Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Perustuslakivaliokunnan taustamuistiossa raskaita huomioita hallituksen vastineesta – sote-prosessi uhkaa pitkittyä pahoin

Kuvassa perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Annika Lapintie.

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta on tänään julkaissut perustuslakivaliokunnan puheenjohtajan Annika Lapintien ja valiokuntaneuvoksen Matti Marttusen taustamuistion, jossa käsitellään hallituksen antamaa vastinetta perustuslakivaliokunnan lausuntoon.

Johannes Ijäs

Demokraatti

Taustamuistio sisältä useita painavia huomioita vastineista. Valtioneuvosto ei ole onnistunut laatimaan vastineita, jotka vakuuttaisivat perustuslakivaliokuntaa  siitä, että valiokunnan esittämät muutokset otetaan huomioon.

Muistion käsittelemiä aihealueita ovat maakunnan liikelaitoksen palveluvelvoite, rahoitus, korvaus uudistuksen omaisuusjärjestelyistä kunnalle aiheutuvista kustannuksista, arkaluonteisten tietojen käsittely ja sen perusteltavuus, notifiointi sekä profilointiin ja tietosuoja-asetukseen liittyvät asiat.

Käytännössä kaikista näistä asioista muistio näkee syytä asiantuntijakuulemisiin. Millään suppealla asiantuntijakuulemisella asiat eivät ratkea vaan kuultava olisi mielellään ja painavin syin eduskunnan ulkopuolisia asiantuntijoita, muun muassa valtiosääntöasiantuntijoita ja tietosuoja-asiantuntijoita.

”Mikäli sosiaali-ja terveysvaliokuntaottaa hallituksen vastineet asiassa huomioon ja korjaa mietintöluonnoksiaan niiden mukaiseksi, sosiaali-ja terveysvaliokunnan tulee itsenäisesti harkita, vallitseeko asiassa työjärjestyksen 38 §:n 2 momentin mukainen epäselvyys”, muistiossa myös todetaan.

Mitä tästä sitten seuraisi? Tästä seuraisi asian lähettäminen takaisin perustuslakivaliokuntaan ja sielläkin mahdollisesti uudet asiantuntijakuulemiset:

”Mikäli sosiaali-ja terveysvaliokunta haluaa saadatäydenvarmuuden hallituksen vastineiden ja niiden pohjalta mietintöluonnoksiin sisältyvien lakiehdotusten perustuslainmukaisuudesta, on sen saatettava niiden varaan laaditut mietintöluonnokset vielä kertaalleen perustuslakivaliokunnan käsiteltäväksi. Riittävään varmuuteen tulee ennen tätä pyrkiä huolellisella ja seikkaperäisellä harkinnalla ja jatkokäsittelyllä. Tällaiseen käsittelyyn kuuluu yleensä asiantuntijamenettely, jonka tarkoituksena on yleisesti ottaen tuottaa tosiasiatietoa päätöksenteolle, turvata sen hyväksyttävyys, pätevyys ja legitiimisyys sekä myös luoda perusteita poliittisille kompromisseille”, muistio toteaa.

Se, miten hallitus olisi korjaamassa viimeaikaisen julkisen keskustelun kuuminta perunaa EU-notifiointia eli soten yhteensopivuutta EU:n kilpailusäännöksiin ei kerää kiitosta perustuslakivaliokunnan taustamuistiossa:

”Mikäli sosiaali-ja terveysvaliokunta ei pysty varmistamaan, että –toisin kuin vastineessa esitetään –oikeusvarmuusilmoituksessa on kysymys SEUT 108 artiklan 3 kohdan mukaisesta ilmoituksesta siihen liittyvine oikeusvaikutuksineen, sosiaali-ja terveysvaliokunnan on perustuslakivaliokunnan lausunnon mukaan täydennettävä mietintöluonnosta olennaisesti selostamalla seikkaperäisesti ne syyt, joiden perusteella se katsoo oikeudellisen epävarmuuden asiassa menettäneen merkitystään lausunnon PeVL 15/2018 vp antamisen jälkeen (PeVL 65/2018 vp, s. 62) ja saatettava mietintöluonnos uudelleen perustuslakivaliokunnan käsiteltäväksi.”

Pelkkä ”epäselvyys” saattaa johtaa asian palaamiseen perustuslakivaliokuntaan.

Muistion lopussa tiivistetään vielä perustuslakivaliokunnan taustamuistion johtopäätökset.

Perustuslakivaliokunta huomauttaa, että sosiaali-ja terveysvaliokunnanon perustuslaista johtuvista syistä tehtävä mietintöihin sisältyviin lakiehdotuksiin kaikki ne muutokset, joita perustuslakivaliokunnan ponsiosassa on eritelty.

Sosiaali-ja terveysvaliokunnan on varmistuttava siitä, että mietintöluonnoksiin tehdyt muutokset vastaavat perustuslain vaatimuksia. Sosiaali-ja terveysvaliokunnan on päätettävä tapa, jolla se asiasta varmistuu.

Perustuslakivaliokunta huomauttaa, että puhemiesneuvoston ohjeiden mukaan tämä tapa on lähtökohtaisesti asiantuntijamenettely.

Sen mukaan perustuslakivaliokunnan käsitellessä asioita keino varmistua lakiehdotusten perustuslainmukaisuudesta on valtiosääntöoikeuden asiantuntijoiden kuuleminen. ”Jos hallituksen antamia vastineita vastaavat muutokset lakiehdotuksiin olisivat perustuslakivaliokunnan käsiteltävinä, järjestäisi perustuslakivaliokunta asiasta asiantuntijakuulemisia.”

Kun sosiaali-ja terveysvaliokunta on muodostanut kannan hallituksen vastineeseen ja valmistellut mietintönsä, sen tulee olla vakuuttunut esityksen perustuslainmukaisuudesta.

”Jos sosiaali-ja terveysvaliokunnassa valmistelevasti käsiteltävän lakiehdotuksen tai muun asian perustuslainmukaisuudesta tai suhteesta ihmisoikeussopimuksiin on epäselvyyttä, valiokunnan tulee pyytää asiasta lausunto perustuslakivaliokunnalta”, muistio toteaa ja viittaa eduskunnan työjärjestyksen 38 pykälän mukaisiin ohjeisiin.

Valiokunnan oppositiopuolueet tiedottivat jo eilen, että tällainen epäselvyys vallitsee.

Tämän jälkeen muistiossa huomautetaan vielä puhemiehen roolista.

”Jos tällaista epäselvyyttä ei asianmukaisesti sosiaali-ja terveysvaliokunnassa poisteta, eduskunnan puhemiehen tulee kieltäytyä ottamasta asiaa käsittelyyn taikka tehtyä ehdotusta äänestykseen, jos hän katsoo ehdotuksen olevan vastoin perustuslakia.”

STT:n mukaan sote-valiokunta odottaa hallituksen täydentävää vastinetta puoliltapäivin

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE