Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Presidentti Koiviston muistomerkkikilpailu avattu – tänne muistomerkki sijoitetaan

Mauno Koivisto (1923–2017) oli Suomen tasavallan presidentti vuosina 1982–1994.

Presidentti Mauno Koiviston muistomerkin toteutuksesta järjestetään suunnittelukilpailu.

Demokraatti

Demokraatti

Tavoitteena on, että toteutettavaksi valittava muistomerkki on valmis ja sijoitettuna paikalleen Pikkuparlamentin puistoon 25.11.2023, kun presidentti Koiviston syntymästä tulee kuluneeksi 100 vuotta. Suunnittelukilpailu julkistettiin torstaina 1. lokakuuta.

Kilpailun järjestämisestä vastaa valtioneuvoston kanslian joulukuussa 2019 asettama muistomerkkitoimikunta. Pääministeri emeritus Paavo Lipposen johtamana muistomerkkitoimikunta kutsuu kaikkia suomalaisia ja Suomessa pysyvästi asuvia ammattitaiteilijoita osallistumaan kilpailuun.

Kaikista entisistä Suomen tasavallan presidenteistä on toteutettu virallinen muistomerkki. Muistomerkit sijaitsevat Helsingissä, ja ne on lahjoitettu valmistumisen jälkeen Helsingin kaupungille. Presidentti Koiviston muistomerkkikilpailu jatkaa tätä perinnettä.

Kilpailuehdotukset on jätettävä viimeistään 15.4.2021. Kilpailun tulokset julkistetaan 1.9.2021.

Palkintoihin varattu summa on yhteensä 55 000 euroa ja se jakaantuu seuraavasti:

1. palkinto 20 000 €

2. palkinto 15 000 €

3. palkinto 10 000 €

Lisäksi palkintolautakunta voi jakaa kaksi 5 000 euron tunnustuspalkintoa.

Palkintolautakuntana toimii presidentti Mauno Koiviston muistomerkkitoimikunta:

Paavo Lipponen, pääministeri emeritus (puheenjohtaja)

Timo Lankinen, alivaltiosihteeri, valtioneuvoston kanslia (varapuheenjohtaja)

Antti Ahlava, arkkitehti, professori, Aalto-yliopisto

Heikki Allonen, diplomi-insinööri, omaisten edustaja

Pirjo Sanaksenaho, professori, Aalto-yliopisto

Sami Sarvilinna, kansliapäällikkö, Helsingin kaupunki

Maija Tanninen-Mattila, taidemuseon johtaja, HAM Helsingin taidemuseo

sekä Suomen Taiteilijaseuran nimeäminä taiteilijajäseninä:

Kaarina Kaikkonen, kuvanveistäjä

Antti Tanttu, kuvataitelija

Palkintolautakunnan sihteerinä toimii lainsäädäntöneuvos Sanna Helopuro valtioneuvoston kansliasta ja kilpailun välityshenkilönä kilpailuasiamies Aura Lehtonen Suomen Taiteilijaseurasta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE