Kansainvälisen lain ja ihmisoikeuksien professori Martin Scheinin ja julkisoikeuden apulaisprofessori Pauli Rautiainen antavat kovaa kritiikkiä yhteisessä blogikirjoituksessaan.

Professorien mukaan näiden asetusten kautta on tultu perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien kannalta koronakriisin hoidossa uuteen vaiheeseen.

– Eduskunnan perustuslakivaliokunta on jo ensimmäisten asetusten yhteydessä osoittanut hyväksyvänsä, että valmiuslain ja perustuslain 23 §:n nojalla toteutetaan asetusteitse poikkeuksia perustuslaissa turvatuista perusoikeuksista, eikä siis vain perusoikeuksien hyväksyttäviä rajoituksia. Nyt tästä perusoikeuksien suojamuuriin tehdystä aukosta ollaan menossa läpi aiempaa järeämmällä kalustolla, he kirjoittavat.

Professori katsovat, että ihmisoikeussopimusten asiantuntijoita tulisi kuulla.

Professorit katsovat, että valmiuslaki ei salli nyt esitettyä ihmisoikeuksista poikkeamista. He perustelevat asiaa ensin yksityiskohtaisesti ja toteavat tämän jälkeen:

– Vaikka Uudenmaan ja väestön kolmanneksen eristämistä muusta Suomesta ja koulutetun terveydenhuoltohenkilöstön työvelvollisuutta perustellaan terveydenhuollon toimintakyvyn turvaamisella koronaepidemian paineissa ja viime kädessä ihmishenkien pelastamisella, näissä asetuksissa valtioneuvosto on päättänyt toimenpiteistä, joiden ennakoitavissa oleva seuraus on, että jotkut ihmiset menettävät henkensä. Jos yhdenkin ihmisen kuolema on kausaalinen seuraus liikkumisvapauden rajoituksesta tai työvelvollisuuden käyttöönotosta, on mielestämme oikeutettua sanoa, ettei kyse ole vain hyväksyttävistä rajoituksista ihmisoikeussopimuksiin vaan vähintäänkin hätätilapoikkeuksista ellei suorastaan ihmisoikeusloukkauksista jopa hätätilan oloissa, he kirjoittavat.

Professorit kirjoittavat, että Uudenmaan eristämisen perusteluna on maan ”laipiointi”: koronatartunnan annettaisiin ensin koetella yhtä kolmannesta väestöstä, jonka käytettävissä olevien tehohoitopaikkojen arvellaan riittävän.

Blogissa käytetään monta kertaa termiä laipiointi, joka tarkoittaa karkeasti sanoen eri alueiden erottamista toisistaan.

– Väistämättä tauti leviäisi myös muihin osiin maata, mutta tämä tapahtuisi hitaammin, johtaen eriaikaisiin kuormitushuippuihin eri osissa maassa ja siten toivottavasti tehohoidon kapasiteetin riittämiseen kautta koko epidemian keston. Tämä arvio perustuu asiantuntijatietoon emmekä kyseenalaista sen logiikkaa.

– Silti katsomme, että asetuksessa ja sen taustamuistiossa on unohdettu, että laipioinnin seurauksena koronavirustartunnan eteneminen Uudellamaalla tulee kiihtymään verrattuna siihen, että laipiointia ei toteutettaisi: väestön eläessä tiheämmin ja eristyksen mukana tulevan ahdistuksen kasvaessa tartuttavuus eli R(0) luku saattaa kasvaa.

– On täysin ennakoitavissa, että yksi tai useampi sellainen henkilö, joka ilman laipiointia ei olisi saanut tartuntaa, tulee menehtymään laipioinnin seurauksena. Puhumme esimerkiksi eläkeläispariskunnasta tai jotakin perussairautta kantavasta henkilöstä, jotka ilman laipiointia olisivat voineet järjestää elämänsä siten, että he pystyvät omalla autolla liikkuen asumaan vuoroin kerrostaloasunnossaan Helsingin keskustassa, vuoroin vapaa-ajan asunnollaan maaseudulla. Heidän oman valintansa mukainen elämäntapa mahdollistaisi tehokkaan eristäytymisen muista ihmisistä, kun taas viikkojen eristys kaupunkikotiin ei tule toimimaan yhtä tehokkaasti vaan sisältää ennakoitavissa olevan tartuntariskin.

Professorit jatkavat, että on oikeutettua, että valtioneuvosto arvioi laipioinnin kokonaisvaikutuksena olevan ihmishenkien pienempi menetys.

– Mutta onko oikeutettua käyttää keinoa, josta tiedetään seuraavan ainakin joitakin kuolemia, joita ilman valtion aktiivista toimenpidettä ei olisi tapahtunut? he kysyvät.

– Jotta laipionti olisi valmiuslaissa tarkoitettujen välttämättömyys- ja oikeasuhteisuusvaatimusten mukaisia sekä ihmisoikeusvelvoitteiden kanssa sopusoinnussa, se pitäisi toteuttaa riittävän rajatulla alueella eli esimerkiksi pääkaupunkiseudulla siten, että siihen yhdistettäisiin laipioinnin avulla ja yhteydessä sellaisia toimenpiteitä, joilla taudin tartuttavuutta eli R(0) lukua saadaan painettua mahdollisimman alas – lähtökohtaisesti pienemmäksi kuin 1.

Tällaisia toimenpiteitä olisivat professorien mukaan muun muassa vielä voimakkaammat liikkumis- ja oleskelurajoitukset kuten ulkonaliikkumiskielto tai vaikkapa yli kahden hengen kokoontumisten kieltäminen.

Scheinen ja Rautiainen penäävät erityistä tarkkuutta perustuslakivaliokunnalta.

– Laipioinnissa on kysymys oikeastaan ihmiskokeesta. Jos se on välttämätön, se on rakennettava siten, että kokeessa korkeampaan hengen ja terveyden vaaraan asetettava ihmisryhmä rajataan maantieteellisesti mahdollisimman tarkasti ja tuon ryhmän kohdalla ryhdytään kaikkiin toimiin, joilla ryhmän henkeä ja terveyttä suojellaan painamalla tartuttavuuslukua alaspäin. Kysymys on oikeudesta elämään.

Blogin kirjoittaneet perustuslakiasiantuntijat katsovat myös, että terveydenhuollon työvelvoite toteutetaan ihmisoikeusvelvoitteiden vastaisesti.

– Terveydenhuoltohenkilöstön työvelvollisuutta koskee sama ongelma. Alan koulutuksen saaneet ja alalla toimivat (tai toimineet) 18-67 -vuotiaat henkilöt voitaisiin velvoittaa työvelvollisina terveydenhuollon tehtäviin. Valtioneuvoston asetuksen taustamuistiossa myönnetään, että järjestelyyn sisältyy tietty tartuntariski. Sen vähentämiseksi työhön ei määrättäisi lähellä 68 vuoden yläikärajaa olevia eikä riskiryhmiin kuuluvan henkilön kanssa asuvia.

– Näiden kovin suppeiden rajausten kautta valtioneuvosto tulee myöntäneeksi, että työvelvollisiin ja heidän kanssaan vapaa-ajalla tekemisiin joutuviin tulee kohdistumaan tartuntariski ja siten vakavan sairastumisen ja jopa kuoleman mahdollisuus.

Valtioneuvoston asetuksen taustamuistion muotoilut ovat professorien mukaan näissä suhteissa on kovin ongelmallisia.

– Eikö yksikin tällainen valtiovallan tekemällä valinnalla aiheutettu kuolema ole liikaa? he kysyvät viitaten työhön velvoitettavien riskien arviointiin.

Professorin mukaan käsissä on nyt ”trolley problem”.

– Viime aikoina olemme tekoälyn yhteydessä väsymykseen asti kuulleet moraalifilosofi Philippa Footin muotoilemasta eettisestä dilemmasta ”trolley problem”: jos sivustakatsoja näkee karkuun päässeen raitiovaunun uhkaavan ajaa viiden ihmisen yli todennäköisesti surmaten heidät, onko oikein, että hän vetää vaihdevivusta ja saa raitiovaunun kääntymään sivuraiteelle niin, että vain yksi ihminen kuolee. Valtioneuvoston uudet asetukset edustavat tosielämän valintaa suuremman ihmisjoukon suojaamiseksi altistamalla pienempi joukko ihmisiä sairastumisen ja kuoleman riskille.

– Ero trolley problem -asetelmaan on siinä, että nyt ei ole kyse satunnaisesta sivustakatsojasta vaan perusoikeus- ja ihmisoikeusvelvoitteita omaavasta Suomen valtiosta. On täysin perusteltua katsoa, ettei valtiolla ole lainkaan oikeutta tehdä sellaista valintaa, jolla se suuremman ihmisjoukon elämän suojaamiseksi asettaa oman aktiivisen toimenpiteensä kautta pienemmän ihmisjoukon alttiiksi kuolemalle.

Professorit kirjoittavat, että maltillisempi johtopäätös olisi, ettei ainakaan ole kysymys ihmisoikeuksien hyväksyttävästä rajoituksesta vaan asiaa on arvioitava ihmisoikeussopimuksista poikkeamisena hätätilan oloissa.

– Suomen olisi tehtävä asianmukaiset hätätilailmoitukset. Olisi myös muistettava, että kun valtioneuvosto perustelee toimenpiteitään oikeudella elämään, tuo oikeus tosiasiassa on yhtälön molemmilla puolilla. Ja oikeus elämään on kriisioloissakin loukkaamaton ihmisoikeus, johon poikkeamismahdollisuus ei lainkaan ulotu.

Professorit summavat, että Uudenmaan eristäminen muusta maasta on liian raju ja liian tylppä toimenpide.

– Jos halutaan mahdollisuuksien mukaan hidastaa koronaviruksen leviämistä pääkaupunkiseudulta muualle maahan liikkumisvapauden rajoitusten kautta ja antaa ensimmäisen tartunta-aallon edetä alueellisesti rajattuna väestön yhden kolmanneksen keskuudessa, ainakin olisi edellä todetulla tavalla otettava käyttöön tehokkaat keinot riskiryhmien suojaamiseksi Uudellamaalla, siis esimerkiksi 70 vuotta täyttäneiden, monien perussairauksien kantajien, ja eräiden vammaisryhmien kuten lisääntyviä henkilökohtaisia tukipalveluita eristyksen takia tarvitsevien.

Heille tulisi professorien mukaan  tarjota oman valinnan mukaan joko evakuointia taikka vaihtoehtoisesti niin tehokkaita tukitoimia, että niiden avulla voidaan turvata arkielämän jatkuminen ilman tartuntariskiä.

Toinen mahdollinen toimintalinja olisi professorien mielestä asettaa tarkempia, pistemäisiä liikkumisvapauden rajoituksia koko Uudenmaan eristämisen sijasta.

– Tämän yhteydessä olisi myös mahdollista ottaa käyttöön rajatuilla alueilla toimenpiteitä, joilla oleskelua- ja liikkumista rajattaisiin vielä nykyistä enemmän kuten monissa Euroopan maissa tapahtuu.

– Vaikka laajassa mitassa esimerkiksi ulkonaliikkumiskieltoa ei voi pitää tässä tilanteessa välttämättömänä ja siten hyväksyttävänä, voisi se tarkasti laipioidun alueen sisällä tulla kysymykseen, jos tartuttavuusluvun laskeminen sitä edellyttää. Tärkeintä on toimien oikea mitoitus ja sen hyväksyminen, että tarkastelua ja toimenpiteitä on parempi tehdä esimerkiksi kuntapohjaisesti eli riittävän pienillä alueilla, sillä virusepidemiat eivät kunnioita esimerkiksi hallinnollista maakuntajakoa, vaikka se olisikin aluepolitiikkaamme vakiintuneesti ohjaava ajatusmalli.

Terveydenhuollon mahdollinen työvoimapulan professorit hoitaisivat ensi sijassa vapaaehtoisuuden pohjalta.

– Kun lääketieteen opiskelijat jo mainitaan työvelvollisten eräänä alaryhmänä, heidän palkkaamiseensa vapaaehtoisuuden pohjalta tulisi osoittaa riittävät määrärahat. Toinen vapaaehtoisuuden pohjalta rekrytoitava ryhmä ovat Finnairin lomautetut lentoemännät ja stuertit, joiden keskuudesta on jo ilmaistu halua osallistua terveydenhuollon tehtäviin. Työntekijöiden motivaation, perehdyttämisen ja työyhteisöön sopeutumisen kannalta vapaaehtoisuus on työvelvollisuutta parempi vaihtoehto, myös tartuntariskin minimoimiseksi.

Professorien mukaan työvelvollisuuden oikea aika ei ole nyt, mutta jos se myöhemmin osoittautuu välttämättömäksi, yläikäraja tulee koronaviruksen tartuntariskin takia asettaa huomattavasti alemmas kuin 68 vuoteen, esimerkiksi 50 vuoteen. Kaikki arkielämän kontaktit riskiryhmiin kuuluvien kanssa tulisi ottaa poissuljentaperusteeksi.

– Silti tulisi myös säätää, ettei työvelvollisia saa lainkaan käyttää tehtävissä, joihin liittyy tartuntariski.

Lopuksi professorit vielä toteavat, että ”perustuslakivaliokunnan pöydällä on nyt ei enempää tai vähempää kuin oikeus elämään”.

– Oikeus elämään on perusoikeus, ihmisoikeus ja muiden oikeuksien hyväksyttävä rajoitusperuste. Mutta kun siitä puhutaan, otettakoon se todesta. Oikeus elämään on molemmissa asioissa yhtälön molemmilla puolilla, eikä ennakoitavissa olevien kuolintapausten lukumäärä ole hyväksyttävä arviointiperuste valtiolle säätää toimista, joiden tiedetään johtavan joidenkin ihmisten kuolemaan.

– Liikkumisrajoituksia asetettaessa tai toteutettaessa työvelvollisuus on pyrittävä poistamaan tartuntariski, erityisesti riskiryhmiin kuuluville. Vapaaehtoisuus on tärkeä motivaatiotekijä, joka voi tehdä säädetyistä lievistä mutta täsmällisistä perusoikeusrajoituksista yhtä tehokkaita kuin perusoikeuksista ja ihmisoikeussopimuksista poikkeavat järeät mutta tylpät työkalut.