Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Puheenjohtajaehdokas Kaikkonen: Pienet eläkkeet 1000 euroon viimeistään ensi vaalikaudella

Keskustan puheenjohtajuutta tavoitteleva Antti Kaikkonen kampanjansa tiedotustilaisuudessa Helsingissä tänään.

Keskustan puheenjohtajaksi tähtäävä Antti Kaikkonen julkaisi torstaina pamfletin, jossa hän kertoo tiestään politiikassa ja ajatuksistaan keskustan politiikan suuntaviivoiksi tulevina vuosina.

Johannes Ijäs

Demokraatti

Mikään varsinainen pamfletti kirjanen ei kuitenkaan ole vaan lyhykäinen poliittinen elämäkerta sekä yleisluontoinen ohjelmajulistus keskustalle.

Syyskuun ylimääräisessä puoluekokouksessa keskustan puheenjohtajuutta tavoittelee puolustusministeri Kaikkosen kanssa elinkeinoministeri Katri Kulmuni.

Kaikkonen kirjoittaa, että tekisi keskustasta työn puolueen.

– Työ on keskustalainen kysymys. Yhteiskunta voi paremmin, kun mahdollisimman moni kantaa kortensa kekoon. Mitä useampi kykenee kantamaan vastuun itsestään, sitä paremmin voimme huolehtia niistä, jotka eivät tähän kykene, hän kirjoittaa.

Kaikkonen painottaa, että suomalaiset tarvitsevat lisää työtä ja yrittäjyyttä.

– Työmarkkina-asioissa Keskustan paikka on tasapuolisesti sekä palkansaajan että työnantajan puolella, pienyrittäjiä ja työttömiä unohtamatta. Arvostan ammattiyhdistysliikkeen osaamista, mutta liian usein vasemmisto on näyttänyt ammattiyhdistysliikkeen vangilta.

– Osapuolten toiveita ja murheita pitää ymmärtää. Politiikan tehtävä on viedä asioita eteenpäin. Työmarkkina- ja yrittäjäjärjestöissä toimii paljon keskustalaisia, joiden asiantuntemukselle kannattaakin antaa enemmän sijaa puoluetyössä, Kaikkonen jatkaa.

Kaikkosen mukaan sopimisen pohjalle on helpompi rakentaa kuin riitelyn, ja asioita onkin viisain edistää neuvottelupöytien kautta.

– Kaikkien osapuolten pitää kuitenkin muistaa, että valta ja vastuu lainsäädännöstä sekä verotuksesta kuuluu eduskunnalle.

“Kenenkään ei pitäisi joutua valitsemaan lääkkeiden tai ruoan väliltä.”

Kaikkonen ottaa kirjassaan kantaa myös eläkeläisten toimeentuloon. Hän toteaa, ettei Suomessa kenenkään ei pitäisi joutua valitsemaan lääkkeiden tai ruoan väliltä. Siksi köyhimmille työkyvyttömille ja ikäihmiselle maksettavaa takuueläkettä tulee Kaikkosen mukaan korottaa myös jatkossa, ja peruspalvelujen ja lääkkeiden pitää olla joko maksuttomia tai hinnaltaan hyvin matalia.

– Pienimpiin eläkkeisiin pystytään nyt viimein tekemään korotuksia, ja hyvä niin. Ajattelen niin, että lähitulevaisuudessa pienimmät eläkkeet on nostettava vähintään tuhanteen euroon. Tällä vaalikaudella siihen tuskin vielä päästään, mutta seuraavalla on päästävä, Kaikkonen kirjoittaa.

Suomessa on Eläketurvakeskuksen tilaston mukaan vajaat 310 000 alle 1 000 euroa tienaavaa eläkeläistä.

“Oma lukunsa oli ministeri Berner”.

Kaikkonen käy kirjasessa läpi myös Juha Sipilän kautta keskustan puheenjohtajana ja pui viime huhtikuun vaalitappiota. Sipilä nousi keskustan johtoon 2012.

– Itseänikin oli houkuteltu kisaan mukaan, mutta säätiöasian ollessa vielä kesken en katsonut järkeväksi lähteä mukaan.

Tuskinpa olisin vielä muutenkaan ollut vielä valmis puheenjohtajuuteen, Kaikkonen kirjoittaa.

Säätiöasialla hän tarkoittaa keskustan Nuorisosäätiöön liittynyttä vaalirahoituskohua.

– Vaikka Sipilää hyvänä järkimiehenä pidinkin, itseni oli silti vähän vaikea ymmärtää sitä kaikkea hehkutusta hänen ympärillään. Oikein hyvä mies, mutta sen minkä media nostaa, se pian myös laskee.

Kaikkonen kirjoittaa myös, että yhtä lailla hänen on ollut parin viime vuoden aikana ”vähän vaikea ymmärtää sitä kaikkea mollausta ja haukkumista, mitä Sipilä on nyt saanut osakseen”.

– Ei hän nyt sentään niin surkea ja huono ole kuin lehdet kirjoittavat tai mitä turuilla puhutaan. Ehkä tässäkin asiassa oikeus ja kohtuus löytyy ajan kanssa.

Vaalitappiota puidessaan Kaikkonen katsoo Sipilän julkikuvan kärsineen kolauksia, joita ei pystynyt enää korjaamaan.

– Oma lukunsa oli ministeri Berner. Hän on ahkera ja älykäs, mutta sopeutuminen poliittiseen päätöksentekomekanismiin ei tainnut olla helppoa. Esimerkiksi uutta taksilakia kovin harva halusi, mutta hänen johdollaan sellainen siitä huolimatta puskettiin läpi. Sekin vaikutti Keskustan vaalitulokseen.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE