tyovaenkirjallisuuspaiva
kaisaniemi

Pieni tv-kanava veti Tangomarkkinoilla hirmuyleisön

Kuva: lehtikuva / timo aalto
Finalisti Markku Uhlbäck esiintyi Seinäjoen Tangomarkkinoiden Tangokuningas-finaalin kenraaliharjoituksissa.

Seinäjoen Tangomarkkinoiden kuninkaallisten valinta televisioitiin tänä vuonna pääkanavien sijasta pienellä AlfaTV-kanavalla. Uskaliaaksi arvioitu muutos näytti ensiarvioiden perusteella onnistuneen, sillä katsojia löytyi.

– Torstain tangokuningatar-finaalia seurasi tv:stä noin 560 000 ihmistä. Lauantai-illan tangokuningas-finaali tuskin jäi siitä jälkeen, joten miljoonan katsojan tavoite vaikuttaisi täyttyneen, kertoi Tangomarkkinoiden hallituksen puheenjohtaja Kalle Lähdesmäki.

Paikan päälle Seinäjoelle festivaali on kerännyt viime vuosina keskimäärin satatuhatta tanssin ystävää. Vielä sunnuntaina järjestäjät eivät pystyneet arvioimaan yleisömäärää, mutta paljon tanssikansaa oli paikalla tänäkin vuonna.

Viisipäiväisen tapahtuman aikana valittiin myös uusi tanssiorkestereiden Suomen mestari. Tittelin vei mynämäkeläinen orkesteri Kaiho.

Kaiho lähtee yhteiskiertueelle tangokuningas Teijo Lindströmin ja tangokuningatar Aino Niemen kanssa.

Suomen satavuotisjuhliin liittyen Seinäjoen festivaalilla myönnettiin myös Tango Finlandia -palkinto. Sen sai suomalaisen musiikkiviihteen pitkän linjan muusikko, talousneuvos Seppo Kulmala.

Keskustelua aiheesta

Vastakulttuuri voimissaan juhlaviikoilla – Vixen on opinkappale oopperasta

Kuva: Saara Autere

Silent Operan Vixen perustuu Leoš Janáčekin oopperaan ”Ovela Kettu” sekä uskollisesti että rajusti ja rujosti omille teilleen räjähdellen.

Janáčekin teos perustuu alun perin sarjakuvalle vuodelta 1920 (ilmestyi sittemmin kirjana), mitä voisi jopa pitää viittauksena aikojen takaa tähän maailmanaikaan.

Vixen -oopperaa voi esitysmuodon ja hengen perusteella kutsua myös musikaaliksi, vaikka uskollisuus oopperalle onkin ilmeinen. Koko tuotantokoneisto on saanut tässä aikaan näyttävän produktion. Katsojan selkäpii sen kertoo.

Esitystä kuunnellaan kuulokkeet korvilla, esityksen kieli on englanti. Yleisö seuraa tapahtumia seisoskellen sekä Bruno-salissa vaeltaen, satunnaisesti sinne tänne istahdellen.

Vauhti on vimmainen ja volyymi korkealla, tarinan käänteet käryävät katuoopperan henkeä. Ollaan kuin vastakulttuurin sirkusteltassa ja karnevaalit ovat karata käsistä. Eipä jää epäselväksi, että metsän elämän sijaan tässä seurataan nuorisojoukon, epävarman ja ailahtelevasti aggressiivisen ja hellyyttä kaipaavan seurueen elämää. Ihastutaan, kiinnostutaan, kähmitään, torjutaan, tullaan raskaaksi, liikutellaan huumekääröjä ja kaljoitellaan.

Kun alkuperäisen tarinan lopussa Kettu ammutaan, ammuttavaksi osuu nytkin kettu, tyttö nimeltä Vixen.

OOPPERA

Helsingin juhlaviikot, Konepajan Bruno

Silent Opera: Vixen (Leoš Janáčekin oopperan Ovela Kettu pohjalta)

Ohjaus, libretto Daisy Evans – Musiikinjohto Stephen Higgins – Musiikin sovitus Stephen Higgins, Max Pappenheim – Lavastus Kitty Callister – Valaistus Jake Wiltshire – Äänitys David Gregory, Max Pappenheim –

Rooleissa Rosie Lomas, Ivan Ludlow, Timothy Dickinson, Robin Bailey, Rosanna Ter Berg, Jessie Grimes, Phillip Granell

Laulajat ottavat kaiken irti roolihenkilöistään, antautuvat täysillä pitämään kiinni rispaantuneesta elämänlangasta. Eläytyminen on armottoman raadollista, yleisöä liki tulevaa. Minkäänlainen hillitseminen ei kuulu asiaan, seuraamukset teoista herättävät vasta kaiken jo tapahduttua, jos aina silloinkaan.

Janáčekin musiikki hallitsee taustalla, orkesterisoinnille on tilansa, musikaali-sävyt täyttävät roolihenkilöiden vuorosanat. Mutta solistit saavat näyttää muutakin kuin mageeta kelluntaa. Teknisesti ja fyysisesti vaativia hetkiä osuu yhdelle sun toiselle, etenkin Vixenille. Solistit ovat taitavia ja äänet kestäviä.

Poimin loppuun pienen yksityiskohdan, joka jäi kirkkaana mieleen, ei silmille hyppien, vaan kuin huomaamatta ohikiitäen: vaikea ja herkkä hetki, kettu syö miehen kädestä. Lyhyt kohtaus on lämmöllä ja räikeyttä kaihtaen ohjattu ja esitetty. Mitä kaikkea siihen sisältyykään… mitä kaikkea sen jälkeen…

Kun elämäämme ympäröivä aika on risainen, täynnä vääristyneitä kysymysmerkkejä, tällainen ooppera on paikallaan. Sen merkitys lienee heijastaa, nostaa esiin, näyttää voima ja taistella. Saada yleisö vähintäänkin pysähtymään.

Matti Saurama

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Shokki-ilmoitus legendaariselta muusikolta Ylellä: Olen tehnyt osani

Kuva: Kari Hulkko

Suomalaisen rockin konkari Remu Aaltonen sanoo jättävänsä keikkalavat jäähyväiskiertueen jälkeen. Aaltonen, 69, kertoo asiasta Ylen haastattelussa.

Aaltonen täyttää 70 vuotta tammikuussa. Hän kertoo Ylelle tehneensä nyt oman osansa.

Rokkiveteraanin Last Call -nimisen kiertueen on tarkoitus päättyä Helsingin jäähalliin tammikuussa.

Remu Aaltonen teki läpimurtonsa Hurriganesin solistina ja rumpalina. Myös osa hänen sooloalbumeistaan on menestynyt.

AVAINSANAT

”Hän on ilmiö vielä 40 vuotta kuolemansa jälkeen”

Kuva: Lehtikuva

Rockin kuninkaana tunnetun Elvis Presleyn kuolemasta tulee huomenna kuluneeksi 40 vuotta. Supertähden entiselle kotitalolle, nykyisin museona toimivaan Gracelandiin odotetaan tuhansia faneja muistelemaan idoliaan tämän kuoleman vuosipäivän alla. Kaikkiaan Yhdysvaltain Memphisissä sijaitseva museo odottaa jopa 50 000 Elvis-fanin osallistuvan tähden kuoleman 40-vuotisjuhlallisuuksiin.

Osa ihailijoista ei ollut Elviksen eläessä vielä edes syntynyt, mutta hänen musiikkinsa puhuttelee yhä. Niin myös Elviksen faniklubia Lähi-idän Qatarissa johtavaa 36-vuotiasta Lisa Bseisoa.

– Elvis on kuuluisin kaikista kuuluisuuksista, Gracelandissa useamman kerran vieraillut Bseiso sanoo.

– Hän on ilmiö vielä 40 vuotta kuolemansa jälkeen. Yhä yhtä voimakas kuin rakastavakin.

Nuorisonvillitsijä mursi rajoja ja sydämiä

1950-luvulla uransa huipulla ollut Presley mullisti musiikkimaailman rajoja kaatavalla tyylillään. Hänen musiikkinsa yhdisteli muun muassa rhythm´n bluesia, bluesia, countrya ja gospelia hämärtäen paitsi tyylirajoja myös erottelua Yhdysvaltain mustan ja valkoisen väestön musiikin välillä. Sosiaalisia ja roturajoja rikkova, lantiotaan estoitta pyörittävä ja nuorisoa hurmokseen asti villitsevä tähti sai konservatiivipiirit raivoihinsa.

Elviksestä kehkeytyi yksi populaarikulttuurin suurvaikuttajista, jonka tyyli on muovannut vahvasti listaykkösten seuraavia sukupolvia aina The Beatlesista Rolling Stonesiin ja Bruno Marsiin.

– Hänen kuulemisensa ensi kertaa oli kuin olisi murtautunut ulos vankilasta, muusikko ja kirjallisuuden nobelisti Bob Dylan on kuvaillut rockidolia.

Elvis on yhä maailman eniten levyjä myynyt artisti noin miljardilla myydyllä äänitteellä.

Kuoli vain 42-vuotiaana

Elviksen elämän lopputaivalta varjostivat lääkkeiden väärinkäyttö ja terveysongelmat.

Presley löydettiin tajuttomana kotoaan 16. elokuuta 1977. Hänet kiidätettiin sairaalaan, missä hänet todettiin kuolleeksi vain 42-vuotiaana.

Kuoleman todettiin johtuneen sydämen rytmihäiriöstä. Lääkkeiden väärinkäytön uskotaan olleen ainakin osasyy artistin kuolemaan.

Presleyn hautapaikka on Gracelandissa.

AVAINSANAT

Ahvenanmaalla pistetään Figaro-ooppera Suomen juhlavuoden merkeissä uusiksi

Figari 1917 -oopperan työryhmä nousemassa maihin Ahvenanmaalla.

Uusiksi libretoitu klassikko-ooppera ”Figaro 1917” kertoo Suomesta tarinan, jota  ei ole aiemmin kuultu. Maarianhaminan Alandica-kulttuurikeskuksessa toteutettavasta suurhankkeesta vastaa ahvenanmaalainen Kulturföreningen Katrina, jonka ensimmäinen tuotanto oli vuonna 2014 esitetty menestysooppera ”Magnus-Maria”.

”Finsk fientlighet, svenskt svek” – ”Suomi vihaa, Ruotsi pettää.”  Näin Ahvenanmaalla kirottiin 1917, kun maakunta liitettiin väkisin osaksi sisällissotaa kohti ajautuvaa Suomea. Itämereltä rantautui tsaarin armeijan sotilaita ja bolshevikkeja, punakaartilaisia ja jääkäreitä, saksalaisia matruuseja ja Ruotsin armeijan jalkaväkeä. Vakoilijoita ja lobbareita oli kaikkialta.

Samaan aikaan Maarianhamina eli loistoaikaansa kansainvälisenä kylpyläkaupunkina. Kaupungin ylilääkärin pesti oli niin himottu, että hän kulki ladattu revolveri taskussaan. Ruotsin kuuluisin näyttelijätär konsertoi iltaisin ja turistivirtoja varten nousi puistoon kipsillä kuorrutettu jättiläishotelli.

Figaro 1917 kertoo viimeisestä kuumasta kesäpäivästä ennen kuin kaikki muuttui. Ahvenanmaan itsenäisyysliikkeen aktivistit vietiin vangittuina Helsinkiin ja haaveet kansainvälisestä kylpyläparatiisista roihusivat taivaan tuuliin.  Tässä kansanoopperassa Ahvenanmaan matka suomalaisuuteen kuvataan taistelevan kansanliikkeen tragikoomisten antisankareiden näkökulmasta.

Tekijät lupaavat, ettäaailman suosituimman oopperan musiikkiin kirjoittettu uusi libretto on villi, häpeilemätön ja yllättävä.

Mitä Suomi ja maailma voi oppia saarivaltakunnalta, jonka kansalaisista 100 vuotta sitten yli 90 prosenttia vastusti yhdistymistä, mutta joutui hyväksymään liiton nuoren, vieraskielisen isänmaan kanssa?

Libreton on kirjoittanut yhteistyössä ahvenanmaalaisen Katarina Gäddnäsin näytelmäkirjailija Laura Ruohonen, joka myös ohjaa produktion. Kapellimestari on kansainvälisestikin menestynyt Anna-Maria Helsing ja komendantin roolin laulaa Pietarin Marinski-teatterin  solisti Sergei Romanov. Kansainvälisen ensemblen esityksessä käytetään ruotsia, venäjää, ja suomea kuten aiheeseen sopii.

 

 

Figaro 1917 -oopperasta on vain neljä esitystä: 18.8, 19.8, 20.8 ja 21.8.2017

Keskustelua aiheesta

Helsingin juhlaviikkojen varaslähdössä tarjottiin ilmaisuvoimainen iltapuhde

Kuva: Joonas Brandt
Esa-Pekka johtamassa Kansallisoopperan orkesteria oman sellokonserttonsa harjotuksissa.

Esa-Pekka Salosen sellokonserton alkuhetkissä on vilkkaan latautunut tunnelma. Ilmapiiri on rakentavan kaaoksen tilassa. Sello hakee vahvaa tuntumaa, punahonkaiseen taittuva sointiväri tekee itseään kuulijalle tiettäväksi.

Säveltäjässä on ihanteellinen sekoitus avointa yhteiskunnallista vastuuntuntoa sekä romanttista ja hulvatonta nuoruusasennetta. Ne tuntuvat myös sävellystyössä. Teosta määrittää normaliteettien uskalias koettelu ja itsestäänselvä uuden omaksuminen.

Ensi tahdeissa lähes valon nopeudella kirmaavat kaaossäkenet hakevat yhtä lailla lupaa musiikin elementtien vimmaiseen palasteluun kuin järjestelemiseen.

Niinpä vähitellen asiat alkavat asettua, orkesterisointi hakeutuu kohti selkeytymistä. Yhteistyö solistin kanssa tasapainottuu, elementit kättelevät toisiaan.

Toisen osan nytkivä alku lisää uutta hehkua teokseen. Kiihkeä nousuvaihde vetää, totuttelu oli näennäistä. Taustalta nousee sähköistetty ääniraita kuin lintuparvi, teko vahvistaa uuden ja vanhan yhtäaikaisuuden.

Rumputuli lataa kaiken kolmannessa osassa vielä isommaksi. Heittäytyminen on rajua ja vapautunutta. Valon virtauksiakin väikkyy, tummempien sävyjen tunnustelu käy empien ja oudoksuen. Sellon glissandot ja keskittynyt ote rikastavat kuvaa, salaperäinen harso värähtelee kuin sumuisen suon yllä. Antautuminen uutta kohti rohkaisee ja sello haukkaa yhä suuremman saaliin.

MUSIIKKI

Helsingin juhlaviikot, Suomen kansallisooppera

Esa-Pekka Salonen: Sellokonsertto

Maurice Ravel: Le tombeau de Couperin

Igor Stravinsky: Perséphone

Esa-Pekka Salonen, kapellimestari, Andrew Staples, tenori, Pauline Cheviller, kertoja, Suomen kansallisoopperan orkesteri, kuoro ja lapsikuoro

Mutta ei tässä kaikki, tutkielmamainen paneutuminen löytää vielä jotain. Uusi sivu avataan yhdessä congien, bongojen ja huilun kera, jousien pizzicatot ovat pikkulyömäsoittimia. Koko iso apparaatti saa kiinni huimapäisyyden köydestä ja antaa lentää.

Vimmainen päätös nostaa sellon sankarin asemaan, jossa yllytys ja villi kiihko nakuttaa myös luunappejaan. Näytön paikka on saavuttanut tavoitteensa.

Konserton solisti, sellisti Nicolas Altstaedt, valloitti yleisön. Tulkinta oli itsevarma, syvältä vuoltu sellon sointi lämpimän hunajainen.

Salosen konsertto on elävyydessään tekijänsä näköinen. Vireisyys on herkistynyt entisestään, hienojakoisuus sofistikoitua ja kontrastoivat pauhujaksot tehokkaampia juuri harkitun vapautuneisuuden vuoksi, toki kypsymisenkin kautta.

Konsertin alku ja loppu Salosen rohkeita valintoja

Juhlaviikkojen”lämmmittelykonsertin” avannut Maurice Ravelin ”Le tombeau de Couperin” on periranskalainen teos. Korkeat jouset ja puupuhaltimet vilistävät, poljento hakee jalansijaa. Vauhtia riittää, meno on ohimenevän ohutta ja näennäisen huomaamatonta. On kyllä rintaresonanssinkin painoa, on sekunnin murto-osien mittaisia yksiköitä. Ja on aika rauhoittua, hillitty ja lämmin sävy istuu yleishenkeen hyvin. Edetään kuin ikiunen heijastumien heijaavassa liikkeessä. Sitten hetki rymistelevämpää, palanen unohtelevaa haikailua ja taas kalistelun makua.

Igor Stravinskyn ”Perséphone” on kaunis ja haikea tarina antiikin tarustosta.

Säveltäjän orkesterisatsissa on eteen työntyvää voimaa, rytmikkyys tahtotyötä. Luonto on ansaitusti keskeisessä osassa. Tenori kertoo tarinaa, kertoja elää ja kokee, kuoro ohjaa ja opastaa.

Tiukka ote on ominaista Stravinskylle. Värikäs teos soi itsenäisenä, mutta huomioi vaiherikkaan tarinan käänteet ja avaa Perséphonen luonnetta.

Oopperan kuoro oli kesätuore, harjoiteltu on, lapset lauloivat edukseen. Luontevasti eläytyvä kertoja personoi Perséphonen matkan kohti henkistä selvitystilaa.

Vivahdeherkkä Stravinsky on oma itsensä pelottoman soreastikin soivassa ja hellästi ehdottomassa antiikin tarussa. Säveltäjän soinnillinen ja rytmikäs hedelmävati on rikkaaksi aseteltu.

Andrew Staplesin tenorissa on lähes viivasuoraa linjakkuutta. Soinnissa on erinomainen sitko! Kertoja Pauline Cheviller eläytyy aidon herkästi kertojan osaan. Rooliinsa äärettömän soveltuva näyttelijä.

Salosen valinta poimia Ravelin Couperin-teos ja Stravinskyn Perséphone on erinomainen veto. Jokseenkin harvoin esitetyt teokset on tarpeen kuulla, hyvä sisäistää. Oppiakin ehkä jotain voi.

Kansallisoopperan orkesteri voi säveltäjä-kapellimestari Salosen millintarkassa otteessa turvallisesti aloittaa syyskauden. Kunto on kova, ote antautuva.

Matti Saurama

Keskustelua aiheesta