Politiikka
1.12.2017 13:31 ・ Päivitetty: 1.12.2017 13:31
Pelastustoimi uhkaa jäädä soten jalkoihin – ”Palomiehistä ei voida enää säästää”
Suomen palomiesliitto SPAL varoittaa, että pelastustoimi ei saa jäädä soten jalkoihin maakuntauudistuksessa. Liitto vaatii, että sille on taattava riittävät resurssit, jotta se pystyy tulevaisuudessakin tuottamaan laadukkaita pelastuspalveluita ja vastaamaan omalta osaltaan sisäisestä turvallisuudesta.
– Uhkana on, että jos pelastustoimi jää maakuntien rahoituspäätöksissä lapsipuolen asemaan, pelastuslaitoksilla ei ole toimintaedellytyksiä ja säästöt joudutaan kohdistamaan operatiiviseen pelastushenkilöstöön, järjestön puheenjohtaja Kim Nikula pelkää.
Kevan tilastojen mukaan vuonna 2000 palo- ja pelastushenkilöstön määrä oli 7 000, vuonna 2015 enää 5 100. Henkilöstön määrä on siis laskenut huomattavasti.
– Tämän tilaston valossa kehitys on huolestuttava, Nikula huomauttaa.
On varmistettava, että tekevien käsien määrä kentällä ei vähene.
– Palomiehistä ei voida enää säästää ilman, että heidän työturvallisuutensa sekä kansalaisten kokonaisturvallisuus heikentyy.
Nikula korostaa, että maakuntia perustettaessa on varmistettava, että tekevien käsien määrä kentällä ei vähene vaan pikemminkin lisääntyy.
Lisää aiheesta
– Maakuntauudistus täytyy toteuttaa riittävän suurilla harteilla, jotta pelastuslaitokset säilyvät elinvoimaisina.
Pelastustoimen kustannusten hallinta olisi palomiesliiton mielestä edellyttänyt laajempia pelastustoimen alueita kuin 18 maakunnallista pelastuslaitosta.
Liitto kannatti viiden aluepelastuslaitoksen mallia. Sillä olisi turvattu paitsi taloudellisten voimavarojen riittävyys pelastustoiminnassa, myös tehostettu pelastuslaitosten toimintaa. Alueilla olisi myös pystytty ottamaan käyttöön yhdenmukaiset toimintamallit pelastuspalveluissa.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
Lisää aiheesta
Politiikka
30.11.2017 16:30
Jopa 60% palomiehistä poistuu vuosittain työelämästä työkyvyttömänä – ”Hurjat luvut puhuvat puolestaan eläkeiän kohtuuttomuudesta”
Politiikka
10.7.2017 08:30
”Jaksaminen on jo nyt todella kovilla” – työaikalain uudistamiselle sataa kovaa kritiikkiä
Politiikka
21.9.2016 17:30
Mitäs sanot tästä? – Palomiehet säästösyistä päivävuoroon, aikaan, jolloin tulipaloja on vähän
26.10.2015 09:36
Mikä on palomiehelle työaikaa? – KO antoi ennakkopäätöksen