Palkittu politiikan aikakauslehti
41€/4kk

Ulkomaat

”Perverssi päätös” – Navalnyin järjestöt luokitellaan äärijärjestöiksi, maailmalla järkyttyneitä reaktioita

LEHTIKUVA / AFP Vasily Maximov

Venäläisen oppositioaktivistin Aleksei Navalnyin mukaan hän ja hänen tukijansa eivät peräänny tavoitteistaan tai ideoistaan, vaikka hänen tukijoiden täytyykin venäläisen tuomioistuimen päätöksen myötä muuttaa työskentelytapaansa.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

–  Tämä on meidän maamme, eikä meillä ole toista.

Venäläinen tuomioistuin päätti myöhään keskiviikkona, että Navalnyin järjestöt luokitellaan äärijärjestöiksi. Päätös astui voimaan heti.

Takaisin rangaistussiirtolaan aiemmin tällä viikolla siirretty oppositiopoliitikko kommentoi päätöstä tuoreeltaan Instagramissa.

Venäjän parlamentti päätti jo aiemmin, että äärijärjestöiltä ja niiden tukijoilta evätään vaalikelpoisuus. Päätöstä on pidetty keinona estää Navalnyin tukijoiden asettuminen ehdolle syksyn vaaleissa.

”Me jatkamme työntekoa.”

Syyttäjät olivat pyytäneet huhtikuussa, että Navalnyin aluetoimistojen verkosto sekä hänen korruption vastainen järjestönsä FBK määriteltäisiin äärijärjestöiksi. Syyttäjien mukaan järjestöt juonivat kapinaa länsimaiden tuella.

Syyttäjien edustajan mukaan järjestöt olisivat levittäneet hallinnon viranomaisiin kohdistuvaan vihaan lietsovaa tietoa sekä syyllistyneet ääritoimiin.

Keskiviikkoinen maratonistunto pidettiin suljettujen ovien takana. Istunto kesti uutistoimisto AFP:n mukaan 12 tuntia. FBK:n asianajajat kertoivat pyytäneensä, että käsittely olisi julkinen ja Navalnyi kutsuttaisiin todistamaan. Pyynnöt kuitenkin hylättiin muiden tavoin.

Tuomioistuimen antaman ratkaisun jälkeen asianajajat kertoivat valittavansa päätöksestä valitukselle määritellyn kymmenen päivän aikarajan sisällä.

Navalnyin merkittävimpien tukijoiden mukaan Venäjän oppositio ei häiriinny tuomioistuimen päätöksen vuoksi.

–  Me jatkamme työntekoa, kirjoitti Leonid Volkov keskiviikkoiltana Twitterissä.

Navalnyin aluetoimistojen verkoston johtajana toiminut Volkov elää monien muiden Navalnyin liittolaisten tavoin Venäjän ulkopuolella. Volkov kommentoi asiaa Liettuasta.

Navalnyi sai helmikuussa kahden ja puolen vuoden vankeustuomion vanhoista kavallussyytteistä, joita pidetään laajasti poliittisina. Tuomio annettiin pian sen jälkeen, kun Navalnyi oli palannut Venäjälle Saksasta, jossa hän sai hoitoa lähes kohtalokseen koituneeseen hermomyrkkyiskuun. Navalnyi syyttää myrkytysyrityksestä Venäjän turvallisuuspalvelua FSB:tä.

”Jälleen yksi kafkamainen hyökkäys.”

Britannia tuomitsi tuoreeltaan äärijärjestöpäätöksen, ja maan ulkoministeri Dominic Raab kuvaili päätöstä ”perverssiksi”.

–  Tämä on jälleen yksi kafkamainen hyökkäys korruptiota vastustavia ja avoimia yhteiskuntia tukevia vastaan.

–  Ja harkittu yritys julistaa aito poliittinen oppositio tosiasiassa laittomaksi Venäjällä.

Yhdysvallat tuomitsi tuoreen päätöksen hyökkäyksenä perusoikeuksia vastaan ja vaatii Navalnyin vapauttamista. Yhdysvaltain ulkoministeriön tiedotteen mukaan maa kehottaa Venäjää lopettamaan äärijärjestömääritelmän väkivallattomiin järjestöihin kohdistuvan väärinkäytön sekä lopettamaan Navalnyiin ja tämän tukijoihin kohdistuvan sorron.

Lisäksi Yhdysvallat vaatii Venäjää kunnioittamaan kansainvälisiä velvollisuuksiaan ihmisoikeuksien ja perustavanlaatuisten vapauksien kunnioittamiseksi ja varmistamiseksi.

Venäjän hallinto on käynyt viime viikkoina entistä aggressiivisemmaksi oppositiota kohtaan. Venäjän nykyhallinnon vastustajien mukaan maassa on ollut syyskuulle suunniteltujen vaalien alla käynnissä pidätys- ja pelottelukampanja, joka kohdistuu presidentti Vladimir Putinin vastustajiin.

Esimerkiksi viime viikolla maassa otettiin kiinni kaksi merkittävää opposition edustajaa, Kremlin kriitikko Dmitri Gudkov ja oppositioaktivisti Andrei Pivovarov. Gudkov päästettiin vapaaksi, ja hän on nyt lähtenyt Ukrainaan. Pivovarovia vastaan taas on nostettu syytteet, jotka liittyvät hänen demokratiaa ajavan järjestönsä toimintaan, kertoo Radio Free Europe/Radio Liberty.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
41€/4kk

Huomasitko nämä?

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

va. päätoimittaja: Rane Aunimo
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Tf. chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE