Politiikka
23.2.2018 06:49 ・ Päivitetty: 23.2.2018 06:49
Poliittisten nuorisojärjestöjen puheenjohtajat: ”Samat ihmiset eivät saa istua kaikilla päätöksenteon tasoilla”
Suomen suurimpien poliittisten nuorisojärjestöjen kaikki puheenjohtajat vaativat lakimuutosta, joka estäisi samojen ihmisten toimimisen päätöksentekijöinä niin eduskunnassa, maakuntavaltuustossa kuin kunnanvaltuustossa.
Puheenjohtajat nostavat esille Ruotsin kaksi kolmesta -mallin, jossa poliittiset päättäjät eivät voi toimia päätöksentekijöinä kaikilla kolmella hallinnon tasolla. Puheenjohtajat haluaisivat nähdä kyseisen käytännön tulevaisuudessa käytössä myös Suomessa.
Vaatimus liittyy hallituksen kaavailemaan maakuntauudistukseen. Eduskunta käsittelee kevään aikana ehdotuksen lainsäädännöstä sosiaali- ja terveydenhuollon sekä aluehallinnon uudistamisesta. Tässä yhteydessä on mahdollisuus tehdä lakiin muutoksia ja estää vallan keskittyminen.
– Edessä siintävä vaalisuma tulee johtamaan siihen, että samat ihmiset tulevat toimimaan päätöksentekijöinä niin eduskunnassa, maakuntavaltuustoissa kuin kunnanvaltuustoissakin. Tässä vaiheessa on tehtävä muutoksia, ettei valta keskity ja päätöksenteon laatu heikkene kiireen takia, nuorisojärjestöjen puheenjohtajat vaativat.
Oikeuteen asettua ehdolle ei ole tarkoitus puuttua.
Suomen laki turvaa oikeuden asettua ehdolle vaaleissa. Puheenjohtajat korostavat, että tähän ei ole tarkoitus puuttua.
Lakimuutos on toteutettava heistä samalla periaatteella kuin Suomen eduskunnan ja EU-parlamentin kesken. Siinä edustajan on luovuttava paikastaan vasta, kun hän ottaa vastaan paikan toisen tason luottamuselimestä.
Lisää aiheesta
– Toimivan demokratian edellytys on poliittisen vallan hajauttaminen ja ihmisten laajat mahdollisuudet osallistua päätöksentekoon. Suomella ei ole varaa sulkea päätöksenteon ovia tulevilta sukupolvilta.
Vaatimuksen takana ovat Demarinuorten, Perussuomalaisten, Vasemmistonuorten, Kokoomusnuorten, RKP-Nuorten, Keskustanuorten, KD -Nuorten, Vihreiden ja Sinisten Nuorten puheenjohtajat.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.