Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Orpoa pyydettiin määrittelemään hallituskumppaneille, mitä on rasismi – näin hän vastasi

LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER
Kokoomuksen puheenjohtaja, pääministeri Petteri Orpo.

Pääministeri Petteri Orpo (kok.) vastasi median kysymyksiin kokoomuksen ministeriryhmän kesäkokouksen yhteydessä Porissa tänään.

Johannes Ijäs

Demokraatti

Heti alkuun esille nousivat hallituksen vaikeudet rasismikeskustelussa ja Orpo sai vastattavakseen kysymyksen siitä, mitä hän vastaa muun muassa SDP:n kansanedustaja Timo Harakalle, jonka mukaan SDP on valmis keskustelemaan hallituksesta kokoomuksen kanssa.

Orpo vakuutti, että hänen ainoa tavoitteensa on se, että nykyinen hallituspohja jatkaa koko kauden ajan. Hän sanoi luottavansa, että polku tähän löytyy. Esimerkiksi oppositiopuolue keskustaan ei ole pidetty kesällä yhteyttä siinä mielessä, kiinnostaisiko sitä hallituspaikka.

Hänen mukaansa SDP:llä ei ollut aitoa halua uudistuksiin ja tulla sille linjalle, jota Orpo tulkitsee kansalaisten valtuuttaneen nykyhallitusta tekemään.

– Ero oli niin suuri hallitukseen lähteneiden puolueiden ja oppositioon jääneiden puolueiden välillä.

Orpon mukaan nykyinen hallituspohja on edelleen ainoa, joka kykenee välttämättömiin uudistuksiin.

– On tietenkin hyvä, että on yhteistyön halua ja halua neuvotella, koska sitä Suomi tarvitsee, Orpo lisäsi myös Harakan ja SDP:n suuntaan.

ORPOLTA kysyttiin, onko hallitusohjelmatavoitteissa sellaisia tavoitteita, jotka ovat ristiriidassa sen kanssa, että hallitus lupaa tehdä työtä rasismia vastaan. Hallitus on esimerkiksi rajoittamassa paperittomien oikeutta välttämättömään terveydenhuoltoon.

Orpo toisti useasti julkisuudessa kuultua eli hänen mukaansa hallitusohjelmassa ei ole mitään rasistista tai syrjivää.

– Hallituksen maahanmuuttopolitiikkaa kyllä tiukennetaan humanitääriseltä osuudeltaan pohjoismaiselle tasolle, mutta esimerkiksi paperittomien kysymyksessä on tarkkaan ottaen kyse laittomasti maassa olevien palveluista. Niihin liittyy tämä kirjaus, mikä hallitusohjelmassa on. En nyt sanoisi, että hallitusohjelman perusteella voisi sanoa, että Suomessa syrjintä lisääntyy. Sitä en suostu allekirjoittamaan.

Perussuomalaisista on pyritty viemään rasismikeskustelua suuntaan, jossa toivotaan määrittelyä siitä, mitä rasismi oikeastaan tarkoittaa. Media pyysi Orpoa kertomaan hallituskumppaneille, miten hän pääministerinä näkee, mistä rasismissa on kyse.

Orpo ei lähtenyt tarkemmin asiaa määrittelemään, vaan painotti, että hallitus tuomitsee rasismin ja se on selkeä asia. Hän linjasi asiaa yleisellä tasolla:

– Me voimme käydä loputonta keskustelua siitä, miten rasismi määritellään. Jos minä nyt yritän antaa sille jonkin eksaktin määritelmän, luultavasti siihen tulee kymmenen kilpailevaa näkemystä. Jokaisen pitäisi sydämessään ymmärtää se, mitä on rasismi. Ymmärrys lähtee siitä, että jokainen lähtee ajatuksesta, että ihmiset ovat tasavertaisia, yhdenvertaisia. Ihmisarvo on jakamaton, hän muun muassa painotti ja totesi, että parasta rasisminvastaista työtä, jos lähtee tällaisista ajatuksista liikkeelle.

HALLITUSPUOLUE RKP:stä ei ole saatu täysin suoraa vastausta siihen, tukeeko puolueen eduskuntaryhmä hallitusta tai ainakaan kaikkia sen ministereitä.

Orpon mukaan hallituksen eilisessä keskustelussa sen valmistelemasta tiedonannosta rasismin ehkäisemiseksi oli hyvää keskustelua. Hän uskoo, että hallitus on hitsattavissa yhteen.

– Teemme suomalaisille täysin selväksi sen, että minkäänlaista rasismia ja syrjintää emme hallituksena hyväksy.

Orpon mukaan hallituksen kaatumiseen ja todellisiin hallituskriiseihin ei ole varaa, koska Suomen taloustilanne on erittäin vaikea ja Venäjä käy edelleen hyökkäysuhkaa Ukrainassa.

– Riskit Suomen turvallisuusympäristössä ovat isompia kuin oikeastaan toisen maailmansodan jälkeen.

Orpo sanoi, että varsinaisessa substanssissa eli muussa kuin arvokeskustelussa hallitus on täysin toimintakykyinen.

Hän kertoi, että hallitus keskusteli eilen myös lintuinfluenssasta. Orpon mukaan kyseessä on vakavasti otettava riski. Hän sanoi, että tilannetta seurataan ja tehdään tilanteen vaatimia toimenpiteitä. Esimerkiksi se ei kuitenkaan ole pöydällä, että hallitus määräisi kaikkia Suomen turkiseläimiä lopetettavaksi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE