Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Politiikka

Orpo: Lähtökohta on, että verolinja pitää puoliväliriihessä

Lehtikuva / Markku Ulander

Valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) sanoo, ettei ole esittämässä puoliväliriihessä välillisiin veroihin, kuten arvonlisäveroihin, hallitusohjelmasta poikkeavia muutoksia.

Demokraatti.fi/STT

Orpon mukaan lähtökohtaisesti puoliväliriihessä ei olla kiristämässä mitään veroja.

– Käsittelemme vielä koko verojen kokonaisuuden ennen kehysriihtä ja huolehdimme myös valtion tulopuolesta, koska siitäkin täytyy kantaa huolta, mutta näillä näkymin en ole esittämässä välillisiin veroihin hallitusohjelmasta poikkeavia muutoksia, Orpo sanoi eduskunnassa.

Hallitusohjelmassa linjataan, että kenenkään ansiotuloverotuksen ei pitäisi kiristyä eikä kokonaisveroaste saa nousta. Se on Orpon mukaan suunnittelun lähtökohta ja hänen tavoitteensa.

Orpon mukaan kilpailukykysopimus toimii niin, että vaikka maksumuutoksia, kuten sosiaaliturvamaksun korotuksia, on kompensoitu veronkevennyksillä tälle vuodelle, seuraavana vuonna samat haasteet ovat edessä.

Sosiaaliturvamaksun korotuksia on linjattu myös tuleville vuosille, jolloin ne leikkaavat palkansaajien käteenjääviä tuloja.

– Kikyn vaikutukset kiristävät edelleen tulevina vuosina yksilötasolla ja lähtökohta on se, että pidetään hallitusohjelmasta kiinni. Teemme koko ajan näitä laskelmia valtiovarainministeriössä ja valmistaudumme kehysriiheen. En usko siihen, että veroja kiristämällä saadaan taloutta ja työllisyyttä nousuun.

Sanna Nikula–STT

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Lisää aiheesta

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Toimituksen valinta

Rane Aunimo

Päätoimittajalta
25.6.2020
Tapaus Mäenpää: Puheet on nyt pidetty, on aika painaa nappia – historia kyllä muistaa, kuinka kansanedustajat perjantaina äänestävät
Lue lisää

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

va. päätoimittaja: Rane Aunimo
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Chefredaktör: Johan Kvarnström
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE