Työmarkkinat
2.9.2019 13:53 ・ Päivitetty: 2.9.2019 13:53
Opetusalan järjestö jyrähtää koulutusrahoista: ”Poliittisen päätöksenteon uskottavuus on nyt tarkassa puntarissa”
Opetusalan ammattijärjestön OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen vaatii hallitusta lunastamaan hallitusohjelman koulutuslupaukset. Koulutuksen, kasvatuksen ja tutkimuksen korjausliikkeet on käynnistettävä viipymättä.
– Koulutusrahoja ja korkea-asteen rahoitusta on korjattava budjetissa etupainotteisesti. Poliittisen päätöksenteon uskottavuus on nyt kansalaisten tarkassa puntarissa. Se ei enää kestä sitä, että tehdään koulutuslupauksia, mutta ei osoiteta niihin euroja tai rahoitetaan korjauksia vain osittain, Luukkainen painotta tiedotteessaan.
Hallitusohjelma korostaa koulutuksen ja tutkimuksen merkitystä hyvinvoinnin, kasvun ja työllisyysasteen nostamisen peruspilarina.
– Linja on oikea, mutta se jää toteutumatta ilman täysimääräistä rahoituskorjausta, Luukkainen muistuttaa.
Valtiovarainministeriö karsi omassa budjettiehdotuksessaan opetus- ja kulttuuriministeriön esityksiä. Hallitus päättää ensi vuoden tuloista ja menoista budjettiriihessään 17.–18. syyskuuta.
”Maailman parhaat opettajat ansaitsevat asialliset työolot.”
Koulutusrahojen etupainotteisuus on Luukkaisen mielestä perusteltua maamme osaamistason nostamiseksi, mutta myös alan henkilöstön jaksamisen ja työhyvinvoinnin näkökulmasta.
Lisää aiheesta
– Edellisillä hallituskausilla koulutusrahoja leikattiin peräti 2 miljardilla eurolla. Samaan aikaan opettajille ja esimiehille asetetut odotukset ja vaatimukset vain kasvoivat. Esimerkiksi 1 600 ammatillista opettajaa menetti työpaikkansa, ja opettajan työ muuttui suuresti koulutusreformin myötä.
Luukkaisen mielestä ei olekaan ihme, että resurssileikkaukset yhdistettyinä koulutusuudistuksiin ja niiden osin ristiriitaisiin odotuksiin, ovat kuormittaneet opettajia, rehtoreita ja johtajia.
– Koulutuksen ja opetuksen vaikeutuneet työolosuhteet heijastuvat jo opetus- ja kasvatustyön vetovoiman heikkenemisenä. Suunta on huolestuttava, vaikka opettajan ammatti on toki yhä suosittu ja arvostettu. Maailman parhaat opettajat ansaitsevat asialliset työolot sekä riittävän tuen ja resurssit vaativaan työhönsä. Kyse on myös arvostuksen osoittamisesta tai sen osoittamattomuudesta, Luukkainen tähdentää.
Olli Luukkainen otti kantaa budjettinäkymiin OAJ:n On the Road -maakuntakiertueen mediatapaamisessa Mikkelissä.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
Lisää aiheesta
Politiikka
26.8.2019 19:12
VM esittää ensi vuodelle noin miljardin kertaluonteisia investointeja – Lintilä tiukkana koulutuksen lisärahoista: ”Sitten se otetaan jostakin muualta pois”
Politiikka
24.8.2019 07:37
OAJ:n puheenjohtaja Luukkainen vaatii: ”Lisärahoitusta tarvitaan nyt”
Politiikka
23.8.2019 09:56
”1970-luvun lopulla syntyneet ovat jäämässä kaikkien aikojen koulutetuimmaksi sukupolveksi” – Demarinuoret vaatii lupausten lunastamista
Politiikka
17.8.2019 11:01
Budjettiehdotus koulutusrahoista sai etujärjestöjen tyrmäyksen – nyt puhuu Antti Rinne: Kyse on vasta Lintilän esityksestä