Politiikka
30.1.2025 11:53 ・ Päivitetty: 30.1.2025 11:53
Samok ja SYL: Opintotukiraportti on oikeansuuntainen, rahoitusta tarvitaan – ”Ei voi jättää arkistoon pölyttymään”
Suomen opiskelijakuntien liitto Samok ja Suomen ylioppilaskuntien liitto SYL näkevät, että opintotuen kokonaisuudistusta valmistelleen työryhmän raportti antaa hallitukselle lähtökohdat korjata opintotukijärjestelmää.
Samok ja SYL kiittelevät, että raportti suhtautuu myönteisesti opintotuen osien indeksiin sitomiseen ja opintorahan tasokorotukseen, tukiajan pidentämiseen ja opintolainan turvallisuuden parantamiseen. Nämä ovat Samokin ja SYL:n mukaan ratkaisuja ongelmiin, joita järjestöt ovat korostaneet viime vuosien ajan.
– Opintorahan ostovoiman heikkeneminen ja opintolainojen kasvaminen ovat tuntuneet opiskelijoiden nahoissa vuosi vuodelta kipeämmin. Jokainen opiskelija tuntee useamman opiskelijakaverin, joiden tuki loppuu kesken ennen valmistumista. Ongelmat vaativat ratkaisuja, ja työryhmän havainnot ovat sen suhteen oikeansuuntaisia, Samokin hallituksen jäsen Taru Kyllönen arvioi tiedotteessa.
Samok ja SYL kannustavat hallitusta ottamaan opintotuen uudistuksen vakavasti ja rakentamaan lopputulosta ymmärtäen ja yhteistyössä opiskelijoiden kanssa. Työryhmän muistiota ei voi jättää arkistoon pölyttymään, järjestöt toteavat.
– Hyvä uudistus on kestävä uudistus. Järjestelmän tulee pysyä toimivana pitkälle tulevaisuuteen. Siksi rahaetuuksien indeksisidonnaisuus ja opintolainaa turvaavat elementit tulee ottaa mukaan uudistukseen, SYL:n hallituksen jäsen Maria Saita sanoo tiedotteessa.
– Uudistukseen tarvitaan myös investointeja. Ilman lisärahaa jokaisella korjaustoimella tulisi olemaan kipeä hinta, kun muualta tulisi vastaavasti säästää. Emme halua, että ongelmien korjaaminen kylvää niitä lisää toisaalla, hän sanoo.
Suuri määrä seikkoja jäi ratkaistavaksi jatkovalmistelussa.
Lisää aiheesta
SAMOK ja SYL katsovat, että vaikka työryhmän raportti osoittaa oikean suunnan, sen työtä ovat rajoittaneet työskentelyajan tiukkuus ja kustannusneutraaliuden vaatimus.
– Työryhmä ei ehtinyt selvittämään kaikkia ehdotuksia syvällisesti, ja suuri määrä seikkoja jäi ratkaistavaksi jatkovalmistelussa, järjestöt huomauttavat.
Samok ja SYL vetoavat hallitukseen, nykyiseen liikunta-, urheilu- ja nuorisoministeri Sandra Bergqvistiin (r.) ja hänen seuraajaansa Mika Poutalaan (kd.), että opiskelijoiden ja raportin nostamat tarpeet tunnistetaan ja ratkaisujen etsimistä jatketaan.
– Hyvän uudistuksen aikaansaamiseksi tarvitaan valtiontalouden kehyksestä tilaa opintotuen lisärahoitukselle, vaikka se on nykyisessä taloustilanteessa vaikeaa, liitot katsovat.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.