Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Onneksi kansalaiset ja suuri osa päättäjistä eivät tiedostaneet” – Katainen avoimena 2008 tapahtumista

Nykyinen komissaarina ja Euroopan komission varapuheenjohtaja Jyrki Katainen (kok.) muistelee valtiovarinministeriministeriaikojaan VM:n nettisivuille kirjoittamassaan poikkeuksellisen avoimessa kolumnissa.

Kataisen tultua valtiovarainministeriksi Yhdysvalloista vuonna 2007 liikkeelle lähtenyt finanssikriisi iski koko maailmaan.

Pankkien välinen rahaliikenne alkoi hiipua ja markkinoille syntyi paniikki.

– Kukaan ei tiennyt mistä etsiä turvaa, jotakin mikä olisi varmaa ja luotettavaa.

– Kiveenhakattu totuus, ettei valtio voi mennä konkurssiin, koska sillä on verotusoikeus, menetti uskottavuutensa. Kukaan ei luottanut kehenkään.

Kataien kertoo keskustelleensa päivittäin Suomessa toimivien pankkien johtajien kanssa ja tiedusteleensa heidän pankkiensa tilannetta markkinoilla.

– Edes vahvat ja vakavaraiset pankit eivät olleet suojassa, hän kertoo.

Katainen kertoo tunteneensa poliittisen uransa aikana pelkoa vain kerran.

– Se oli perjantaina 10.10.2008. Pankkien välinen rahaliikenne oli hyytymässä. Paniikki syveni ja kurssit Euroopan pääpörsseissä laskivat 10 % kaupankäynnin ensi tunteina. Sama meno jatkui Wall Streetillä iltapäivällä. Onneksi kansalaiset ja suuri osa päättäjistä eivät tiedostaneet kriisin tilaa.

Sunnuntaina 12.10. euroalueen päämiehet ja Ison-Britannian Gordon Brown kokoontuivat Ranskan presidentti Nicolas Sarkozyn kutsusta hätäkokoukseen Pariisiin.

– Maat päättivät turvata pankkien rahoituksen ja talletussuojaa kasvatettaisiin. Hyvät pankit pääomitettaisiin. EKP lupasi turvata likviditeetin. Britannialla oli oma vastaava ratkaisunsa. Maanantaina toimittiin myös Yhdysvalloissa. Suurimpien pankkien täytyi hyväksyä mittavat pääomitukset. Päätökset toimivat. Paniikki rauhoittui ja katastrofilta vältyttiin.

Katainen kertoo tilanteessa myös tilanteessa, jossa paniikki palasi, kun markkinat jäätyivät uudelleen vuonna 2010.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE