Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Kotimaa

9.9.2025 06:45 ・ Päivitetty: 9.9.2025 06:45

Potilasvahingoista maksettiin vuodessa korvauksia 25 miljoonaa euroa – ”Vahinkojen korjaamisen miljardikulut jäävät yhteiskunnalle”

LEHTIKUVA / TIMO JAAKONAHO
Potilasvuode Peijaksen sairaalan kirurgian vuodeosastolla Vantaalla syyskuussa 2024.

Viime vuonna potilasvahingoista maksettiin korvauksia yhteensä 25 miljoonaa euroa, kertoo Potilasvakuutuskeskus tiedotteessa. Suurin osa maksetuista korvauksista liittyy ansionmenetyksiin ja niitä maksettiin viime vuonna 11 miljoonaa euroa.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Haittakorvauksia maksettiin lähes yhdeksän miljoonaa, ja potilaille aiheutuneita sairaanhoito- ja kuntoutuskuluja korvattiin reilut kolme miljoonaa euroa.

Vuosittain tapahtuu alle kymmenen yli puolen miljoonan euron kokonaiskorvauksiin johtavia vahinkoja. Niissä tapauksissa korvaukset muodostuvat pitkän aikavälin kuluessa, kun esimerkiksi sairaanhoitoa, kuntoutusta sekä ansionmenetystä maksetaan jopa kymmeniä vuosia.

VAKAVIMMISSA vahingoissa korvaukset saattavat nousta vuosikymmenten aikana useisiin miljooniin euroihin.

-  Potilasvakuutuksesta maksetaan lain mukaiset korvaukset vahingonkärsineelle. Sen sijaan vahinkojen korjaamisesta aiheutuvat kustannukset jäävät terveydenhuollon ja siten koko yhteiskunnan maksettaviksi, potilasturvallisuuslääkäri Morag Tolvi Potilasvakuutuskeskuksesta sanoo tiedotteessa.

-  Vahingoista aiheutuu muun muassa ylimääräisiä leikkauksia ja muita hoitotoimenpiteitä, sairaalapäiviä ja tietysti myös selvittelytyötä. On arvioitu, että nämä kustannukset ovat Suomessa miljardiluokkaa vuodessa,

Korvaukset rahoitetaan lakisääteisestä potilasvakuutuksesta. Se kattaa kaikki terveydenhuoltopalvelut Suomessa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU