Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Orpo toppuutteli Trumpin Grönlanti-puheita Ykkösaamussa: ”En usko yhtään mihinkään esimerkiksi aseelliseen toimintaan”

LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI
Pääministeri Petteri Orpo (kok.) oli Ylen Ykkösaamun vieraana tänään.

Pääministeri Petteri Orpo (kok.) oli tänään aamupäivällä Ylen Ykkösaamun haastateltavana.

Johannes Ijäs

Demokraatti

Keskusteluun nousivat Yhdysvaltain tulevan presidentin Donald Trumpin uhittelevat puheet liittyen Grönlantiin, Panaman kanavaan ja Kanadaan. Voisiko Trump esimerkiksi hankkia Grönlannin ja Panaman kanavan Yhdysvalloille taloudellista painostusta tai jopa sotilaallista voimaa käyttäen.

Orpo arvioi Ykkösaamussa näkymiä Trumpin piakkoin alkavalle presidenttikaudelle.

– Trumpilla on aika omanlaisensa tapa puhua. Hän puhuu suoraan, täräyttelee asioita. Pitää erottaa se, mitä puhuu ja se mitä sitten loppujen lopuksi tehdään, hän totesi.

Orpon mukaan Trumpin agenda on vahvistaa USA:n asemaa sekä kaupassa että turvallisuudessa. USA käy kilpajuoksua arktisen alueen hegemoniasta Kiinan ja Venäjän kanssa.

Orpo pyrki rauhoittelemaan tilannetta viitaten Trumpin ensimmäiseen kauteen ja todeten, että vaikka puheet ovat kovia ja provosoivia, teot eivät välttämättä ole.

– En usko yhtään mihinkään esimerkiksi aseelliseen toimintaan vaikka Grönlannin osalta.

– Ei tässä mitään aseellista konfliktia ole tulossa. Tämä jos joku on retoriikka. Meidän ei kannata ihan jokaisen Trumpin retorisen lausahduksen perässä juosta.

Jos Trump alkaa korottamaan tulleja, ne ovat Orpon mukaan haaste niin Kanadalle, Euroopalle kuin Suomelle.

ORPON mukaan Grönlannin asia on grönlantilaisten ja tanskalaisten asia.

– Rajoja ei voi siirrellä.

Orpo on keskustellut Tanskan kollegansa Mette Fredrikssonin kanssa eilen.

– Yhteinen näkemyksemme oli se, että on syytä ottaa rauhallisesti mutta kuitenkin olla hyvin päättäväinen sen suhteen, kenen asia tämä on.

Orpo muistutti Ykkösaamussa, että USA:lla on jo sotilastukikohta Grönlannissa.

– Me tietenkin tuemme täysin Tanskaa heidän oikeudessaan määritellä omat rajansa ja määritellä yhdessä grönlantilaisten kanssa Grönlannin paikka ja asema.

Orpo ei usko Grönlannin päätyvän USA:lle edes rahalla. Hän uskoo USA:n kuitenkin vahvistavan läsnäoloaan ja otettaan Grönlannista.

– Varmasti tullaan näkemään Yhdysvaltojen vahvempaa läsnäoloa koko arktisella alueella mutta myöskin sen strategisesti merkittävässä osassa eli Grönlannissa, pääministeri lausui Ykkösaamussa.

TRUMP ja Vladimir Putin saattavat tavata piakkoin ja puhua muun muassa Ukrainasta.

Orpon mukaan kaikki haluavat rauhan Ukrainaan ja siihen tarvitaan USA ja sen presidentti. Pääministeri uskoo, että Putin ja Trump tapaavat ennemmin tai myöhemmin. Niin Suomen kuin Euroopan viesti Trumpille on ollut se, että Ukrainasta ei voi puhua ilman Ukrainaa ja Eurooppaa ja niiden yli.

Orpon mukaan Trumpin ja Euroopan täytyy olla vahvoja suhteessa Putiniin.

– Putin ei saa voittaa, ei rintamalla, ei rauhanneuvotteluissa, Orpo painotti.

Näyttää siltä, että Trump ei pidä monenkeskisiä organisaatioita arvossa. Suomelle taasen monenkeskinen maailmanjärjestys on todella tärkeä asia. Orpon mukaan on uutta, että Yhdysvalloista haastetaan monenkeskistä maailmanjärjestystä. Suomen pitää pystyä elämään ja luovimaan tilanteessa. Suomen vahvuus on toimia yhdessä Euroopan unionin kautta.

Orpo painottaa myös, että Suomi vahvistaa ja rakentaa luottamuksellista suhdetta USA:n uuteen hallintoon.

– Yhdysvallat on meidän tärkein liittolaisemme.

Orpo katsoi Ylen Ykkösaamussa myös, että Euroopan täytyy kantaa nykyistä suurempi vastuun omasta puolustuksestaan.

– Hän (Trump) oli oikeassa ensimmäisellä kaudellaan, kun hän vaati, että meidän kaikkien eurooppalaisten (Nato-maiden) täytyy täyttää 2 prosenttia bruttokansantuotteesta (puolustusmenoihin).

Se, että nyt on puhuttu jopa viidestä, menee Orposta huutokaupan ja neuvotteluasetelman hakemisen puolelle.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE