Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Kotimaa

3.12.2025 15:19 ・ Päivitetty: 3.12.2025 15:19

Oppivelvollisuusiän nostaminen vähensi nuorten koulutuksen keskeyttämistä

LEHTIKUVA / RONI REKOMAA
Lukiolaisia oppitunnilla Myllypuron kielilukiossa.

Oppivelvollisuusiän nostaminen on vähentänyt nuorten koulutuksen keskeyttämistä.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Samalla toiselta asteelta valmistuneiden osuus on kasvanut suhteessa aikaisempiin ikäluokkiin. Tutkimuksestaan kertoo Helsingin yliopisto.

Oppivelvollisuusiän korottaminen kuudestatoista ikävuodesta kahdeksaantoista ikävuoteen vähensi alaikäisten koulupudokkaiden määrää 2,8 prosenttiyksikköä eli kolmanneksella verrattuna aikaan ennen ikärajan nostoa.

Vaikutukset ovat vahvimmillaan, kun nuoret siirtyvät peruskoulusta toiselle asteelle. Silti osa koulutuksessa pysytelleistä nuorista keskeyttää opinnot sen jälkeen, kun heidän oppivelvollisuutensa päättyy.

Oppivelvollisuus loppuu, kun nuori täyttää 18 vuotta tai kun hän tätä ennen suorittaa toisen asteen tutkinnon. Oppivelvollisuuden laajentamisen tavoitteena onkin ollut, että jokainen nuori suorittaisi ylioppilastutkinnon tai ammatillisen tutkinnon.

Oppivelvollisuusiän noston myötä toisen asteen tutkinnon suorittaneiden osuus nousi 1,5 prosenttiyksiköllä lähellä 80:aa prosenttia sen vuoden kevääseen mennessä, jolloin nuoret täyttävät 20 vuotta.

Tulosten perusteella koulutusreformi vähensi nuorten syrjäytymistä. Kokonaisvaikutus vastaa sitä, että 1 800 nuorta on vuoden vähemmän koulutuksen ja työelämän ulkopuolella. Lisäksi oppivelvolliset suorittavat enemmän toisen asteen opintoja kuin aikaisemmat ikäluokat.

Lain keskimääräisten vaikutuksien valmistumisiin arvioidaan olevan samoja eri väestönryhmissä ja koko väestön tasolla. Laajennettu oppivelvollisuuslaki astui voimaan vuonna 2021.

Tutkimus toteutettiin yhteistyössä VATT Datahuoneen kanssa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU