Suomen pysyvä edustaja Pohjois-Atlantin liitossa on pitkän linjan ammattidiplomaatti Piritta Asunmaa. Hän kertoo Demokraatille, millaisia odotuksia tällä viikolla Washingtonissa järjestettävään Naton huippukokoukseen liittyy.

– Käytännössä kaikissa kokouksissa vuoden 2022 alun jälkeen, ensin Madridissa, sitten Vilnassa ja nyt Washingtonissa on keskitytty ja tullaan keskittymään kahteen asiaan, Asunmaa kertoo.

– Ne ovat Ukrainan tukeminen sekä Naton pelotteen ja puolustuksen vahvistaminen.

– Jo Vilnassahan viime vuonna todettiin, että Ukrainasta tulee Naton jäsenvaltio siinä vaiheessa, kun tilanne sen mahdollistaa. Tästähän annettiin Ukrainalle perspektiivi jo Bukarestin vuoden 2008 huippukokouksessa.

Asunmaan mukaan jo vuoden 2014 Walesin huippukokouksessa Naton jäsenmaat sitoutuivat nostamaan puolustusmenonsa seuraavan kymmenen vuoden aikana vähintään kahteen prosenttiin BKT:sta.

– Kesäkuun tilastojen mukaan nyt jo 23 yhteensä 32 jäsenmaasta täyttää tämän tavoitteen.

Asunmaan mukaan varsinkin Yhdysvaltain vaalivuonna Naton eurooppalaisille
jäsenvaltioille on erityisen tärkeää osoittaa osallistuvansa sovitulla tavalla sotilasliiton kustannusten jakamiseen.

– Donald Trumpin edellinen hallintohan nosti tämän tasapuolisemman taakanjaon vaatimisen erityisen näkyvästi esiin, mutta samaa ovat tehneet muutkin Yhdysvaltain presidentit, hän muistuttaa.

SUOMELLA on liitossa yhä hyvä asema uutena, tervetulleena jäsenmaana. Meidät nähdään edelleen jälkiviisaasti eräänlaisena mallioppilaana siitä, kuinka myös muiden eurooppalaisten Nato-maiden olisi pitänyt toimia.

– Samaan aikaan kun muissa Nato-maissa asevelvollisuudesta ehdittiin luopua ja muun muassa alueellinen puolustus ajettiin alas, Suomessa näitä molempia jatkettiin. Nyt muissa Nato-maissa pidetään suurena viisautena sitä, kuinka Suomessa Venäjää pidettiin koko ajan potentiaalisena uhkana, johon myös varauduttiin.

Toinen syy siihen, miksi Suomen merkitys Natossa korostuu, on yksinkertaisesti se, että Pohjoismaiden Nato-jäsenyyden takia sotilasliiton Venäjän-vastainen raja kaksinkertaistui.

Tästä syystä myös tuore periaatepäätös Naton alueellisen maavoimaesikunnan
sijoittamisesta juuri Suomeen on helppo ymmärtää.

NATO ELÄÄ muutenkin juurilleen palaamisen aikaa. Kylmän sodan alettua järjestö perustettiin nimenomaan patoamaan Neuvostoliiton kasvavaa uhkaa Länsi-Euroopassa.

Sodan jälkeen oli nähty, että Neuvostoliiton Natsi-Saksan diktatuurilta ”vapauttamat” valtiot päätyivätkin pysyvästi Stalinin diktatuurin alle.

Neuvostoliiton romahtamisen ja sen alistamien eurooppalaisten valtioiden vapautumisen jälkeen Natonkin johdossa kuviteltiin, että Venäjästä saataisiin demokratia muiden demokratioiden joukkoon.

Samalla Nato joutui etsimään uutta roolia, ja 1990-luvun lopulla sellaiseksi valikoitui etnisten konfliktien estäminen ja rauhaanpakottaminen. Tätä tehtiin entisen Jugoslavian hajoamissodissa, myöhemmin maailman muissa kriisipesäkkeissä.

– Silloinhan Naton toiminnan painopisteeksi tuli kriisinhallinta, Asunmaa muistelee.

Hän muistuttaa, miten mielenkiintoista on ajatella, että yhdessä vaiheessa Venäjä oli Natolle läheisempi kumppanimaa kuin Suomi tai Ruotsi.

– Vuonna 1997 tehtiin Nato-Venäjä -peruskirja, jossa määriteltiin kumppanuuden
periaatteet, hän kertoo.

Vielä Naton toiseksi viimeisimmässä strategisessa ohjausasiakirjassa vuodelta 2010 Venäjä määriteltiin ”strategiseksi kumppaniksi”, Asunmaa kertoo.

Osapuolilla oli jopa yhteinen Nato-Venäjä- neuvosto.

– Kun vuonna 2022 Naton Madridin huippukokouksessa Venäjä todettiin Naton
merkittävämmäksi suoraksi uhaksi, oltiin jo kyllä aika kaukana ajoista, jolloin Venäjä oli läheinen kumppani, hän tiivistää.

EUROOPAN oman vastuun kasvattaminen korostuu nyt monilla Naton sektoreilla, jopa asehankinnoissa. Merkittävä osa Naton aseistuksesta tulee perinteisesti Yhdysvalloista.

– Panostaminen omaan puolustusteollisuuteen on ollut jo yli kymmenen vuotta vahvasti Euroopan unionin agendalla, mutta erityisesti Ukrainan sodan takia koko asia on noussut kokonaan uudelle tasolle, Asunmaa kertoo.

Hänen mukaansa eurooppalaisten ammusvarastojen nopeasti tyhjentyessä tuli hyvin selväksi, että jatkossa Natossa ei voida olla vanhaan tapaan riippuvaisia Euroopan ulkopuolelta tulevasta ase- ja ammustuotannosta.

– Nyt keväällähän EU:n komissio julkaisi puolustusteollisen strategian, jossa pyritään vahvistamaan eurooppalaista tuotantoa ja sitä, että yhä suurempi osa EU-maiden puolustushankinnoista tehtäisiin Euroopasta.

Vastaavasti Natossa on nyt tarve kehittää eurooppalaista infrastruktuuria siten, että se vastaa aikaisempaa enemmän myös puolustuksen tarpeisiin.

– Käytännössä meidän on yhä paremmin varauduttava joukkojen ja puolustuskaluston siirtoihin sekä Atlantin yli että Euroopan sisällä. Se todella edellyttää panostamista satamiin, lentokenttiin ja rautateihin, Asunmaa luettelee.