Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Talous

4.12.2023 06:46 ・ Päivitetty: 4.12.2023 06:53

Osinkotulojen määrä nousi viime vuonna 11 prosenttia

LEHTIKUVA / EELIS BERGLUND

Lähes miljoona suomalaista veronmaksajaa sai viime vuonna osinkotuloja ja niiden määrä kasvoi edelliseen vuoteen verrattuna 11 prosenttia, kertoo Verohallinto.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Kaikkien pääomatulojen kokonaissumma kuitenkin laski 8,1 prosenttia 16,1 miljardiin.

-  Vaikka esimerkiksi pörssiosakkeiden ja rahastojen arvot laskivat ennätysvuodesta 2021, yhtiöt maksoivat edelleen reilusti osinkoja, koska osingonjakopäätökset ovat perustuneet pääsääntöisesti tilikauden 2021 tuloksiin, sanoo ylitarkastaja Matti Luokkanen Verohallinnosta tiedotteessa.

Pääomatulojen laskun taustalla oli etenkin se, että luovutusvoitot voitollisista myynneistä jäivät tuntuvasti edellisvuotta pienemmiksi. Pörssivuosi 2021 oli poikkeuksellisen hyvä ja ihmiset myivät sijoituksiaan hyvällä voitolla. Luovutusvoittojen määrä jäikin viime vuonna lähes viidenneksen pienemmäksi kuin edellisvuonna.

-  Eniten laskivat julkisesti noteerattujen arvopapereiden luovutusvoitot, eli esimerkiksi pörssiosakkeiden ja rahastojen myynneistä saadut tulot. Niistä tuloja saatiin viime vuonna lähes 40 prosenttia edellisvuotta vähemmän. Laskusta huolimatta suomalaiset saivat euromääräisesti paljon luovutusvoittoja myös vuonna 2022. Euroissa mitattuna enemmän luovutusvoittoja on tullut vain ennätysvuonna 2021, Luokkanen kertoo.

Suurin osa luovutusvoittoja saaneista keräsi niitä viime vuonna alle 10  000 euron edestä. Noin kaksi prosenttia eli 7  500 veronmaksajaa sai yli 100  000 euron luovutusvoitot, joiden summa nousi yhteensä 3,9 miljardiin euroon. He keräsivät kaikista luovutusvoitoista lähes kaksi kolmannesta eli 64 prosenttia.

OSINKOTULOJA kertyi eniten listaamattomista yhtiöistä, yhteensä 4,4 miljardia. Summa kasvoi edellisvuodesta 6,4 prosenttia. Pörssiin listatuista yhtiöistä maksettiin osinkoja 1,8 miljardia euroa, missä kasvua oli peräti 20,8 prosenttia.

Osinkotulot kasaantuivat etenkin vanhemmille ikäluokille. Yli 70-vuotiaista joka neljäs sai osinkotuloja ja 40-69-vuotiaista noin joka viides. Suurimmat osinkotulot kertyivät 50-59-vuotiaille, jotka keräsivät niitä keskimäärin 10  760 euroa viime vuonna.

Postinumeroalueittain katsottuna selvästi suurimmat summat osinkoja ja luovutusvoittoja maksettiin alueella 00140 eli Helsingin Kaivopuiston ja Ullanlinnan alueelle. Tällä alueella asuville kertyi osinkoja reilut 196 miljoonaa ja luovutusvoittoja 161 miljoonaa.

VUODESTA 2020 tarjolle tulleiden osakesäästötilien määrä kasvoi viime vuonna, mutta niille kertyneiden sijoitusten arvo laski. Säästettyjen varojen arvo laski yhteensä 41 miljoonaa euroa eli 2,1 prosenttia, vaikka mukaan tuli paljon uusia osakesäästötileille sijoittavia. Myös tähän vaikuttaa se, että vuosi 2022 oli selvästi vuotta 2021 heikompi pörssivuosi.

Suomalaisilla oli Verohallinnon mukaan vuoden 2022 lopussa 205  000 aktiivista osakesäästötiliä, joiden käyvän arvon keskiarvo oli 9  528 euroa ja mediaani eli keskimmäinen arvo 2  824 euroa. Hallitus on aikeissa nostaa osakesäästötilille talletettavien varojen katon 50  000 eurosta 100  000 euroon.

Arvo-osuusjärjestelmää ylläpitävän Euroclear Finlandin mukaan aktiivisten osakesäästötilien määrä oli tämän vuoden marraskuun lopulla noussut yli 340  000:n.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU