Kotimaa
15.11.2018 16:44 ・ Päivitetty: 15.11.2018 16:44
Poliisitarkastajana toiminut vetosi muistamattomuuteen: ”Hyvin vaikea sanoa, mitä kenellekin on kerrottu”
Poliisijohdon virkarikoskäräjillä torstaina kuultu Petri Rainiala ei muistanut, kenelle kaikille tietolähdetoiminnan ongelmista kerrottiin.
– Hyvin vaikea sanoa, mitä kenellekin on kerrottu. On kerrottu jokaiseen paikkaan, joita eteen tulee, Rainiala sanoi.
Hän kuitenkin teki oikeudelle selväksi, ettei itse puhunut niistä ainakaan kolmelle kanssasyytetylleen.
Syyttäjä viittasi esitutkintapöytäkirjaan, jonka mukaan Rainiala on sanonut keskustelleensa asiasta ainakin Poliisihallituksessa poliisijohtajana ja rikostorjuntayksikön päällikkönä toimineen Robin Lardotin kanssa.
– Se on virhekirjaus, en ole Lardotin kanssa näistä asioista puhunut.
Myöhemmin kysyttäessä Rainiala sanoi, ettei ole keskustellut tietolähdekysymyksistä myöskään entisen poliisiylijohtajan Mikko Paateron eikä Helsingin poliisin entisen komentajan Jukka Riikosen kanssa.
Syyttäjä: virkavelvollisuuden rikkominen oli tahallista.
Lisää aiheesta
Poliisitarkastajana Jari Aarnion johtamassa Helsingin huumepoliisissa työskennellyttä Rainialaa syytetään osaltaan laitoksen tietolähdetoiminnassa ilmenneistä epäselvyyksistä. Syyttäjän mukaan Rainiala rikkoi tahallaan virkavelvollisuuttaan vuosina 2009–2013 ja laiminlöi velvollisuuttaan huolehtia, että tietolähdetoiminta on sisäministeriön asetuksen mukaista.
Rainiala tuli Helsingin poliisin tietolähdetoiminnasta vastaavaksi poliisimieheksi viime vuosikymmenen lopulla. Ennen Rainialan aloittamista tehtävässä Aarnion johtama huumepoliisi oli siivonnut rekisterit puhtaaksi. Tämän jälkeen laitoksella ei merkitty lähteitä rekisteriin vuosiin.
Syyttäjän mukaan lähteet olisi pitänyt asetusten ja määräysten mukaan rekisteröidä.
Vetosi sääntöjen tulkinnanvaraisuuteen ja sanoi vain totelleensa
Rainialan mukaan ongelmat tietolähdetoimintaan liittyvien lakien ja asetusten tasolla olivat niin isoja, ettei niitä voinut paikallinen poliisilaitos toiminnassaan oikaista. Hän toisti useaan kertaan, että hän oli se, joka totteli käskyjä, ei se, joka niitä antoi.
Syyttäjä kysyi Rainialalta, välittikö hän jollekin viestiä siitä, ettei hänen saamaansa tehtävää tietolähdetoiminnassa voi toteuttaa. Rainialan mukaan keskusteluja ongelmallisuudesta kyllä käytiin, mutta hän ei muista kenen kanssa. Syyttäjä kysyi, kenen kanssa niitä olisi pitänyt käydä.
– Aarnion, Rainiala sanoi.
Hän kuitenkin tarkensi, että kyse on niin vanhoista asioista, ettei hän voi muistaa, käytiinkö keskusteluja Aarnion kanssa todellisuudessa vai ei.
Syytettynä virkarikosoikeudenkäynnissä on kaikkiaan kahdeksan virkamiestä. Aiemmin mainittujen lisäksi syytettynä on muun muassa Helsingin poliisin hyllytetty päällikkö Lasse Aapio. Kaikki kiistävät syytteet.
STT–JECATERINA MANTSINEN
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
Lisää aiheesta
Kotimaa
15.11.2018 04:53
Syyttäjän mukaan Jari Aarnion entinen alainen Petri Rainiala rikkoi tahallaan virkavelvollisuuttaan – syytettyä kuullaan käräjillä tänään
Kotimaa
9.11.2018 09:37
Syytetty Aapio puolustautui: ”Tämä on puolisotilaallinen organisaatio, jossa päälliköllä on kaikki valta”
8.11.2018 14:08
Helsingin entinen poliisikomentaja: ”Ei minulle esittänyt laillisuusvalvonta mitään”
Kotimaa
31.10.2018 10:04
Entinen poliisiylijohtaja Mikko Paatero: ”Minulle ei kukaan sanonut, että joku rikkoisi lakia”