Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Työmarkkinat

19.2.2021 06:26 ・ Päivitetty: 19.2.2021 06:26

PT selvitti kuntakokeilujen vaikutukset – ”Molemmat kokeilut tuntuivat siirtäneen työttömiä aktiivitoimien piiriin, mistä he palasivat työttömyyteen”

Työllisyyden kuntakokeiluista ei ollut merkittäviä vaikutuksia työllisyyteen

Demokraatti

Demokraatti

Palkaansaajien tutkimuslaitoksen (PT) tutkijoista koostuva tutkijaryhmä julkaisi tänään Yhteiskuntapolitiikka-lehdessä tutkimusartikkelin vuosina 2012–2015 ja 2017–2018 toteutettujen työllisyyden kuntakokeilujen vaikutuksista.

Työttömien ja aktivoitujen yhteenlaskettu osuus ei vähentynyt kokeilujen aikana, PT tiedottaa.

Tutkimuksessa tarkastellaan kahta erilaista työllisyyden kuntakokeilua, jotka toteutettiin Suomessa vuosien 2012–2015 ja 2017–2018 välisenä aikana.

Tutkituissa kuntakokeiluissa kokeilualueet saivat hoitaakseen eri määrän henkilöasiakkaan palveluohjaus-, neuvonta- ja palvelutehtäviä, jotka olivat aikaisemmin olleet selkeästi TE-toimistojen vastuulla. Ensimmäisessä kokeilussa kunnat järjestivät palveluita TE-toimistojen rinnalla ja jälkimmäisessä kokeilussa järjestämisvastuuta siirrettiin laajemmin TE-toimistoilta kunnille.

Ensimmäisessä kokeiluissa oli 61 ja toisessa 23 kuntaa, jotka työ- ja elinkeinoministeriö valitsi kokeiluun hakeneista kunnista.

Tulosten perusteella ensimmäisellä kokeilulla ei ollut tilastollisesti merkitsevää vaikutusta työttömyyteen tai aktivointiasteeseen. Toinen kokeilu nosti aktivointiastetta huomattavasti laskien työttömyysastetta lyhyellä aikavälillä. Työttömien ja aktivoitujen yhteenlaskettu osuus ei kuitenkaan vähentynyt kokeilujen aikana.

– Havaitsemme kokeiden ajan muutoksia työttömyyden ja aktivointiasteiden tasoissa. Molemmat kokeilut tuntuivat siis siirtäneen työttömiä aktiivitoimien piiriin, mistä he kokeilun loputtua palasivat työttömyyteen, tutkijat tiivistävät tutkimuksen johtopäätökset.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU