripalloasiantuntija.

Kirjoittaja on koripalloasiantuntija.

Ei mitään rupusakkeja

Urheilua tapahtumapaikoilla seuraavan yleisön käytöstavat ovat viime aikoina muuttuneet suorastaan radikaalisti.

Nuorten huippu-urheilu on noussut aivan uuteen sfääriin. Sehän nähtiin täällä kotosuomessa jo nuorten MM-lätkäkisoissa ja nyt jatkoa on seurannut nuorten koriksen EM-parketilla.

Kukapa esimerkiksi olisi uskonut, että neljään ensimmäiseen sudenpentujen korismatsiin meneillään olevissa karkeloissa tungeksi yhteensä 21 766 katsojaa.

Ja millaisia katsojia!

He ovat osanneet ottaa urheilun riemusta esiin sen olennaisen, ilon tuoman mielihyvän. Totta kai pelin lopputuloksella on merkitystä, mutta tunnelman aitous on kyllä ollut silmiinpistävää.

Nuorten huippu-urheilu, jossa pesii muutenkin rennompi meininki kuin vanhojen partojen kamppailuissa, on lyönyt itsensä läpi. Kyseessähän ei ole mistään rupusakkien matseista vaan ihan todellisesta taitopelistä.

***

Vaikka Suomelta jääkin puuttumaan kirsikka kakun päältä Liettua-tappion myötä, voitot Espanjasta ja Ranskasta osoittivat millä tasolla suomalaisenuoret nykyisin ovat.

Kansainvälisen koripalloliitonn rankingissa kun niin Liettua, Espanja kuin Ranskakin ovat 10 parhaan joukossa maailmassa.

Suomen joukkueen kirkkain tähti on odotetusti ollut 19-vuotias ja 211-senttinen Lauri Markkanen. Isoksi miehenaluksi hän on liikkuva ja tapahtumavalpas, jonka lisäksi hänen pallonkäsittelynsä on pehmeää. Kun tuon pituinen mies heitttää kolmosetkin 42,1 prosentin tarkkuudella, ei ole ihme, että hän on tehoindeksillä mitattuna kisojen paras pelaaja.

Markkanen on neljän pelipäivän jälkeen turnauksen pisteykkönen (keskiarvo 25,0), riistotilaston kakkonen (2,8) ja levyritilaston nelonen (8,8).

Ensi kaudeksihan Lauri siirtyy jenkkeihin, Arizonan yliopistoon, jossa kyllä opinsaunaa riittää. Huomioitava on myös se, että Lauri saa pelata vielä ensi vuonnakin 20-vuotisten kisoissa.

Lauri Markkanen on neljän pelipäivän jälkeen turnauksen pisteykkönen.

***

Yksi mielenkiintoinen asia paljastuu myös kun tiirailee Suomen joukkueen kokoonpanoa. Siellä on näet neljä sellaista pelaajaa, joiden isät ovat tehneet aikanaan merkittäviä kirjauksia korishistoriaan.

Tunnettu tosiasiahan on, että lapset helpolla omaksuvat urheiluriennoissaan saman lajin kuin hänen vanhempansa.

Lauri Markkasen isä Pekka oli aikanaan miesten maajoukkueen ykkössentteri ja pelasi kaikkiaan 129 miesten maaottelua kierreltyään siinä ohessa Yhdysvallat, Espanjan ja Ranskan.

Joukkueen kapteenin Joonas Tahvanaisen isä Mika-Matti, ”Mikkis”, pelasi puolestaan 54 miesten maaottelua ja EM-lopputurnauksessa Ateenassa 1995.

Remu Raitasen faija Jari on yksi Suomen kaikkien aikojen tarkimpia kaukoheittäjiä ja hänelle kertyi 72 miesten maaottelua ja juniori-ikäisenäkin Suomen kaikkien aikojen paras sijoitus EM-tasolla, neljäs.

Yhteensä näille isäpapoille kirjattiin parketilla siis 255 miesten maaottelua, joten karismaa löytyy.

Mutta ei siinä vielä kaikki. Tomas Murphyn isä oli puolestaan tähti aivan siellä kaikkein kauneimmassa, siis tarunhohtoisessa NBA:ssa.

Pojilla on ollut omat esikuvansa ja hyvin he ovat omaksuneet jatkumon.

***

Kaikesta edellä olevasta huolimatta on lähdettävä siitä, etteikö olisi petrattavaa.

Esimerkiksi Liettua-ottelussa vastustajan taktisessa pelissä korostui myös ykslöllisyys, joka perustuu Liettuan vahvaan koriskulttuuriin.

Suurimmillaan ero tuli esiin syöttöpelissä, jossa suomalaisten passit olivat liian usein löysiä ja monesti myös ennalta luettavia.

Korin alustalla myös hävitään pituuden puuttuessa. Vaikka joukkueessa on peräti kahdeksan kaksimetristä pelaajaa, niin todellisia korstoja levyn alla painimiseen on vain Markkanen.

Jo tässä vaiheessa kisoja voidaan sanoa, että tapahtuma saa vahvan plusmerkinnän.

 

Kirjoittaja on koripalloasiantuntija. Pentti Salmi

Kirjoittaja on koripalloasiantuntija.

Kolumni

Elina Hirvonen

Kirjoittaja on kirjailija ja elokuvantekijä. ehirvo@welho.com

Kirjoittaja on kirjailija ja elokuvantekijä.
ehirvo@welho.com

Populistin keskisormi

Tämän vuoden lopussa läntinen maailma saattaa näyttää tältä: Britannia on eronnut EU:sta, Itävallassa, Puolassa ja Unkarissa vallassa ovat äärioikeistolaiset puolueet, ja Yhdysvaltain presidentiksi on valittu Donald Trump. Vaikka kaikki ei toteutuisi, suunta on selvä: populismi, erityisesti oikeistopopulismi, nousee Euroopassa ja Yhdysvalloissa vauhdilla.

Britannian Brexit-leirin johtajien joukkopako vastuusta kiteytti sen, mistä populismissa on kyse: lupauksista, joita ei ole koskaan tarkoitus toteuttaa. Populistipoliitikon viesti äänestäjille on sama kuin rikollisjengin johtajan viesti koulusta pudonneelle nuorelle. Tarjolla ei ole paikkaa yhteiskunnan jäsenenä, vaan symbolinen mahdollisuus kostaa, ja kokea siten olevansa kunnioitettu.

Britannia on ollut yksi EU:n suurimmista hyötyjistä, ja kritisoitu politiikka ei ole ollut EU:n vaan maan hallituksen aikaansaannosta. Yhdysvaltalaiset faktantarkistajat ovat todenneet 78 prosenttia Donald Trumpin lausunnoista valheiksi. Suomessa ulkoministeri kirjoittaa dadaistisia tekstejä vihreistä kuplista aina, kun hallitus tekee hänen puolueensa äänestäjille epämiellyttäviä päätöksiä.

Pahimmillaan populismin nousu romuttaa länsimaiden tärkeimpinä pitämät arvot. Parhaimmillaan se pakottaa muut poliittiset voimat toimimaan paremmin.

Valheet ja pitämättömät lupaukset eivät ole populismille ongelma, koska faktat tai konkreettiset suunnitelmat ovat sille epäolennaisia. Olennaista kosto, kunnia ja keskisormen näyttäminen kaikille, joiden läsnäolo ärsyttää: eliitille, maahanmuuttajille, homoille, kasvissyöjille, naisille.

Mitä toisenlaiseen politiikkaan uskovien sitten pitäisi tehdä? Populistit itse määrittelevät suunnan vastakohdaksi elitismin tai teknokratian. Olen eri mieltä. Populismin vastakohta ei ole elitismi vaan idealismi, jonka perustana on koston sijaan arvoihin perustuva pyrkimys muuttaa maailmaa. Kaikki ihmisoikeuksiin ja tasa-arvoon liittyvät, onnistuneet poliittiset uudistukset ovat ponnistaneet juuri siitä, parempaan maailmaan viisaasti pyrkivästä idealismista.

Populismin kasvualusta on siellä, missä suuri joukko ihmisiä kokee jääneensä syrjään. Sitä ei voi voittaa hiljentämisellä tai väittelyllä, vaan tarjoamalla parempaa: toteuttamiskelpoisen vision yhteiskunnasta, missä ihmisillä on taustasta riippumatta mahdollisuus tulla kuulluksi ja kunnioitetuksi. Pahimmillaan populismin nousu romuttaa länsimaiden tärkeimpinä pitämät arvot. Parhaimmillaan se pakottaa muut poliittiset voimat toimimaan paremmin.

Kirjoittaja on kirjailija ja elokuvantekijä.
ehirvo@welho.com Elina Hirvonen

Kirjoittaja on kirjailija ja elokuvantekijä. ehirvo@welho.com

Kolumni

Aimo Massinen

Kirjoittaja on Turun kaupunginvaltuuston jäsen ja Turun Sanomien ja Turun Päivälehden eläkkeellä oleva päätoimittaja.

Kirjoittaja on Turun kaupunginvaltuuston jäsen ja Turun Sanomien ja Turun Päivälehden eläkkeellä oleva päätoimittaja.

Tämä on puolue, jota eivät rasita ikävät päätökset

Vaikka demaritkin ovat aika hyviä ihmisiksi, ainakin julkikuvassa on parannettavaa verrattuna varsinkin vihreisiin, näihin melkein yli-ihmisiin. Vihreät markkinoidaan mediassa moderniksi tulevaisuuspuolueeksi, kestävän kehityksen puolueeksi, jota eivät rasita ikävät päätökset. Vihreät on sanalla sanoen hyvien ihmisten puolue.

Vihreät kannattavat vain ekologisesti kestäviä energiaratkaisuja. Fossiiliset polttoaineet vihreät panisivat pannaan. Ydinvoimankin he korvaisivat uusiutuvalla bioenergialla, aurinko- ja tuulivoimalla sekä energiasäästöillä. Tuulivoimaloita lisättäisiin veronmaksajien piikkiin ilman pidäkkeitä.

Hyvien ihmisten puolue kannattaa vähäpäästöistä joukkoliikennettä. Yksityisautoilun tämä puolue tekisi mahdollisimman hankalaksi. Moottoriteitä ei tarvittaisi. Sen sijaan pyöräteitä, kevyen liikenteen väyliä vihreät hyvät ihmiset lisäisivät rajattomasti. Hevosaikakauteen palaamista ei sentään ole vielä ehdotettu.

Mutta raideliikenne eri muodoissaan olisi paitsi ympäristöystävällistä, myös ah niin romanttista. Vihreiden silmissä raitiotiet ovat vanhanaikaisuudessaankin erittäin edistyksellisiä. Mitä siitä, että jäykät raitiovaunut ovat veronmaksajille tuplaten kalliimpia kuin esimerkiksi joustavat, sähköiset superbussit.

***

Hyvien ihmisten puolue satsaisi aina sivistykseen, koulutukseen ja sosiaaliturvaan. Niistä tai oikeastaan mistään muustakaan eivät vihreät halua leikata. Varsinkin nyt kun korot ovat alhaalla, velkaa kannattaa heidän mielestään ottaa surutta.

Hulppeaa perustuloa, valtion jakamaa vastikkeetonta rahaa hyvien ihmisten puolue jakaisi kaikille, jotta kansalaiset voisivat paremmin puuhastella mieliharrastustensa parissa. Näin vahvistuu usko hyvään ihmiseen ja onnen täyttymykseen.

Tämä puolue markkinoi mielellään korkean moraalin oppeja ulkopolitiikkaa ja ulkomaita myöten. ”Moraalimehiläisten” yhdyskunnan kruunaamaton kuningatar on Heidi Hautala, joka ei kuitenkaan näe aina malkaa omassa silmässään.

***

Parlamentaarista, edustuksellista demokratiaa hyvien ihmisten puolueen puheenjohtaja Ville Niinistö on kutsunut ”sisäpiirieliitin päätöksenteoksi”. Eduskuntako pelkkää sisäpiirieliittiä? Mutta vihreiden demokratiakäsitys on hyvin joustava. Lasse Lehtinen on kuvannut sitä näin:

”Vihreä ideologia, kommunismin rintaperillnen, kannattaa edustuksellista demokratiaa, jos se sopii heidän pyrkimyksiinsä. Suoraa toiminaa, jos edellinen tapa ei lupaa tulosta. Kansanäänestystä, jos ei-kanta on todennäköinen voittaja.”

Ei taida Lasse Lehtinen aivan väärässä olla. Hyvien ihmisten puolueessa osataan olla tarvittaessa taitavan populistisia. Poliittinen linja vaihtelee joustavasti suhdanteiden mukaan. Vihreitä ei nykyään erota vasemmistoliitosta kuin kenties kuolema ja poliisi. Vähän aiemmin hengailu oikealle poiki puolestaan lempinimen kokoomuksen puisto-osasto.

***

Vihreillä menee nykyään gallupeissa tosi rajusti, kuten hyvien ihmisten puolue ansaitseekin. Ville Niinistö osaa johtaa ja puhua populistisesti, sujuvasti syleillen sopivia kohderyhmiä.

Tulee vain mieleen, että jos demareilla olisi yhtä taitava populisti puheenjohtajana, SDP:n kannatus heiluisi nyt routaisen porvarihallituksen aikana vähintään kolmessakymmenessä prosentissa.

Kirjoittaja on Turun kaupunginvaltuuston jäsen ja Turun Sanomien ja Turun Päivälehden eläkkeellä oleva päätoimittaja. Aimo Massinen

Kirjoittaja on Turun kaupunginvaltuuston jäsen ja Turun Sanomien ja Turun Päivälehden eläkkeellä oleva päätoimittaja.