Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Palveluissa ei tavoitella voittoa, vaan hoidetaan tehtäviä” – JHL: Kilpailuttamisvimma ei saa levitä maakuntiin

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL katsoo, että tulevien maakuntien on saatava päättää, miten ne järjestävät talous- ja henkilöstöhallintonsa.

– Tämä on huomioitava jo nyt, kun sote- ja maakuntauudistusta valmistellaan. Aiemmin valtio oli suunnitellut, että edellä mainitut palvelut siirtyvät talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus Hetli Oy:lle.Nyt hallituksen reformiministerityöryhmä esittää, että Hetli ajetaan alas, liitto kirjoittaa tiedotteessaan.

Valtioneuvoston sivuilta selviää hallituksen reformiministerityöryhmän linjanneen kokouksessaan 18. tammikuuta, että maakunta- ja sote-uudistusta koskevasta hallituksen esityksestä poistetaan Hetli Oy:ta koskeva sääntely.

Erityisesti maakuntien tekemät talous- ja henkilöstöhallinnon palvelutuotantoon liittyvät ratkaisut ovat poistaneet tarpeen Hetli Oy:n kaltaiselle toimijalle, reformiryhmä perustelee. Sivuilla kerrotaan lisäksi, että päätöksen myötä talous- ja henkilöstöhallinnon tehokkuutta koskevien tavoitteiden saavuttaminen on ensisijassa tulevien maakuntien vastuulla.

JHL pelkää tämän tarkoittavan sitä, että maakunnat joutuvat päätöksen myötä kilpailuttamaan tehtäviä. Liiton puheenjohtaja Päivi Niemi-Laineen mielestä Hetlin lakkauttaminen ei saa johtaa tilanteeseen, jossa maakunnan on kilpailutettava palkka-, henkilöstö- ja taloushallinnon tehtävänsä.

JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine.

– Talous- ja henkilöstöhallinnon palveluissa ei tavoitella voittoa, vaan hoidetaan tehtäviä, jotka ovat välttämätön osa uusien maakuntien toimintaa, hän toteaa.

Lisää aiheesta

Kilpailuttamispakkoa on liiton mielestä muutenkin vältettävä. JHL:n katsoo, että maakuntien on voitava toimia ilman kilpailutusta myös toimitila- ja kiinteistönhallinnon palveluissa sekä tieto- ja viestintäteknisissä palveluissa.

– Emme halua, että esimerkiksi kiinteistöpalvelujen osalta maakunnissa joudutaan yllättäen tilanteeseen, jossa palvelut on pakko kilpailuttaa. Tämä tulee huomioida kaikissa maakunta- ja sote-uudistukseen liittyvissä pykälissä, Niemi-Laine korostaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE