Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Orpon lääke puolueensa kannatuksen nostoon: oma vaihtoehto ja selkeä linja – ”Kokoomus pystyy siihen”

LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER
Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo puhui 9. tammikuuta 2021 Helsingissä virtuaalisilla kokoomuksen Puheenjohtajapäivillä.

Keväällä Suomessa käydään kuntavaalit, ja kokoomuksella on tarkoitus olla vaalien suosituin puolue. Tällä hetkellä gallupien perusteella tavoitteeseen on vielä matkaa. Ylen perjantaina julkaisemassa gallupissa kokoomus oli kolmanneksi suosituin puolue 16,2 prosentin kannatuksella.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpolta kysyttiin kokoomuksen Puheenjohtajapäivien tiedotustilaisuudessa, mikä kokoomuksen oppositiopolitiikassa mättää.

Orpo painotti, että työ on vielä kesken ja todellinen gallup on vasta kuntavaalipäivänä. Orpo myönsi faktan olevan, että kaikki ei ole mennyt hyvin, kun kannatus on laskenut eduskuntavaaleista.

–  Jos oppositiopolitiikassa keskittyy liikaa hallituksen kritisoimiseen, se ei kokoomuksen kannatusta nosta, hän sanoi.

Orpo sanoi, että kokoomus keskittyy nyt omien fiksujen ratkaisuiden esittelyyn. Hän katsoo, että kokoomuksen kannatus voi nousta vain, jos puolue tarjoaa oman vaihtoehdon ja selkeän linjan. Orpo sanoi olevansa varma, että kokoomus pystyy siihen.

–  Haluamme toimia maltillisesti, sivistyneesti, rakentavasti. Se on hyvin tärkeää tässä ajassa. Vastuu, ihmisistä välittäminen yhdistettynä hyvään ohjelmaan, niin kyllä se sieltä lähtee, Orpo sanoi.

“Ei huimaa eikä hermostuta”

Ylen gallupissa suosituin puolue oli perussuomalaiset 21,9 prosentin kannatuksella, toisena oli SDP 21,4 prosentin kannatuksella. Ero kokoomuksen ja perussuomalaisten välillä on lähes kuusi prosenttiyksikköä.

Orpon mukaan kuntavaaleihin on kuitenkin vielä pitkä matka.

–  Demarit ja persut kaksi pinnaa alas, kokoomus kaksi ylös, me olemme jo melkein tasoissa, Orpo sanoi.

Jos kokoomuksen kannatus laahaa alhossa myös kuntavaaleissa, se voi tietää Orpon puheenjohtajuuden päättymistä. Orpo ei suostunut vastaamaan kysymykseen siitä, mikä on kannatusraja, jolloin hän tekee niin sanotusti omat johtopäätöksensä eli jättää puheenjohtajuuden.

Hän sanoi, että kokoomuksen puheenjohtajan asema arvioidaan kokonaisuutena ja nyt hän aikoo keskittyä kuntavaaleissa menestymiseen.

–  Ei huimaa eikä hermostuta, Orpo sanoi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE