Ajoittain eivät edes journalistit itse voi olla varmoja siitä, kuka heidän teksteissään puhuu, eikä journalistien omaan sanaankaan voi aina luottaa.

Esimerkiksi kesän 2023 poliittisessa keskustelussa suomalainen media vedettiin debatin osapuoleksi väittämällä sen olevan kallellaan milloin minkäkin puolueen suuntaan – tai jotakuta vastaan.

On eräänlainen itsestäänselvyys, että uutismedian on ansaittava luottamus journalismiinsa. Välillä se pitää myös sanoa ääneen, kuten Britannian yleisradioyhtiö BBC teki syksyllä 2022.

Pelkkä luottamuksen julistaminen ei riitä. Jotta yleisö voi luottaa journalismiin ja journalisteihin, sen pitää tietää, miten jutut on tehty. Journalismin pitää olla mahdollisimman läpinäkyvää.

Sittemmin journalistit ovat antaneet yhä useammin perusteltuja aiheita epäillä riippumattomuuttaan ja luotettavuuttaan nojaamalla anonyymeihin lähteisiin ja varmentamattomilta tahoilta saatuihin väitteisiin.

POLITIIKAN journalismissa on aina kuunneltu eduskunnan kuppilajuoruja ja muita huhuja, joita on sitten viety juttuihin tavalla tai toisella. Nykyään on tavanomaista salata melkein kenen tahansa haastateltavan tai muun lausunnon antajan henkilöllisyys, jos tämä niin pyytää.

Journalistin ohjeiden mukaan jokaisen journalistisen tekstin tiedot on tarkistettava mahdollisimman hyvin. Yleisön on voitava erottaa tosiasiat mielipiteistä ja sepitteellisestä aineistosta.

Miten tämä onnistuu, jos uutismedian jutuissa puhuvat tietoisesti salatut tai muuten taustoiltaankin tuntemattomaksi jäävät ihmiset?

Aikanaan Yleisradiossa sinuteltiin lapsia, urheilijoita ja eläimiä, muut ansaitsivat teitittelyn. Nyt niin Ylen kuin kaupallisen uutismedian jutuissa on yhä useammin vain siteeratun etunimi – tai ei oikeaa nimeä lainkaan.

Kävin takautuvasti läpi Helsingin Sanomat tammi-helmikuun 2025 ajalta. Lehdissä oli yhteensä 24 juttua, jossa yhden tai useamman haastatellun henkilöllisyys oli salattu. Aineisto on digi- ja paperilehdistä, joita ei voi jälkikäteen korjailla verkkojulkaisujen tapaan.

Aineiston keruun jälkeen meno on vain kiihtynyt. Joinain päivinä samassa lehdessä on ollut jopa neljä juttua, joissa ei esiinny yhtään tunnistettavaa ihmistä. Esimerkiksi huhtikuun alkupuolella lehdessä käsiteltiin nimettöminä isännöitsijöitä ja lapsivaimoja.

Kuun lopussa samassa lehdessä (26.4.2025) oli kaksi salailutapausta. Toisessa sijaissynnyttäjän avulla lapsen saaneen miesparin sukunimi oli salattu, koska ”vanhemmat haluavat antaa Oliverin itse myöhemmin päättää, kenelle hän kertoo taustastaan”.

Ja kun HS kysyi lukijoilta, ”miksi he halusivat aloittaa alkoholin käytön uudes­taan”, vastaajia olivat ”Nainen, 50”, ”Nainen, 44”, ”Mies, 46”, ”Mies, 37” ja ”Nainen, 51”. Jutussa ei ollut mitään mainintaa siitä, tietääkö toimitus näiden henkilöllisyydet.

Pikainen päivitys kesällä kertoi salailun jatkuneen. Esimerkiksi sunnuntaina 20.7.2025 it-konsultit kertoivat nimettöminä, miten viettävät työpäiviään toimettomana täydellä palkalla.

Kahta päivää myöhemmin (22.7.2025) koulukiusattu ”Jani” kertoi huumeiden täyttämästä roadman-elämästään ilman sukunimeä. Samana päivänä julkaistiin kokoelma kommentteja siitä, miten kotona puhutaan seksistä).

Lausumien väitetyt esittäjät olivat ”Nainen, 48”, ”Mies, 47”, ”Nainen, 50”, ”Nainen, 45”, ”Nainen, 47”, ”Nainen, 38”, ”Nainen, 51”.

Vielä yksi anonyymisti tehty heinäkuun juttu (23.7.2025): Sannan kertomus pyöräilyonnettomuudestaan ja siitä syntyneestä korvauskiistasta.

Aiemmin tänä vuonna HS on julkaissut useita juttuja, joissa haastateltavat ovat omilla nimillään ja kasvoillaan kertoneet vastaavista aivovammoistaan.

JOURNALISTIN ohjeet sallivat haastateltavien henkilöllisyyden salaamisen:

”Kun kyse on yhteiskunnallisesti erittäin merkittävistä tiedoista tai kun tietojen julkaisemisesta aiheutuu erittäin kielteistä julkisuutta, toimituksen on perusteltava yleisölle nimettömän lähteen käyttö lähdesuojaa vaarantamatta sekä avattava, miten nimettömän lähteen ja siltä hankittujen tietojen luotettavuus on varmistettu.”

Nykymuodossaan ohjeet laukaisevat velvollisuuden perustella salailua. Journalistin ohjeet eivät siis määrittele, milloin nimettömien lähteiden käyttö on sallittua, vaan ainoastaan sen, milloin nimettömien lähteiden käyttöä pitää perustella. Samalla pitää avata sitä, kuinka lähteiden ja siltä saatujen tietojen luotettavuus on varmistettu – lähdesuojaa vaarantamatta.

Toisaalta yleisön on Journalistin ohjeiden mukaan voitava erottaa tosiasiat mielipiteistä ja sepitteellisestä aineistosta. Tietolähteisiin on lisäksi suhtauduttava kriittisesti.

Helsingin Sanomat perusteli vuoden 2025 alussa salaamista muun muassa näin:

”Raha-asioista julkisesti puhuminen tuntuu liian henkilökohtaiselta” (HS 3.1.2025).

”Asukas ei halua esiintyä jutussa omalla nimellään, sillä pelkää turvallisuutensa puolesta” (HS 5.1.2025).

”Henna ei ole naisen oikea nimi. Hän ei halua esiintyä tapauksen yhteydessä julkisuudessa omalla nimellään, koska pelkää siitä voivan koitua ikävyyksiä” (HS 29.1.2025).

”Toimitus ei julkaise haastateltavan nimeä, koska sillä voisi olla vaikutusta hänen työhönsä” (HS 27.2.2025).

Näissä kaikissa tapauksissa oli kyse ihmisistä.

Yle Uutiset oli huhtikuussa 2024 mennyt vielä pidemmälle uutisoimalla koiranpennun tehohoidon kustannuksista ilman koiran oikeaa nimeä.

”Nelli-koiran nimi on muutettu, eivätkä sen omistajat esiinny tässä jutussa nimellään aiheen arkaluontoisuuden vuoksi” (Yle Uutiset 21.4.2024).

JOURNALISTIN ohjeet myös määrittävät, että ihmisen yksityiselämään kuuluvia erityisen arkaluonteisia seikkoja saa julkaista vain asianomaisen suostumuksella tai poikkeuksellisen yhteiskunnallisen merkityksen perusteella.

Ohjeiden mukaan ”erityisen huolellinen tulee olla tilanteissa, joista uutisoiminen voi vaarantaa jonkun henkeä tai terveyttä”.

Määrittelyssä on tulkinnan varaa esimerkiksi pohdittaessa sitä, mitä ovat ”erityisen arkaluonteiset seikat”. Näille on vedetty rajaa rikosoikeudenkäynneissä, mutta journalistin ohjeiden tulkinta on eettistä punnintaa.

Helsingin Sanomien alkuvuoden jutuissa salattiin ihmisten tietoja kovin ylimalkaisesti. Kyse ei läheskään aina ollut erityisen arkaluonteisista seikoista taikka hengen tai terveyden vaarantamisesta.

Kun OP-rahastoyhtiö keskeytti kahden kiinteistörahastonsa rahasto-osuuksien lunastukset, HS teki asiakkaille kyselyn. Asiasta olivat harmistuneet ainakin ”62-vuotias nainen”, ”44-vuotias nainen” ja ”isoäitinsä kuolinpesää hoitanut nainen” (HS 3.1.2025).

”Kukaan HS:n haastattelemista OP-rahastoyhtiön asiakkaista ei halunnut kommentoida yhtiön päätöstä omalla nimellään. Haastateltavat vetosivat siihen, että raha-asioista julkisesti puhuminen tuntuu liian henkilökohtaiselta.”

Kaakkois-Virosta oli tehty reportaasi Suomen rekisterissä olevista autoista, joiden omistajat ovat ilmeisesti kävelleet rajan yli Venäjälle (HS 10.1.2025). Eräs heistä oli entinen matkatoimistoyrittäjä Janne, ”joka esiintyy jutussa ilman sukunimeä arkaluontoisen tilanteensa takia”.

Kanadan Vancouverissa HS oli kysynyt ihmisiltä, mitä mieltä ovat Donald Trumpin päätöksistä ja politiikasta (HS 7.2.2025). Jutussa esiintyvät Jaime, Isabel, Lilian, Shannon, Brad ja Forough ilman sukunimiään – ja ilman minkäänlaisia perusteluita tälle.

Lehti uutisoi myös siitä, miten Yhdysvalloissa Elon Muskin johtama Doge-virasto lakkautti kehitysapujärjestö USAID:n (HS 16.2.2025). Jutussa oli haastateltuna ”pitkään USAID:lle työskennellyt lähde”, joka antoi ”puhelimitse HS:lle” runsaasti suoria sitaatteja tapahtumista.

Missään näissä jutuissa ei selkeästi kerrottu erityisen arkaluonteisia, halventavia tai leimaavia seikkoja.

Erityisen pitkälle arkaluontoisuuden käsitettä venytettiin myöhemmin keväällä uutisoitaessa Pirkkalan koulussa tapahtunutta puukotusta (21.5.2025). Pääjutussa esiintyivät ”Vähäjärven koulua käyvän lapsen vanhempi”,

”HS:n haastattelema silminnäkijä”, ”HS:n haastattelema vanhempi” ja ”Vähäjärven koulua käyvän lapsen äiti”.

Titteleiden perusteella ei voi tietää edes sitä, kuinka moni ihminen oli antanut lehdelle tietoja. Toisaalta lukijalle ei myöskään kerrottu, ketkä olivat jutuntekijöitä: kirjoittajaksi oli merkitty vain ”HS-työryhmä”.

OMAN huomionsa ansaitsevat jutut, joissa nimettömyyden suojissa puukotetaan jotain henkilöä tai viranomaista selkään.

Alkuvuodesta tällaisen kohteeksi ovat joutuneet esimerkiksi Helsingin Naistenklinikka, huippukokki Kim Mikkola, rovaniemeläinen matkailuyrittäjä ja levy-yhtiön johtaja Pekka Ruuska.

”HS:n artikkeleiden taustalla oli viime lokakuussa Husille lähetetty 61 synnyttäjän muistutus, jossa he ilmaisivat huolensa Naistenklinikan lapsivuodeosaston hoidon laadusta ja potilaiden kohtelusta” (HS 1.2.2025).

”Haastattelin juttua varten seitsemään opasta. He esiintyvät jutussa nimettöminä, koska he toimivat edelleen matkailualalla ja pelkäävät julkisuuden vaikuttavan tulevaisuuteensa” (HS 16.2.2025).

”HS on ollut yhteydessä myös muihin Ruuskan kanssa yhteistyötä tehneisiin musiikin tekijöihin, joista osa on kertonut kokeneensa Ruuskan neuvotteluissa antaman palautteen ja käytöksen aggressiiviseksi ja kohtuuttomaksi.

He eivät halunneet puhua nimellään, mutta heidän henkilöllisyytensä on HS:n tiedossa” (HS 21.2.2025).

HELSINGIN huumepoliisin entisen päällikön Jari Aarnion aikana yksikköön vakiintui käytäntö, että poliisin tiedottajista ei koottu rekisteriä tai yleensäkään kerrottu laitoksen sisällä. Vasta Aarnion rikosjutun jälkeen poliisin tietolähdetoimintaa ryhdyttiin sääntelemään ja valvomaan.

Nykyisin tietolähdetoiminta tarkoittaa salaista pakkokeinoa, jossa joku kertoo säännöllisesti poliisille tietoa rikollisesta toiminnasta. Tällaisia tietolähteitä voidaan säännellysti käyttää rikoksen esitutkinnassa salassa sen kohteelta tai kohteilta. Lähteet on rekisteröitävä.

Yhdessäkään suomalaisessa toimituksessa ei ole vastaavanlaista, kattavaa järjestelmää, joka määrittäisi nimettömien tietäjien käyttöä ja rekisteröintiä.

Helsingin Sanomienkin jutuissa on ollut yleensä – muttei läheskään aina – maininta siitä, että tekstissä salattuna esiintyvän ihmisen henkilöllisyys on toimituksen tiedossa. Aina lukijalle ei selviä sen enempää nimen salaamisen syy kuin sekään, mistä toimitus tietää, kenen kanssa on oltu tekemisissä.

Voiko lukija luottaa toimittajan sanaan – tai siihen miten henkilöys on tarkastettu? Entä jos toimittaja huijaakin?

AAMULEHDEN palkittu toimittaja Matti Kuusela kertoi omaelämäkerrassaan maaliskuussa 2024, että hän oli keksinyt sepitteitä juttuihinsa. Aamulehti poisti verkosta 607 Kuuselan juttua ja pyysi ulkopuolista tutkijaa selvittämään niiden luotettavuuden.

Aamulehti oli julkaissut Kuuselan jutut ”perusjournalismina” eikä ulkopuolisen tutkijan mukaan ollut ohjannut lukijoita riittävästi niiden tulkinnassa. Kesäkuussa 2024 valmistuneessa selvitystyössä ei löytynyt viitteitä siitä, että Kuusela olisi tarkoituksellisesti johtanut toimitusta tai lukijoita harhaan.

Toisin oli Iltalehden avustajan Anatolii Sharan sotauutisoinnin kohdalla. Lehti poisti toukokuussa 2023 verkkosivuiltaan 33 Sharan juttua, jotka käsittelivät Venäjän hyökkäystä Ukrainaan. Osa avustajan toimittamista kuvista ei ollut hänen itsensä ottamia eikä sieltä, mistä hän väitti niiden olevan.

Maailmalta tunnetaan hyvin huijaritoimittajia, jotka ovat keksineet haastateltavia juttujensa värittämiseksi. Tunnetuin lienee Washington Postin Janet Cooke, joka sai 1981 Pulitzer-palkinnon tekaistulla jutulla kahdeksanvuotiaasta heroiini-addiktista. Saksalaisen Spiegel-lehden palkittu tähtitoimittaja Claas Relotius jäi vuonna 2018 kiinni juttujensa valehahmoista ja -tapahtumista.

Suomessa toimittaja Kari Vanhapiha sai vuonna 1978 potkut Hymy-lehden päätoimittajan paikalta julkaistuaan keksityn jutun entisen Miss Universumin Armi Kuuselan häistä.

MIKSI ja miten suomalaiseen journalismiin on päässyt kasvamaan nykyinen salailun kulttuuri?

Eräs mahdollinen selitys on pelko siitä, että ”some räjähtää”; että oikealla nimellään esiintynyt joutuu vihapuheen tai jopa maalittamisen kohteeksi. Kyse voi myös olla liian korostetusta yksilön suojasta tai jopa toimittajien laiskuudesta etsiä uusia haastateltavia, jos ensimmäiset ovat kieltäytyneet puhumasta nimillään.

Anonyymeille puhujille on myös voitu nimenomaisesti antaa lähdesuoja. Journalistin ohjeiden mukaan journalistilla on oikeus ja velvollisuus pitää tietoja luottamuksellisesti antaneen henkilöllisyys salassa siten kuin lähteen kanssa on sovittu. Anonyymejä haastateltavia sisältävissä jutuissa lähdesuojasta ei kuitenkaan juuri ole mainintoja.

Perinteisesti journalismissa käytetyt nimettömät lähteet ovat vuotaneet tai paljastaneet arkaluontoisia tietoja. Lähdesuoja on luvattu, koska ihminen on riskeerannut esimerkiksi oman uransa. Siksi lähdesuojan kunnioittaminen on journalismissa hyvin tärkeää. Journalisti voi kuitenkin rikkoa sen ilman rangaistusta.

TUOTTAJA Jussi Latvala vietti lukuvuoden 2022-2023 Oxfordin yliopiston Reuters-instituutissa. Siellä syntyi läpinäkyvyyttä käsittelevä esseekokoelma The mirage in the trust desert: Challenging journalism’s transparency infatuation, joka löytyy Reuters-instituutin verkkosivuilta.

Latvala kirjoitti Journalisti-lehdessä (8.1.2024) journalismin läpinäkyvyyden ja luottamuksen yhteydestä muun muassa näin:

”Journalisteilla on moraalinen velvoite avoimuuteen, koska me vaadimme samanlaista avoimuutta muiltakin. Se tekee meistä tilivelvollisempia ja nöyrempiä, eivätkä ne ole huonoja asioita ammattikunnalle, jolla on valtaa. Toimitusten periaatteet ja työn taustat voivat kiinnostaa yleisöä ainakin silloin, kun julkaistaan jotain harvinaisen kuohuttavaa.”

Nykyinen kehitys vie vastakkaiseen suuntaan. Jutuissa puhuvat anonyymit, yleisöltä salatut ihmiset, joiden henkilöllisyyttä eivät ehkä edes jutun kirjoittajat saati heidän pomonsa tiedä. Yleisön pitäisi vain luottaa siihen, että jonkun haastateltavan ”henkilöllisyys on toimituksen tiedossa”.

Kun nimettömät esiintyvät lähteet olivat alalla ennen poikkeuksellinen tiedonhankintakeino, se nyt on muuttunut arkipäiväiseksi vakiotavaksi. Toteutuuko läpinäkyvyys? Se BBC:n tavoittelema ansaittu luot­tamus.

Kirjoittaja on Huoltovarmuus­keskuksen media-alan varautumisasiantuntija ja tietokirjailija.