Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Orbanin Fidesz tyrmäsi Suomen Nato-hakemuksen pikaisen käsittelyn – näin kommentoi Pekka Haavisto: ”En olisi vielä superhuolestunut”

LEHTIKUVA / ANTTI YRJÖNEN

Unkarin pääministerin Viktor Orbanin Fidesz-puolue tyrmäsi maanantaina Demokraattisen koalition tekemän ehdotuksen, jonka mukaan Suomen ja Ruotsin jäsenyydestä sotilasliitto Natossa olisi äänestetty jo tänään tiistaina.

Rane Aunimo

Demokraatti

Johannes Ijäs

Demokraatti

Katalin Miklóssy Helsingin yliopiston Aleksanteri-instituutista sanoi jo lauantaina Demokraatille, että Suomen Nato-hakemuksen ratifiointi Unkarissa on kaikkea muuta kuin läpihuutojuttu.

– Se että tämä olisi läpihuutojuttu, miten Suomessa usein arvioitiin, ei pidä paikkaansa. Unkarin parlamenttihan on ollut toiminnassa kesällä vielä heinäkuun kolmannellakin viikolla ja siellä hyväksyttiin lakipaketteja ja jopa perustuslaillisia muutoksia. Hehän olisivat voineet käsitellä hakemuksen monen monta kertaa.

Ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) kommentoi tänään asiaa Demokraatille.

– Tämä oli opposition ehdotus kiirehtiä käsittelyä, joka oli tietysti meidän kannaltamme ihan sympaattista., että tällainen kiirehtimispyyntö oli, mutta siellä selvästi hallituspuolueet haluavat edetä omassa aikataulussaan. En olisi vielä superhuolestunut tästä, mutta totta kai olemme kysyneet selitystä myös Unkarin diplomaateilta, miten he tämän tilanteen näkevät.

Haaviston mukaan arvio edelleen on, että kyse on sisäpolitiikasta. Unkarin parlamentti aloitti syyskauden 26.9. Haavisto viittaa Unkarin ulkoministeri Peter Szijjarton puheisiin siitä, että tuosta hetkestä kuluisi muutamia viikkoja asian käsittelemiseen.

– Uskoisin, että lokakuun aikana sieltä pitäisi saada jotakin tuloksia.

UNKARI ja Turkki ovat viimeiset Nato-maat, jotka eivät ole ratifioineet Suomen ja Ruotsin hakemuksia. Haaviston mukaan Suomi on pyrkinyt pitämään kunkin maan prosessin erillisenä, vaikka spekulaatioita prosessien yhtymisestäkin riittää.

– Näen sen jo tuolla Nato-maiden puolella, että kun heidän tapaamisissaan Turkin ja Unkarin kanssa on jo otettu esiin ja nyt kun kyse on viimeisistä maista, niin on jo otettu esiin se kysymys, että on asia, joka on tärkeä ei vain Suomelle ja Ruotsille vaan myös tärkeä muille Nato-jäsenmaille, että prosessi menee eteenpäin.

Tutkija Miklóssy huomautti viikonloppuna, että Unkari on arvaamaton ja sen läheiset suhteet Venäjään ja presidentti Vladimir Putiniin ovat tiedossa. Orban on tutkijan mukaan väläyttänyt jopa EU:sta lähtöä vastauksena sille, että Euroopan komissio on esittänyt suuria leikkauksia Unkarille annettaviin tukiin.

– Että tällä tasolla aletaan jo pelata kovaa peliä, hän sanoi.

Miklóssy sanoi myös, että Unkarissa kuunnellaan herkällä korvalla sitä, mitä ja millä asenteella Suomi puhuu Unkarista muun muassa oikeusvaltiokysymyksiin liittyvissä asioissa.

Haavisto kommentoi tiistaina eduskunnassa, ettei ole nähnyt tai kuullut merkkejä ”koplauksesta”.

– Totta kai he ovat muuten sitten olleet ja varmaan vielä enemmän ministeri Tuppuraiseen yhteydessä omista näkökannoistaan, miltä tilanne heistä näyttää.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Huomasitko nämä?

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE