Politiikka
30.1.2025 11:18 ・ Päivitetty: 30.1.2025 11:56
Opintotuen uudistamista valmistellut työryhmä pitää indeksisidonnaisuuden palauttamista välttämättömänä
Opintotuen kokonaisuudistusta valmistellut työryhmä esittää tukeen useita muutoksia.
Ryhmä pitää välttämättöminä kehittämistarpeina muun muassa indeksisidonnaisuuden palauttamista kaikilla koulutusasteilla sekä opintolainan korkoavustuksen ja lainanmyöntökäytäntöjen kehittämistä.
Keskeisimpiä esitettyjä muutoksia ovat opintorahan osuuden lisääminen, opintolainahyvityksen kehittäminen tai siitä luopuminen sekä opintotukiaikoihin liittyvät ehdotukset.
Työ luovutettiin torstaina liikunta-, urheilu- ja nuorisoministeri Sandra Bergqvistille (r.).
- Työryhmä on arvioinut monipuolisesti opintotuen nykytilaa ja ehdottanut useita tarpeellisia kehittämisehdotuksia, joihin otetaan kantaa tämän kevään aikana. Hallitusohjelman mukaisesti tavoitteena on turvata opiskeluaikainen toimeentulo, vahvistaa opintotuen kannustinelementtejä sekä tukea opintojen läpäisyä tavoiteajassa, Bergqvist sanoo tiedotteessa.
OPINTOTUEN kokonaisuudistuksen käynnistäminen on kirjattu Petteri Orpon (kok.) hallituksen ohjelmaan. Siinä kirjataan, että opintotuen tavoitteena on mahdollistaa ensisijaisesti täysipäiväinen opiskelu.
Uudistuksessa on hallitusohjelman mukaan tarkoitus käydä läpi opintorahan taso, opintolainan suuruus ja opintolainahyvityksen määrä, vapaiden tulojen rajat, perheellisten opiskelijoiden asema ja asumisen tukeminen.
- Tulorajojen riittävyyttä ja mahdollisuutta nostaa niitä arvioidaan puoliväliriihen yhteydessä. Selvitetään myös oppisopimuskoulutusten ja opintotuen parempi yhteensovittaminen, hallitusohjelmassa todetaan.
Kokonaisuudistusta perustellaan myös sillä, että opintotukea on kehitetty pirstaleisesti koko 2000-luvun.
Uudistukselle asetettiin työryhmä noin vuosi sitten.
VIIME vuosina on tehty useita opintotukea koskevia muutoksia. Suurin osa opiskelijoista siirtyy yleisen asumistuen saajista opintotuen asumislisän piiriin elokuun alussa, kertoo Kela.
Jatkossakin yleistä asumistukea voivat saada opiskelijat, jotka asuvat oman tai puolisonsa lapsen kanssa.
Eduskunta hyväksyi muutoksen viime vuoden lopulla. Muutoksella on arvioitu saatavaan säästöjä 57 miljoonaa euroa vuoteen 2028 mennessä.
Uudistus liittyy niin ikään hallitusohjelmaan, jonka mukaan yleisen asumistuen rinnalle kehitetään yhteisasumista suosiva ja taloudellisesti houkutteleva vaihtoehto. Asumislisä on yksilöllinen, ja sen määrään vaikuttavat vain tuen saajan omat tulot.
Opintorahaan ja -lainaan tuli muutoksia jo viime vuonna. Indeksikorotukset päätettiin jäädyttää vuosille 2024-2027.
Opintolainan valtiontakauksen määrät nousivat viime vuonna niin, että Suomessa opiskelevalle yli 18-vuotiaalle se on 850 euroa kuukaudessa, eli 200 euroa aiempaa enemmän. Alle 18-vuotiailla toisen asteen opiskelijoilla takauksen määrä nousi 300 eurosta 400 euroon kuukaudessa.
Opintorahan huoltajakorotusta nostettiin viime vuoden alusta. Se on nyt 141,63 euroa kuukaudessa.
Uutista täydennetty kauttaaltaan klo 13.56.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.