Politiikka
7.8.2023 09:40 ・ Päivitetty: 7.8.2023 09:51
Paavo Arhinmäki jättää presidentinvaalit väliin – piikki ehdokasehdokkaille: ”Pikemminkin pyrkineet puhumaan niin, ettei sanoisi mitään kovin selvää”
Helsingin apulaispormestari Paavo Arhinmäki jättää presidentinvaalit väliin. Hän sanoo, että puolueen puheenjohtaja Li Andersson olisi hieno ehdokas vasemmistoliitolle.
Andersson kertoi aiemmin tänään harkitsevansa presidenttiehdokkuutta. Hän toivoi samalla muiden ehdokkuudesta mahdollisesti kiinnostuneiden vasemmistoliittolaisten harkitsevan ehdolle asettumista.
Demokraatti tavoitteli Arhinmäkeä maanantaina. Hän vastasi tekstiviestillä viittaamalla omaan Facebook-kirjoitukseensa tältä päivältä. Siinä Arhinmäki sanoo, että moni on kysellyt häntäkin presidentinvaaliehdokkaaksi, mutta vielä huomattavasti useampi on toivonut Li Anderssonia mukaan presidentinvaaleihin.
– Presidentinvaaleista näyttäisi tulevan varsin miehinen. Ainakin toistaiseksi ehdokasehdokkaat ovat pikemminkin pyrkineet puhumaan niin, ettei sanoisi mitään kovin selvää. Juuri tähän on toivottu Litä. Osallistumaan ja monipuolistamaan keskustelua, tuomaan punnittuja näkemyksiä ja haastamaan muita ehdokkaita. Tuomaan keskusteluun vasemmistolaisia arvoja ja painotuksia ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan.
Arhinmäki oli vasemmistoliiton ehdokkaana vuoden 2012 presidentinvaalissa. Hän sai vaalien ensimmäisellä kierroksella 5,5 % kannatuksen.
Myös vasemmistoliiton presidenttiehdokkaana vuonna 2018 ollut Merja Kyllönen on sanonut, ettei aio lähteä presidenttiehdokkaaksi tällä kertaa. Kyllönenkin totesi kesäkuussa, että Andersson sopisi puolueen ehdokkaaksi.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.