Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Onko puolueesi keskusta vai tämä uusi härveli” – nyt kammetaan Väyrystä sivuun, kunniapuheenjohtajuuskin lähdössä

Kansanliikkeen presidenttiehdokas Paavo Väyrynen poistui avustajansa kanssa vaalitilaisuudesta Helsingissä.

Keskustan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Katri Kulmuni ei pidä keskustan kunniapuheenjohtaja Paavo Väyrysen toimintaa kovinkaan kunniakkaana.

– Väyrysen kunniapuheenjohtajuudesta varmasti keskustellaan kevään mittaan. Päätös on lopulta puoluekokouksen. Mutta minusta hän ei ole toiminut kovin kunniakkaasti omaa entistä puoluettaan kohtaan.

Keskustan kansanedustaja Mikko Kärnä esitti aikaisemmin tänään Demokraatin haastattelussa, että keskustalle on valittava ensi kesäkuussa Sotkamon puoluekokouksessa uusi kunniapuheenjohtaja Väyrysen tilalle. Puolueessa voi olla vain yksi kunniapuheenjohtaja ja Kärnän mukaan tässä on kyseessä eri prosessi kuin puolueesta erottamisessa.

Keskustan varapuheenjohtaja Kulmuni ei haastattelussa suoranaisesti vaadi kunniapuheenjohtajuuden riistämistä Väyryseltä, mutta hän vähintäänkin tukee ajatusta. Ketään kandidaattia Väyrysen tilalle Kulmunilla ei kuitenkaan vielä ole.

– Kevään aikana varmasti keskustellaan tästäkin. Varmasti sopivia ehdokkaita löytyy entisistä puheenjohtajista. Tai sitten kunniapuheenjohtajuus poistetaan säännöistä. Keinoja on monia, Kulmuni toteaa.

Kärnä nosti esiin Väyrysen korvaajaksi Mari Kiviniemen tai Esko Ahon.

Keskustan toinen varapuheenjohtaja Antti Kurvinen huomauttaa, että tällä hetkellä virallista prosessia Väyrysen erottamisesta kunniapuheenjohtajuudesta ei ole käynnissä eikä päätöksiä ole tehty.

Lisää aiheesta

– Se on Kärnän kanta, mutta vastaa omaakin saamaani palautetta, hän kuitenkin huomauttaa ja viittaa kentältä kuuluneeseen palautteeseen.

Kurvinen jatkaa, että kiertäessään Vanhasen presidentinvaalikampanjan myötä kenttää, palautetta tuli, jonka mukaan Väyrysen kunniapuheenjohtajuus pitäisi sanoa irti.

– Tulee palautetta, että mikä on sellainen kunniapuheenjohtaja, joka haluaa vahingoittaa puoluetta, joka on hänet siihen asemaan nostanut.

Omaa kantaansa Kurvinen ei tässä vaiheessa Väyrysen kunniapuheenjohtajuuteen halua kertoa.

– Ei kai siitä paljon eri mieltä voi olla kentän palautteen kanssa, hän kuitenkin pohtii.

Hän on muistaakseni haastanut jokaisen istuvan puheenjohtajan 2000-luvulla.

Mediassa on presidentinvaalien jälkeen ehditty jo pyöritellä vaihtoehtoa, jossa Väyrynen haastaa Juha Sipilän keskustan puheenjohtajataistelussa. Kulmuni ei sinällään pitäisi yllättävänä, vaikka Väyrynen kilpailuun ilmoittautuisikin.

– Hän on muistaakseni haastanut jokaisen istuvan puheenjohtajan 2000-luvulla. Se on hänelle enemmänkin perinne.

Kulmunin muisti pitää melkein paikkaansa. Väyrynen on ollut mukana keskustan puheenjohtajataistossa 2000-luvulla kaikkina muina kertoina, lukuun ottamatta vuotta 2002, jolloin Anneli Jäätteenmäki valittiin puheenjohtajaksi. Toisaalta vuoden 2000 presidentinvaalien ehdokasasettelussa Väyrynen kyllä haastoi keskustan istuvan puheenjohtajan Esko Ahon, kuitenkin häviten tälle.

Kulmuni itse ei usko Sipilälle löytyvän haastajia puheenjohtajakilpailuun.

– Hänellä on erittäin laaja keskustan kentän tuki.

– Puheenjohtajaehdokasta ei varmasti ole tulossa täältäkään, Kulmuni naurahtaa kysyttäessä omaa kiinnostusta puheenjohtajaksi.

Lapin vaalipiiristä tuleva Kulmuni myöntää, että keskustan kannattajakunnassa on Paavo Väyrysestä kahta mielipidettä. Osa toivoo, että suhteet kunniapuheenjohtajaan katkaistaan välittömästi. Toinen puoli toivoo, että Väyrysen kanssa saataisiin vielä keskusteluyhteys.

Kulmuni itse tulkitsee keskustan sääntöjä siten, että Väyrynen on valintansa tehnyt.

– En ymmärrä miksi hän roikkuu keskustassa, kun hän on kerran perustanut oman puolueen. Tämä kahdella pallilla istuminen on ihmeellistä. Puolueen säännöt ovat selvät, keskustan jäsen voi kuulua vain yhteen puolueeseen.

Väyryselle oma eduskuntaryhmä.

Asia ei kuitenkaan ole aivan näin yksiselitteinen, vaikka keskustan säännöissä Kulmunin mukaan lukeekin, että puolueen jäsen ei voi kuulua toiseen puolueeseen. Väyrysen erottaminen vaatisi nimittäin paikallisyhdistyksen päätöstä, mutta Väyrynen on itse sen perustaja ja puheenjohtaja. Tähän mennessä hän ei ainakaan itse ole ollut halukas itsensä erottamista toteuttamaan.

Eikä keskusta ole puolestaan halunnut irrottaa kokonaista paikallisyhdistystä Väyrysen vuoksi, vaikka puheenjohtaja Sipilä varsin kovia lausuntoja Väyrysen erottamisen puolesta syksyllä antoikin.

Kahteen puolueeseen kuulumisen kieltämisestä on ilmeisesti tekeillä myös sääntöselkeytyksiä keskustan puoluekokoukseen.

Antti Kurvinen toteaakin Väyrysen olevan yhä teknisesti keskustan jäsen.

– Olemme kehottaneet Paavoa valitsemaan onko hänen puolue keskusta vai tämä uusi härveli, Kurvinen sanoo ja viittaa Väyrysen kansalaispuolueeseen.

– Kahdessa puolueessahan Suomessa ei voi olla jäsen, se on ollut käytäntö läpi historian, se todetaan myös oikeuskirjallisuudessa. Olemme rohkaisseet häntä siihen, että hän toimisi niin kuin suoraselkäinen ihminen toimii eli jos puoluetta vaihtaa niin eroaisi. Olemme tämän tuoneet hänen tietoon. Hän tietää sen kyllä. Toive on se, että hän joko jatkaa vaikuttamista keskustan kautta tai jättää nämä häröilyt. Olemme sen jo sanoneet kaksi vuotta sitten.

Väyrynen itse totesi sunnuntaina Säätytalolla presidentinvaalinvalvojaisissa, että puolueen johto ei ole halunnut kahteen vuoteen keskustella hänen kanssaan mistään.

– Minä olen valmis keskustelemaan milloin tahansa, jos puolueen johdolla on siihen halukkuutta. Kahteen vuoteen ei ole ollut, Väyrynen totesi.

Väyrynen jatkoi, että hän on valmis keskustelemaan puolueen johdon kanssa mistä tahansa aiheesta.

– En halua ruveta määräämään tai ehdottamaan agendaa.

Kyllä hän varmasti oman eduskuntaryhmän pistää pystyyn.

Väyrynen on palaamassa eduskuntaan, kun paikkaa presidentinlinnasta Kauppatorin laidalta ei vaaliuhoamisesta huolimatta irronnut. Näin Mikko Kärnä menettää paikkansa istuvalle kunniapuheenjohtajalle. Keskustan varapuheenjohtaja Kulmunin mielestä on selvää, että Väyrystä ei keskustan eduskuntaryhmässä nähdä.

– Kyllä hän varmasti oman eduskuntaryhmän pistää pystyyn.

Kurvinen ei puolestaan ota kantaa, voisiko Väyrynen halutessaan jatkaa keskustan eduskuntaryhmässä.

Kulmunin näkemystä tukee uutisointi, jonka mukaan Väyrynen on jo kertonut tavoittelevansa ensi eduskuntavaaleissa uudelle puolueellensa 20 kansanedustajan paikkaa. Tietenkin, ellei Väyrysestä sitä ennen tule keskustan puheenjohtajaa.

Toimittajat: Topi Juga ja Johannes Ijäs

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE