Haavisto arvioi Demokraatin haastattelussa vihreiden Seinäjoen puoluekokouksessa, että Niinistön arvostelussa on kyse pyrkimyksestä kirjoittaa lähihistoriaa istuvan presidentin vielä ollessa valtaistuimellaan.

Hän katsoo, että tällainen keskustelu on erittäin vaikeaa sillä moneen ulko- ja turvallisuuspolitiikan asiaan liittyy paljon salattavaa. Haavisto hivenen naurahtaa, kun hän muistelee, miten entinen puolustusministeri Jussi Niinistö (ps./sin.) on puhunut, että ”asiassa joka on salainen tapahtui näin”, mihin taas presidentti Niinistö on argumentoinut vastaavalla kaavalla.

– Se on erittäin vaikeata keskustelua, kuin varjonyrkkeilyä, enkä itse voi siihen puuttua. Se on ikään kuin peitekieltä sen takia, että asiat ovat punaleimaisella paperilla ja osa jopa 25 vuoden suojassa – tai pidempään.

PERUSTUSLAIN mukaan tasavallan presidentti johtaa ulkopolitiikkaa yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on kertonut pitävänsä aina pienen tauon ennen yhteistoiminta-sanaa. Haavisto taasen on ilmoittanut, ettei taukoa tarvita.

Haavisto avaa, mitä hän haluaa tauottomuudella viestiä. Hän nostaa esimerkiksi Ukrainan tukemisen: Ukrainaa ei tuettaisi ilman tasavallan presidentin päätöstä. Tuen muodot talousapu, aseapu, jälleenrakennusapu, humanitaarinen apu ovat budjettikysymyksiä ja valtioneuvoston päätettävissä.

– Päätös tukea Ukrainaa jäisi tyhjäksi, jollei valtioneuvosto olisi siinä koko ajan mukana. Nämä asiat yhteensovitetaan ulko- ja turvallisuuspoliittisen ministerivaliokunnan ja tasavallan presidentin yhteiskokouksessa TP-UTVA.

Haavisto painottaa, että on erittäin oleellista, että keskustelu on presidentin ja valtioneuvoston yhteinen. Lisäksi hän muistuttaa, että kaikista päätöksistä nimenomaan valtioneuvosto vastaa eduskunnan edessä.

– Tasavallan presidentti ei ole kyselytunnin aitiossa eikä edes valiokunnan kuulemisessa, vaan ulkoasiainvaliokunta ja puolustusvaliokunta panevat ministerin tilille tehdyistä päätöksistä.

Haavisto pitää TP-UTVA:N toimintaa onnistuneena.

– Jos ei tämä yhteistoiminta toimi, silloin ulkopolitiikan hoitamisessa on särö. Nämä ovat usein henkilökysymyksiä ja kyse on esimerkiksi siitä, miten tiedot kulkevat. En pysty sanomaan muista henkilösuhteista, mutta mielestäni ulkoministerin ja tasavallan presidentin kommunikaatio on toiminut.

SAULI Niinistö on katsonut, että maailma on yllättävän persoonariippuvainen ja valtionpäämiehen henkilöllä on merkitystä. Toisaalta on pohdittu sitä, onko Suomessa uskottu liikaakin siihen, että olisimme olleet jollain tavoin poikkeuksellisen erinomaisia Venäjän asiantuntijoita vaaliessamme kontakteja itänaapuriin.

Haavisto painottaa henkilökohtaisten suhteiden merkitystä myös kotimaassa esimerkiksi presidentin ja pääministerin välillä.

Hän kokee myös, että Nato-jäsenyyden ratifioinnissa hyötyä oli siitä, että hän tunsi ulkoministerit, toisaalta pääministeri tunsi kollegansa ja presidentti omansa.

– Pystyin nostamaan luurin ja soittamaan sekä avaamaan tilanteen ihan oikeasti omin sanoin.

Haavisto muistelee lämmöllä, miten esimerkiksi Kanadan ulkoministeri Mélanie Joly otti asiakseen sen, että Turkin ja Unkarin vastustus täytyy vaimentaa ja mietti tarkkaan, miten Kanada voi tukea Suomea ja Ruotsia. Konkreettisia keinoja löytyi.

– Tässä on aika paljon sellaista, että Suomen eteen olisi muutoinkin toimittu, mutta siinä voi tulla ylimääräinen lisä siitä, että henkilöt tuntevat toisensa. Asiat ainakin lähtevät ripeämmin liikkeelle.

KUN Haavistolta kysyy, onko Niinistö pystynyt maksimoimaan presidentin vallan, hän ei ota asiaan suoraan kantaa.

– Joku sitä ulkopoliittista valtaa aina käyttää. Vallan määrä on varmaan vakio ja sitten se jakaantuu. Sehän on voinut joskus olla niin, että pääministeri on keskittynyt enemmän sisäpolitiikkaan. Näitäkin pääministereitä on ollut, silloin tasavallan presidentti vie enemmän toimintatilaa. Se varmaan asettuu jokaisen hallituksen kohdalla omalla tavallaan.

– Varmasti presidentti on käyttänyt sen vallan, mikä on ollut käytettävissä. Täytyy myöskin muistaa – kun hallitus on tullut koronasta ja Natosta läpi – niin kyllähän presidentti on myöskin tullut erittäin vaikeista vaiheista läpi viimeisen neljän vuoden aikana. Koronakriisi, Afganistanin tilanne, Ukrainan sota ja Nato-jäsenyys ovat työllistäneet.

Haavisto toteaa presidentin kanslian olleen toiminnallinen myös Turkin suuntaan Nato-jäsenyysprosessissa. Turkin suuntaan keskusteluita käytiin paljon valtionpäämiestasolla.

ILTA-SANOMIEN haastattelussa presidenttiehdokas Haavisto kantoi huolta Suomen valtiontalouden kestävyydestä. Sauli Niinistökin on tavannut murehtia tätä. Kun Haavistolta kysyy, pitääkö Suomessa tasavallan presidentin suhtautua talouteen kamreerimaisella otteella, hän toteaa, että talous on osa ulkopolitiikkaa. Haaviston pääpointti tuntuu kuitenkin olevan lähinnä kauppapoliittinen:

– Minullahan tämä liittyy muun muassa siihen, että jos me kovasti vähentäisimme nyt ihan tietoisesti suhteita Latinalaiseen Amerikkaan tai Afrikkaan, me myöskin vähentäisimme omia potentiaalisia markkinoitamme. Kun puhutaan vihreästä siirtymästä, puhtaasta energiasta ja kiertotaloudesta, meidän tosiasialliset uudet markkinamme ovat pääosin muilla mantereilla.

Haavisto sanoo myös pitäneensa Björn Wahlroosin muistutuksesta, että aina kun puhutaan julkisesta taloudesta, se on heijastumaa kansantalouden tilanteesta.

– Olisi hyvä puhua kansantaloudestakin, mitkä ovat niitä uusia tuottavia aloja, joihin voidaan investoida ja missä meidän vientimme toimii parhaiten. Siinä yhdistyvät yritysten intressit, työllisyys, kansantalous ja valtiontalous. Jos kansantalous sakkaa ja verotulot hupenevat, ei riitä, että tuijottaa valtion kirstun kirkasta pohjaa. On tehtävä työtä sen eteen, että Suomeen investoidaan ja että Suomen vienti pärjää maailmalla.

Haavisto muistuttaa, että tasavallan presidentti voi myös toimia asiassa ja ottaa kauppavaltuuskuntia mukaan ulkomaan vierailuilleen.

AIVAN viime vuosina ei ole niin paljon puhuttu presidentin arvojohtajuudesta. Ulko- ja turvallisuuspolitiikan kysymykset ovat vieneet päähuomion. Haaviston mielestä arvojohtajuus liittyy kansakunnan henkiseen tilaan sekä arvoihin ja yhtenäisyyteen. Nato-prosessi oli malliesimerkki siitä, mitä kansakunnan yhtenäisyys tarkoittaa.

Haavisto uskoo, että tulevalle presidentille tulee hetkiä, jolloin voi toimia arvojohtajana.

Haavisto nostaa esiin arvojohtamisessa myös Suomen kielen, kulttuurin ja oman historiamme merkitystä. Ilman niitä meillä ei olisi omaa kansakuntaa.

Klassinen presidenttiehdokkaille vaalien alla tehtävä kysymys on, toivottaisiko hän presidentin uudenvuodenpuheessa Jumalan siunausta. Sauli Niinistö on tätä tapaa noudattanut.

– Minulla on ajatus tähän, mutta asia ei vielä ole ajankohtainen, Haavisto vastaa salamyhkäisesti.

Kirkon jäsen hän kertoo olevansa. Hän erosi kirkosta rippikoulun jälkeen mutta muistelee liittyneensä vuonna 2016 sitten takaisin. Päätökseen vaikutti se, että hän oli Kirkon ulkomaanavun hallituksessa ja totesi, että siellä tehdään erittäin hyvää työtä. Viimeinen sykäys oli Ylivieskan kirkon tuhopoltto – Haaviston mukaan myös seurakuntien työ rakennushistorian säilyttämiseksi on arvokasta.

HAAVISTO lähtee presidentinvaaleihin valitsijayhdistyksen kautta. Kriitikot ovatkin heti ilmoittaneet, että hän piilottaa vihreyttään. Haavisto lyö asian vähän leikiksi.

– Vihreät jotkut sanovat, että tämä on näköjään tällainen pitkä jäähyväispuhe, että so long vihreät. No en tiedä, onko se sitä, hän heittää puoluekokoustunnelmissa.

Hän vakavoituu ja toteaa, että oli vihreitä, jotka kysyivät, lähteekö hän ehdolle. Alkoi kuitenkin olla myös vähintään yhtä paljon ellei enemmän vihreiden ulkopuolisia, jotka kysyivät samaa.

– Monet näistä sanoivat sitten sivulauseessa, että heidän olisi aika vaikeaa olla mukana kampanjassa, jos olen vain vihreiden ehdokas tai leimallisesti vihreiden ehdokas. He ehdottivat valitsijayhdistysmallia.

Haavisto sanoo kuitenkin tehneensä tiettäväksi, että parinkymmenentuhannen kampanjakortin kerääminen on niin iso määrä, että paljon kerääjiä ja intoa siihen tarvitaan.

– Täytyy sanoa, että eduskuntavaalien jälkeen oli takki niin tyhjä ja hienoa, että kampanjaan löytyy aktiivista porukkaa.

Haavisto kertoo todenneensa, että hän voi kyllä olla ehdokkaana, jos ehdokkaaksi asetetaan ja tukijat saavat kannattajakortit kerättyä. Nimiä on lähtenyt kertymään vauhdilla.

Vihreä puolue kuitenkin rahoittaa Haaviston kampanjaa. Se jakaa ensi vuoden vaalibudjetin euro- ja presidentinvaalien välillä ilmeisesti eurovaaleja painottaen. Rahaa kertyy myös valitsijayhdistyksen kannatusjäsenmaksusta ja muutoin tukijoilta.

Haavisto lähtee kolmansiin presidentinvaaleihin hyvistä asetelmista siinä mielessä, että hän on toiminut kriisiaikojen ulkoministerinä. Tällaisina aikoina on tyypillistä, että johtajien ympärille keräännytään.

SUOMI varasi itselleen oikeuden hakea Nato-jäsenyyttä pian Euroopan unioniin liittymisen jälkeen vuonna 1995, jos muuttunut turvallisuustilanne sitä edellyttää. Järjestely tunnettiin nimellä Nato-optio.

Entinen Suomen Venäjän-suurlähettiläs Hannu Himanen totesi Helsingin Sanomissa, että optio oli käytännössä tapa vastustaa Nato-jäsenyyttä. Haavisto näkee asian samalla tavoin kuin presidentti Niinistö. Hän kertoo osallistuneensa useita kertoja keskusteluihin, joissa optiota tuotiin halllitusohjelmiin.

– Se lähti aina ajatuksesta, että jos turvallisuustilanne radikaalisti meidän ympäristössämme muuttuu, ollaan valmiita harkitsemaan Nato-jäsenyyttä. Ajattelen sen niin, että se oli aina myöskin viesti Venäjälle, että olemme tässä kohdassa tosissamme. Niin kauan kuin turvallisuustilanne säilyy ja meihin ei kohdistu mitään suoraa uhkaa, turvallisuuspolitiikkaan ei ole tarvetta tehdä muutoksia. Mutta jos turvallisuustilanne muuttuu, niin myös meidän arviomme muuttuu. Tässä mielessä ajattelen, että Nato-optio on ollut todellinen.

Kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, Haavisto kertoo ajatelleensa Suomen toimien perustuneen pitkälti ulko- ja turvallisuuspoliittisten selontekojen kirjauksiin.

– Silloin, kun eduskunta sai käsiteltäväkseen nämä selonteot, ensin turvallisuustilanteen muutosta ja sitten Natoa koskevan selonteon, prosessi oli aidosti parlamentaarinen. En ole varma miten presidentti olisi voinut toimia toisin.

– Olisiko ollut sellaista hetkeä, jolloin olisi esimerkiksi saatu enemmistö suomalaisista aikaisemmassa vaiheessa tukemaan Nato-jäsenyyttä kansanäänestyksessä. Se varmaan vaati sen, että turvallisuusympäristössämme tapahtui dramaattinen muutos.

HAAVISTON mukaan hänen itsensä ja presidentti Niinistön näkemysero liittyy lähinnä kysymykseen kansanäänestyksen tarpeesta. Erimielisyys nousi pinnalle edellisten presidentinvaalien alla. Niinistö oli monien muiden tavoin kansanäänestyksen kannalla.

– Sanoin 2017, että en usko, että tilanteessa, jossa Nato-jäsenyyden hakeminen tulisi ajankohtaiseksi, olisi enää mahdollista järjestää turvallisesti kansanäänestystä. Silloin oltaisiin jo kriisin äärellä. Taisin olla tässä vähemmistössä presidenttiehdokkaiden joukossa.

– Kun miettii kevättä 2022 näin juuri kävi. Ei olisi ollut järkeä eikä mahdollisuutta viedä tätä kansanäänestyksen kautta. Oli tärkeätä, että saatiin demokraatinen prosessi, mutta se tehtiin eduskunnassa.

Suomalaiselle Nato-keskustelulle on ollut tyypillistä melko pitkälle viedyt tulkinnat Nato-myönteisyydestä tai -kielteisyydestä. Haavisto muistaa saaneensa itsekin syytöksiä liiallisesti Nato-myönteisyydestä.

– Muun muassa Paavo Arhinmäki (vas.) on pitänyt minua Naton salarakkaana.

HAAVISTO kertoo saaneensa omaan Nato-ajatteluunsa vaikutteita presidentti Martti Ahtisaarelta, joka tähdensi Naton hyödyllisyyttä muun muassa Kosovon ja Bosnian rauhanprosesseissa.

– Ahtisaaren hyvin pragmaattinen Nato-suhde ja ajattelu Natosta oli uutta suomalaisessa politiikassa.

– Olen yrittänyt tätä Ahtisaaren pragmaattista ajattelutapaa itsekin noudattaa. Olen tuonut vihreissä esiin näitä Nato-yhteyksiä ja ollut Naton koulutuskeskuksessa Oberammergaussa useina vuosina kouluttamassa sodan ympäristötuhoista. Tästäkin minua on joskus syyllistetty.

Oman Nato-kantansa muuttumisen tarkempaa ajankohtaa Haavisto ei edelleenkään kommentoi. Hän vetoaa rooliinsa ulkoministerinä.

– Ulkoministerillä ei ole henkilökohtaista kantaa. Siinä tilanteessa, jossa olimme viime keväänä 24.2. (päivä, jona Venäjän laajamittainen hyökkäys Ukrainaan alkoi), totta kai ensimmäinen arvio oli, että kun Ukraina ryhtyi puolustamaan itseään, pitää tukea Ukrainaa. Mutta samalla meille oli tullut uudessa tilanteessa turvallisuusvaje.

Ensimmäinen vaihe oli Ukrainan sotilaallinen tukeminen. Haaviston mukaan Suomi oli asiassa aloitteellinen.

– Olimme välittömästi Ruotsin kanssa yhteydessä ja Ruotsi sanoi, että herranjestas eihän me olla annettu sotilaallista apua sitten vuoden 1939 talvisodan alun. Se oli historiallista myös meillä. Se oli Norjalle historiallista. Teimme ulkoministerien kanssa tätä selvittelyä ja koordinoimme toimintaa omissa maissamme.

SUOMELLE kuumottava kysymys Nato-jäsenyyden kannalta liittyi sotilasliiton avoimien ovien politiikkaan, siihen mitä Nato vastaisi.

– Ensimmäiset keskusteluni tästä kysymyksestä ulkoministeri Blinkenin kanssa olivat heidän puoleltaan erittäin varovaisia. Ajateltiin, että konflikti on ehkä lyhyt. Yhdysvallat oli enemmän sellaisessa wait and see -moodissa.

– Mehän usein ajattelemme, että Yhdysvallat on innokkaasti laajentamassa Natoa kaikissa tilanteissa, mutta heillä oli erittäin harkitseva politiikka siinä hetkessä. He miettivät eskalaation vaaraa, sitä voiko tämä laajentua ja mitkä teot sitä eskalaatiota voisivat provosoida. Ymmärrän tämän hyvin.

Aivan sodan alussa maaliskuussa tehtiin Haaviston mukaan rauhantunnusteluja. Delegaatiot tapasivat vielä silloin Valko-Venäjällä. Turkki koetti fasilitoida rauhanponnisteluja Venäjän ja Ukrainan välillä.

Jos Yhdysvalloissa arvioitiin sodan alkuvaiheessa, ettei tilannetta kannata tarpeettomasti eskaloida, Suomessa turvallisuustilanteen nähtiin Haaviston mukaan muuttuneen pysyvästi.

– Siinähän olisi voinut käydä niin, että emme saa turvallisuuslupauksia tai että keskeiset Nato-maat sanovat, ettei nyt ole oikea hetki.

– Ei ollut erillistä Pekka Haaviston Nato-kantaa ja ulkoministerin Nato-kantaa. Nähtiin, että tiettyjen ehtojen täytyy täyttyä, tarvitaan turvallisuuslupaukset, kaikilta Nato-mailta vihreä valo, Ruotsi mukaan ja sitten suomalaisilta puolueilta ja eduskunnalta vahva kannatus, vasta sitten on reitti selvä.

Menikö Suomen Natoon hakeminen liian täpärälle?

– On olemassa spekulaatio, joka liittyy siihen, että entä jos Ukrainan puolustus olisi luhistunut, olisiko momentum mennyt. En ole siitä ihan varma. Olisiko Venäjän kiristysvoima suhteessa meihin ja Ruotsiin kuitenkaan vahvistunut niin paljon, että se olisi estänyt jäsenyyden? Miten Nato-maat olisivat siihen reagoineet, olisivatko ne reagoineet toisin kuin tässä tilanteessa? En usko välttämättä sitäkään.

– En ajattele, että on joku päivä johon mennessä kaiken piti tapahtua tai joku historian tapahtuma, joka olisi tehnyt tyhjäksi Suomen ja Ruotsin Nato-tien. Kyllä se hyökkäys Ukrainaan oli se ratkaiseva heräte.

Haaviston mukaan Britannia tarjosi Suomelle turvatakuita jo tammikuussa, runsas kuukausi ennen sodan syttymistä.

– Iso-Britannian puolustusministeri Wallace tuli tammikuussa Suomeen ja halusi tavata paitsi puolustusministeri (Antti) Kaikkosta (kesk.) ja tasavallan presidenttiä myös minua. Keskustelussamme Wallace kysyi, tarvitseeko Suomi turvatakuita. Se perustui Ison-Britannian jo silloin tekemään arvioon, että hyökkäys tapahtuu.

Haavisto luonnehtii kysymystä hieman etupainotteiseksi.

– Totesimme, että kiinnostava ehdotus mutta palataan tähän. Ja sitten siihen palattiin. Oliko sellaista tyhjää momentumia, että olisi ollut vatsanpohjassa tyhjää, että kukaan ei välitä meistä, ei ollut. Esimerkiksi Britannian arvio siitä, että tämä tulee eskaloitumaan sodaksi oli olemassa heidän tiedustelullaan jo tammikuussa ja he miettivät peliliikkeitä.

ULKO- JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN ympärillä käyty keskustelu on ollut Suomessa takavuosikymmeninä yksiäänistä. Se on sitä yhä. Käytössä on runsaasti kiertoilmaisuja ja vastakkaisia näkemyksiä on pyritty hiljentämään. Haavisto on avoimen keskustelun kannalla mutta muistuttaa samalla aiheen luonteesta.

– Kun puhutaan kansallisen turvallisuuden fundamenteista, suurin piirtein kaikki ymmärtävät, että siinä voi olla asioita, jotka ovat juuri sillä hetkellä täysin luottamuksellisia. Kun puhutaan Naton komentorakenteesta tai Naton ydinasepolitiikasta, ollaan sellaisen aineiston kanssa tekemisissä, joka kuuluu Naton oman suojan piiriin. Tämä ei saa estää keskustelua mutta kaikkien täytyy ymmärtää, että on jotakin mitä ei voi eduskunnan puhujapöntöstä tai mielipidekirjoituksessa lehdessä sanoa.

– Jos mennään ihan kotimaan puolustuksen rakenteeseen, niin näinhän se meillä on täälläkin. Luulen, että hyvin monet suomalaiset ymmärtävät sen, että puolustuksen turvallisuuteen liittyy luottamuksellisuutta ja varsinkin siihen rakenteeseen, jossa saadaan apua tietyissä tilanteissa. Yksityiskohtiin ei voida mennä.

HELSINGIN SANOMIEN haastattelemien turvallisuusasiantuntijoiden mukaan Suomessa syynättiin liian tarkkaan sotaharjoituksia, joihin myös Yhdysvallat osallistui. Presidentti Niinistö nosti esiin Viron Amärin lentosotaharjoituksen, johon Suomi ei osallistunut, koska kyse oli Viron puolustamisesta Naton 5. artiklan nojalla.

Haavisto muistaa itsekin osallistuneensa 5. artiklaan liittyvään pohdintaan eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan ja puolustusvaliokunnan jäsenenä.

– Kun olimme partneri Natossa tietäen, että 5. artiklan suoja ei koske meitä, niin on aika luonnollista, että halusimme tietää ja otimme selvää, että missä kohdassa todetaan, että me emme ole tämän artiklan piirissä. Tämä oli minusta eduskunnalta ihan normaalia toimintaa.

Osansa syynäämisestä saattoi liittyä harjoitusten ja niitä koskevien suunnitelmien tekniseen luonteeseen. Haaviston mukaan poliitikot tarvitsivat tulkkausta.

– Ne eivät aina kääntyneet kysymättä sellaiselle yleiskielelle, jota ulkoasiain- ja puolustusvaliokunnat ymmärtävät.

– Sotilailla on varmasti oma tapansa puhua niistä harjoituksista, mutta tämä poliittinen seuranta oli ja on ihan relevanttia. En pidä sitä epänormaalina vaan ihan luonnollisena. Varmaan ihan samalla tavalla nyt, kun tulee Naton harjoitustoimintaa, eduskunta on kiinnostunut, mitä siellä harjoitellaan. Nyt on erona se, että ollaan 5. artiklan piirissä.

Oliko ulkopoliittisen johdon suhde puolustushallintoon jännitteinen?

– Nämä puheenvuorot liittyvät usein lähihistoriaan. Jos ajattelen ulkoministeriaikaani, suhteeni puolustushallintoon on ollut erittäin tiivis. Näiden kriisien aikana on ollut viikottaiset briiffit, joissa on käyty läpi tilannetta. Olen saanut Puolustusvoimien komentajan tapaamisen aina silloin, kun olen tarvinnut, samoin Suojelupoliisin johtajan.

– En näe mitään salaliittoa, mutta onko näin aina ollut ja onko näin koettu kaikkien edellisten vastinparien aikana. En pysty siihen vastaamaan.

Pitkäaikainen ulkoministeri, veteraanipoliitikko Erkki Tuomioja (sd.) arvosteli Niinistöä arvostelleita turvallisuusasiantuntijoita parlamentaarisen päätöksenteon unohtamisesta. Haavisto vaikuttaisi olevan kritiikistä osin samaa mieltä.

– Jos otan Tuomiojan pointin, Nato-jäsenyys tai turvallisuuspolitiikka ei ole sellaista mistä vain kenraalit tai sotilaat voivat päättää, vaan se on aina parlamentaarisen keskustelun alaista. Siinä Tuomioja on oikeassa.