Suomi tunnetaan maailmalla oppimisen mallimaana. Kansakoulun kehitystarina on sankarikertomus -takana työtä, näkemyksellisyyttä, taisteluakin.

Kansallinen nousu synnytti jo 1800-luvun loppupuolella kansansivistyseetoksen, ensimmäiset suomenkieliset opettajat valmistuvat 1867 Jyväskylän seminaarista. Ennen oppivelvollisuuslakia kaksi kolmasosaa osaa lapsista kävi jo kansakoulua.

Oppivelvollisuuslaki astui voimaan autonomian loppuaikoina esiintyneen jarrutuksen vuoksi vasta 15.4.1921. ”Täysi kansakoulu on kuusi vuosiluokkaa. Sekä ala- että yläluokka toimii kumpikin omien opettajien varassa.”  Vuonna 1943 säädettiin laki, jonka mukaan ”koululaiselle tulisi tarjota maksuton ateria kaikkina koulupäivinä”.

– kaikille lapsille varataan mahdollisuus suunnilleen nykytasoisen keskikoulutusta vastaavan sivistyksen saamiseen

– uuden koulun sosiaalisuutta olisi syytä lisätä soveltamalla käytäntöön ryhmäopiskelua, oppilaiden itsehallintoa ym. omatoimisuutta

– uudistukseen on luettava myös määrätietoinen pyrkimys opetus- ja kasvatusmenetelmien kehittämiseen, jolloin nimenomaan sosiaalis-eettiseen kasvatukseen on pantava painoa.

Matka hyvinvointisosialidemokratian ytimeen syveni.

Päätöstä lukiessa tulee tunne siitä, että pitää tehdä syvä kumarrus.  Päätöksen toteuttaminen kesti yli 20 vuotta. Osoitus SDP:n pitkäjänteisestä yhteiskuntapolitiikasta.

Maksuton, 9-vuotinen peruskoulu tasa-arvoisti merkittävästi oppimista, kun kansa-, kansalais- ja keskikoulu yhdistyivät peruskouluksi. Erityisesti maamme lahjakkuuspotentiaalin esiinmarssi nosti Suomen koulutustason uuteen nousuun. Suomen oikeisto, kokoomus eturivin pulpetissa istuen, hyökkäsi uudistusta vastaan voimakkaasti.

SUOMALAINEN peruskoulu on nostettu – noloa kokoomus – kuitenkin parhaimmiston joukkoon kansainvälisessä vertailussa toisensa jälkeen.

Olemme onnistuneet sosialidemokraatteina pitämään kiinni kansallisesta koulutuspolitiikasta, valtakunnallisesta opetussuunnitelmasta, laadukkaasta opettajakoulutuksesta, tuntijaosta.

Peruskoulua pitää kehittää koko ajan. Opetusministerinä ollessani vuosina 2011–13 uudistimme tuntijaon. Taito- ja taideaineita, historiaa ja yhteiskuntaoppia ja liikuntaa lisättiin. Samoin draaman käyttöä opetusmenetelmänä.

Historiallisen oppivelvollisuusiän laajentamisen rinnalla äärimmäisen tärkeää on oppimiserojen kaventaminen ja alisuoriutumisen vähentäminen. Siksi kaikki ponnistelu ja panokset – henkiset ja taloudelliset – tarvitaan, jotta riittävät eväät jatko-opiskeluun ovat nuorilla oikeasti olemassa.

MITEN tiivistää Väinö Voionmaan, R.H. Oittisen ja monien muiden perintöä sadan vuoden juhlapäivänä?

Koulutuksen tulee olla edelläkävijä ja uudistaja, jonka kautta rakennetaan parempaa (työ-)elämää ja yhteiskuntaa ja sen avulla jokainen voi kehittyä täyteen mittaansa, oman lahjakkuutensa täyteen potentiaaliin.

”Opin, valistuksen ja aatteiden maailmassa on ikuinen nuoruus ja kevät”, kirjoitti Väinö Voionmaa.