Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Uutiset

Pirkanmaan Demarinaisilta tuki Tuula Haataiselle

Pirkanmaan Demarinaiset ilmaisivat tukensa Tuula Haataiselle lauantaina.

Pirkanmaan Demarinaiset ilmaisivat lauantaina piirikokouksessaan tukensa SDP:n presidenttiehdokkaalle Tuula Haataiselle. Piirikokouksen julkilausumassa todetaan, että Haataisella on monipuolinen poliittinen kokemus presidentin tehtävään. Haatainen on hankkinut poliittista pääomaa niin Demarinaisten pääsihteerinä kuin ministerinäkin.

– Tuulan sairaanhoitajan ja valtiotieteen maisterin koulutus antaa hyvän pohjan myös presidentin tehtävään. Hän sopii hyvin seuraamaan presidentti Tarja Halosen ja muiden sosialidemokraattisista lähtökohdista presidenteiksi nousseiden henkilöiden jalanjälkiä. Tuula Haatainen tekee jäljistä omansa ja antaa kokemuksensa ja näkemyksensä kaikkien suomalaisten käyttöön, julkilausumassa todetaan.

Lisäksi Haatainen tuntee Pirkanmaan Demarinaisten mukaan tavallisen suomalaisen arjen ja on vankka lasten ja nuorten sekä heidän perheidensä puolestapuhuja.

Huolta vanhuksista

Pirkanmaan Demarinaiset mukaan Suomessa on asetettu tavoitteeksi merkittävä vanhusten laitoshoitopaikkojen vähentäminen. Perinteisen laitokseksi tilastoitavan vanhainkotihoidon korvaamiseksi on haluttu tuottaa palvelut kotiin ja kodinomaiseen ympäristöön niin pitkään kuin mahdollista.

– Vanhainkodissa ja tehostetussa palveluasumisessa asiakasmaksut määräytyvät eri perustein, joista yhtenä konkreettisena esimerkkinä mainittakoon lääkkeet. Vanhainkodissa lääkkeet sisältyvät hoitoon, mutta tehostetussa palveluasumisessa lääkkeet maksetaan itse ja ovat maksuttomia vasta Kelan seuraaman maksukaton ylittymisen jälkeen. Näin kustannuksia on saatu siirrettyä kunnilta asukkaalle ja Kelalle, kun useat kunnat ovat muuttaneet vanhainkotihoidon tehostetun palvelun yksiköiksi, demarinaiset sanovat.

Piirikokouksen julkilausumassa todetaan, että vanhainkotiasumisen kustannuksia ohjataan asiakasmaksulailla, mutta tehostetun palveluasumisen kustannuksia ei ole niin tarkasti määritelty. Vanhainkotihoitoa koskevassa asiakasmaksulaissa on otettu huomioon yhteiseen kotiin jäävän puolison taloudellinen tilanne, mutta vastaavaa lainsäädäntöä ei ole tehostetun palveluasumisen puolella.

Pirkanmaan Demarinaiset pitävät tärkeänä ja välttämättömänä, että THL:n (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos) tehostetun palveluasumisen asiakasmaksujen tasoa pohtiva työryhmä ottaa huomioon yhteiseen kotiin jäävän puolison toimeentulon, jos toimeentulo on asiakasmaksujen vuoksi uhattuna.

– Ei ole syytä ajaa yksin asumaan jäävää puolisoa toimeentulotukiluukulle, jos puoliso siirtyy asumaan tehostetun palveluasumisen yksikköön., demarinaiset toteavat.

Petäkoski-Hult jatkaa puheenjohtajana

Pirkanmaan Demarinaisten puheenjohtajaksi valittiin edelleen Tuula Petäkoski-Hult. Varapuheenjohtajana jatkaa Kyllikki Lahtinen. Hallitukseen valittiin Kiminki Anneli, Kinnunen Katja, Koskinen Elsa, Leino Joanna, Lepola Anne, Leppänen Marjut, Päivärinta Merja, Päivö Sinikka, Tienari Pirkko ja Vuori Raija.

Pirkanmaan Demarinaisilla on juhlavuosi. 100-vuotista toimitaansa järjestö juhlistaa myös historiikillaan. Niin järjestöt kuin yksityiset ihmisetkin voivat osallistua juhlakirjan kustannuksiin lahjoituksin.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE