Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Perussuomalaisten Elovaara: “Syrjäytymisen ehkäiseminen on turvallisuuspolitiikkaa parhaimmillaan”

– Tuore Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan tutkimus kertoo, että kansan luottamus Suomen ulko- ja puolustuspolitiikan hoitoon on perussuomalaisten ministereiden aikana kasvanut. Nyt lähes 80 % suomalaisista pitää puolustuspolitiikkaa hyvin hoidettuna, perussuomalaisten kansanedustaja Tiina Elovaara totesi tänään valtioneuvoston ulko- turvallisuuspoliittisen selonteon palautekeskustelussa eduskunnassa.

Elovaara ei viitannut lähteeseensä, mutta se on eittämättä tuore Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan (MTS) teettämä kysely, jonka mukaan luottamus niin ulkopolitiikan kuin puolustuspolitiikan hoitoon on lisääntynyt.

Sitä Elovaara ei maininnut, että puolueista poikkeuksena nimenomaan perussuomalaisia kannattavien usko ulkopolitiikan hyvään hoitoon on laskenut. Puolustuspolitiikan hoitoon perussuomalaistenkin kannattajien ajatukset ovat sen sijaan paljon myönteisempiä kuin ennen.

Tutkimus ilmastomuutoksen vaikutuksista tärkeää.

Elovaara totesi, että arktisella alueella Venäjä on perinteisesti toiminut käytännönläheisesti ja sen painopisteitä ovat energiaresurssien hyödyntäminen ja koillisväylän avaaminen kaupallisille kuljetuksille.

– Voimapolitiikkaa alueella on tähän asti harjoitettu vähemmän. Tältä pohjalta Suomen on hyvä lähteä luotsaamaan kaksivuotista Arktisen neuvoston puheenjohtajuutta ensi keväänä.

– Suomelle tärkeitä painopistealueita arktisessa politiikassa ovat ympäristönsuojelu ja alueen kestävä taloudellinen kehitys. Näitä Perussuomalaiset tukevat. Arktinen ympäristö on ekologisesti erittäin herkkä ja ilmastonmuutoksella on monia kauaskantoisia vaikutuksia alueella. Ikiroudan sulaminen voi johtaa maan vajoamiseen ja elinympäristöjen tuhoutumiseen. Siksi on tärkeää, että teemme korkeatasoista tutkimusta ilmastonmuutoksen vaikutuksista arktisissa maissa.

Lisää aiheesta

– Maailmanpolitiikassa näemme globalisaatiosta seuranneita muutoksia, jotka eivät jakaudu tasaisesti tai ole kaikille yhtä myönteisiä. Oleellista on rauhanturvatyö ja siviilikriisinhallinta, ihmisoikeuksien turvaaminen, koulutuksen ja naisten oikeuksien vahvistaminen sekä ympäristön kestävä käyttö. Näissä asioissa Suomella on erittäin paljon vahvuuksia.

Brexitin ja Trumpin voiton kaltaiset ilmiöt ja kehityskulut kertovat Elovaaran mukaan osaltaan tavallisten kansalaisten tyytymättömyydestä elitistiseen päätöksentekoon.

– Käynnissä on jonkinlainen demokratian murros. Tähän on myös Suomen osaltaan vastattava. Syrjäytymisen ehkäiseminen on turvallisuuspolitiikkaa parhaimmillaan. Se ei vain vahvista sisäistä turvallisuuttamme vaan myös edistää kansankunnan eheyttä ja yhtenäisyyttä, jota ulkoasiainvaliokuntakin korostaa edellytyksenä maamme kriisinsietokyvylle. Tällaista politiikkaa me Perussuomalaiset lämpimästi kannatamme.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE