Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Perustuslakivaliokunta jatkaa sote-urakkaansa – varmuutta lausunnon ajankohdasta ei ole

Perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Annika Lapintie (vas.) saapuu valiokunnan kokoukseen 29. toukokuuta.

Eduskunnan perustuslakivaliokunta jatkaa tänään aamukahdeksasta lähtien sosiaali- ja terveyspalvelujen valinnanvapautta koskevan lausunnon valmistelua. Tavoite on ollut, että lausunto valmistuisi tänään tai huomenna perjantaina, mutta työ saattaa jatkua vielä viikonlopun jälkeen.

Lausuntoa odotetaan suurella mielenkiinnolla, sillä se antaa osviittaa koko sote-uudistuksen aikataulusta ja mahdollisuuksista ylipäätänsä toteutua.

Perustuslakivaliokunnan lausuntoluonnos vuoti viime viikon lopulla julkisuuteen. Vuoto vaikutti myös valiokunnan työskentelyyn.

Perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Annika Lapintie (vas.) sanoi tiistaina, että sote-luonnoksen vuoto uhkaa vakavasti valiokunnan riippumatonta arviointia.

– On ollut äärimmäisen vakava tilanne, että lausuntoluonnos on ollut laajasti sellaisissa käsissä, joihin se ei kuulu. Ei voi olla niin, että esimerkiksi valtioneuvostolla olisi käsissään perustuslakivaliokunnan lausuntoluonnos ja perustuslakivaliokunnan jäsenet saisivat poliittista ohjausta, miten tulkitaan oikeudellisesti perustuslakia.

Lapintie kuitenkin sanoi, ettei hänellä ole tietoa, onko yksittäisiä perustuslakivaliokunnan jäseniä painostettu valinnanvapauslain käsittelyn yhteydessä.

– Mutta se, että asiakirjat ovat laajasti julkisuudessa riepoteltavina, aiheuttaa kysymysmerkin ja uhkan, että valiokunnan jäseniin kohdistuisi poliittista ohjausta.

Perustuslakivaliokunta arvioi sitä, ovatko lakiehdotukset perustuslainmukaisia. Perustuslakivaliokunnan jäsenet eivät saa olla eduskuntaryhmiensä tai poliittisten puolueidensa ohjattavissa poliittisin perustein

Kokoomuksen riveissä tuki sotelle on murentunut kevään aikana

Sote- ja maakuntapaketti on hallituksen isoin uudistus. Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) on aiemmin sanonut, että soten kaatuminen johtaisi hallituksen kaatumiseen.

Kokoomuksen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Petteri Orpo taas sanoi viikonloppuna, ettei kokoomuksella ole syytä tukea uudistusta, jos se ei vastaa niitä tavoitteita, joita kokoomus on sille asettanut. Kokoomuksen voi olla vaikea hyväksyä esimerkiksi sitä, että kaavaillusta maakuntien sote-menojen katosta pitäisi luopua. Samoin vaikeaa voi olla valinnanvapauden lykkääminen kovin reippaasti nykyisestä suunnitelmasta.

Kokoomuksen riveissä tuki sotelle on murentunut kevään aikana näyttävästi, kun kaksi kansanedustajaa on ilmoittanut äänestävänsä pakettia vastaan. Lisäksi pakettiin kriittisesti suhtautuva Harry Harkimo jätti puolueen.

Toisaalta kokoomus joutuu pohtimaan sitäkin, mitkä ovat sen mahdollisuudet saada valinnanvapautta myöhemmin, jos se nyt kaataisi soten ja hallituksen. Oppositiopuolueista ei löydy suurta innostusta avata markkinoita yksityisille toimijoille ainakaan kokoomuksen toivomassa tahdissa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE