Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Pääministeri Sipilä, kuunnelkaa edes omia nuorianne!” – 28-vuotiaan Hannan tositarina on yksi sadoista tuhansista

Kansanedustaja Ilmari Nurminen (sd.) (kuvassa) kertoi tositarinan tuttavansa 28-vuotiaan tamperelaisen lähihoitajan Hannan tilanteesta, kun eduskunnassa ruodittiin välikysymystä nuorten työehtojen heikentämisestä.

Marja Luumi

Demokraatti

– Hänen koko työuransa on ollut työttömyyttä ja määräaikaisia työsuhteita eri työnantajilla. Hanna haluaa tehdä töitä, mutta työmotivaatio ja elämänlaatu kärsii siitä, että joutuu elämään jatkuvassa epävarmuudessa, eduskunnan nuorin kansanedustaja Nurminen totesi SDP:n eduskuntaryhmän ryhmäpuheenvuorossa.

Nurmisen mukaan Hanna on huomannut työpaikallaan suuria ongelmia, mutta ei uskalla kertoa parannustarpeista eteenpäin, koska pelkää työpaikan menettämistä.

– Työnantaja ei tiedäkään, mitä menettää, kun ei sitouta Hannaa työpaikkaan.

Nurminen korosti, että Hanna haluaisi vakiintua ja hankkia omistusasunnon, mutta toistaiseksi se on jäänyt haaveeksi: “Joka kerta kun hän käy pankissa neuvottelussa, hän saa palata pettyneenä. Hannan työtilannetta pidetään liian epävarmana.”

– Tässä on yksi tositarina, yksi tuhansista ja yksi sadoista tuhansista kohtaloista alle kolmikymppisillä, joiden työn ja elämän epävarmuutta hallitus haluaa entisestään lisätä, Nurminen painotti.

“Vaadimme tässä ja nyt hallitusta vetämään tämän nuoria syrjivän esityksensä pois.”

Lisää aiheesta

Hän kysyi, uskaltaako nuori uskoa unelmaansa, kun useimmille nuorille vakiintuminen on vielä haave, johon ei ole varaa.

– Nuorten aikuisten elämässä on jo aivan tarpeeksi epävarmuutta. Pienituloisuus on yhä yleisempää nuorten ja nuorten aikuisten keskuudessa.

Nurmisen mukaan erityisesti nuorten miesten syrjäytyminen kasvaa hälyttävää vauhtia. Toisaalta on myös yhä isompi joukko nuoria kokonaan koulutuksen ulkopuolella.

– Tätä huolestuttavaa kehitystä ovat vain vauhdittaneet niin opintotukeen kuin koko koulutukseen kohdistuneet historialliset leikkaukset, hän arvosteli.

Nurminen pitää hallituksen uusinta esitystä nuorten työsuhdeturvan heikentämisestä vastuuttomana.

– Lisäksi tällainen kategorinen – iän perusteella rajaaminen – sopii myös erittäin huonosti perustuslain suojaamaan syrjimättömyysvaatimukseen. Sukupuolten tasa-arvoa unohtamatta.

– Vaadimme tässä ja nyt hallitusta vetämään tämän nuoria syrjivän esityksensä pois.

“Myös keskustan puoluevaltuusto asettui tukemaan nuoria tässä asiassa.”

Hän huomautti, että oppositio ei ole vaatimuksensa kanssa yksin. Nurminen siteerasi pääministeripuolue keskustan nuorisojärjestön puheenjohtajaa Suvi Mäkeläistä:

“Tätä linjausta en sulata. Nuorten pitää olla myös työmarkkinoilla yhdenvertaisessa asemassa kaikkien muiden kanssa. Samaan aikaan, kun ollaan huolissaan syntyvyydestä, lisätään nuorten epävarmuutta työelämässä.”

– Myös keskustan puoluevaltuusto asettui tukemaan nuoria tässä asiassa. Pääministeri Juha Sipilä, jos ette kuuntele meitä, niin kuunnelkaa edes omia nuorianne, Nurminen vetosi.

Hän näkee, että hallituksen politiikan suureksi linjaksi on valitettavasti muodostunut työehtojen heikentäminen ja eriarvoisuuden kasvattaminen. Rikkaita on suosittu sekä nousu- että laskukausina.

– Keskustan ja kokoomuksen johtama hallitus on koko toimikautensa ajan sanelupolitiikalla tuonut erilaisia esityksiä, joilla työntekijöiden työsuhdeturvaa on heikennetty ja työttömien toimeentuloa on leikattu.

Nurminen listasi pakkolaeilla uhkailun, lomarahoista leikkaamisen, aktiivimallin ja koeaikojen pidentämisen. Lisäksi hallitus aikoo heikentää henkilöperusteista irtisanomissuojaa alle 20 hengen yrityksissä.

– Näyttää vahvasti siltä, että hallitus on ajamassa ikuista koeaikaa työntekijöille.

“Työ ei lisäänny leikkaamalla.”

Nurmisen mukaan sosialidemokraatit eivät hyväksy hallituksen sanelupolitiikkaa ja yksipuolisia heikennyksiä työmarkkinoilla.

– Työ ei lisäänny leikkaamalla. Emme voi hyväksyä sitä tapaa, miten hallituksen arvovalinnoilla kansalaisten eriarvoisuus on kasvanut. Pieniä- ja keskisuuria yrityksiä pitää tukea palkkaamaan työntekijöitä, ei irtisanomaan.

SDP on esittänyt työllistämissetelin käyttöönottoa, kansainvälisesti arvostetun nuorisotakuun ja nuorten aikuisten osaamisohjelman vahvistamista sekä arvonlisäveron alarajan nostamista 30 000 euroon.

– Nämä olisivat fiksumpia ja tehokkaampia keinoja työllistämiskynnyksen madaltamiseksi, Nurminen huomautti.

Hän palasi vielä Hannaan ja muihin nuoriin, jotka ansaitsevat uskoa unelmiinsa.

– Luottamus tulevaisuuteen syntyy siitä, että varmistamme myös nuorille sukupolville pysyviä työsuhteita, varmuutta elämänsä rakentamiseksi ja mahdollisuuden suunnitella tulevaisuutta.

Nurminen ilmoitti näiden syiden vuoksi kannattavansa eduskuntaryhmän puheenjohtajan Antti Lindtmanin (sd.) hallitukselle tekemää epäluottamuslausetta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE