Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Työmarkkinat

“Onko tämä suomalaisten työntekijöiden tulevaisuus?” – Ammattiliitto Postin toiminnasta: “Härskiä ja moraalitonta”

Postin hallinnollisia tehtäviä koskevat yt-neuvottelut päättyivät eilen, ja yhtiö irtisanoo enintään 59 työntekijää. Posti on myös ilmoittanut siirtävänsä Palvelukeskuksensa töitä Suomesta Tallinnaan. Helsingissä, Tampereella ja Jyväskylässä toimivasta Palvelukeskuksesta valtionyhtiö irtisanoo 23 henkilöä.

Demokraatti

Demokraatti

Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU pitää härskinä sitä, että valtion omistama yhtiö hakee kustannussäästöjä siirtämällä työtä maan rajojen ulkopuolelle. Posti tarjoaa työntekijöille mahdollisuutta siirtyä jatkamaan työtä irtisanomisajan jälkeen Tallinnaan paikallisen palkkatason mukaisilla palkoilla.

– Onko tämä suomalaisten työntekijöiden tulevaisuus? Meidät lähetetään Suomen rajojen ulkopuolelle tekemään työtä ties millä työsuhteen ehdoilla, kunhan yritykset saavat kustannuksiaan laskemaan, Postin toimihenkilöiden valtakunnallinen pääluottamusmies Mirja Sandberg kysyy.

Posti siirsi jo vuonna 2017 tunnistamattomien osoitetietojen käsittelyä eli videokoodausta Hollannin postin PostNL Data Solutionsin kautta Filippiineille.

Posti on PAU:n mukaan valmistellut siirtoa kaikessa hiljaisuudessa ilmeisesti jo pidempään. Kesällä 2017 se vakuutti julkisuudessa, että Palvelukeskuksen tehtäviä ei olla siirtämässä Tallinnaan. Tuolloin julkisuuteen oli vuotanut tieto, että Posti suunnittelisi 314 työpaikan siirtämistä Viroon vuoteen 2020 mennessä.

“Omistaja voi halutessaan puuttua Postin toimiin ja nyt olisi korkea aika.”

Pääluottamusmies Sandberg katsoo, että Posti toimii moraalittomasti ja ottaa yrityksen maineen kannalta suuria riskejä.

Lisää aiheesta

– Postin työnantajamaine on maan kolmanneksi huonoin. Postilla on jo nyt vaikeuksia rekrytoida henkilöstöä, eikä töiden siirto Tallinnaan ainakaan paranna asiaa.

Sandberg peräänkuuluttaa valtion omistajaohjauksen puuttumista Postin johdon toimiin.

– Vaikka yritys toimisi liiketaloudellisin perustein, ei valtion omistaman yrityksen toimintatapa voi olla sellainen, että se aiheuttaa päätöksillään Suomessa työttömyyttä ja sitä kautta kustannuksia valtiolle. Kaikki suomalaiset joutuvat silloin verojen kautta osallistumaan työttömyyden kustannuksiin, jotka johtuvat liiketoiminnan epäeettisistä päätöksistä.

Valtioneuvoston finanssineuvos Petri Viherävuori totesi Taloussanomissa 7.3.2018, että “omistaja ei voi eikä halua sotkeutua yt-prosessiin, mutta voi neuvottelujen päättymisen jälkeen tarvittaessa palata asiaan”.

– Omistaja voi halutessaan puuttua Postin toimiin ja nyt olisi korkea aika, Sandberg painottaa.

 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE