Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Työmarkkinat

Puheet kartellista hoitajien palkoissa nousivat pintaan – näin kommentoi Kilpailu- ja kuluttajavirasto

iStock

Sairaanhoitopiirien johtajien kommentit ovat herättäneet kysymyksiä, onko sairaanhoitopiireissä jonkinlainen kartelli suhteessa hoitajien palkkoihin. Kartelli on kiistetty.

Johannes Ijäs

Demokraatti

Asiasta on uutisoinut Helsingin Sanomat.

Sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan ammattijärjestö Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen kertoi tänään Demokraatille Tehyn selvittävän asiaa.

– Homma pengotaan perusteellisesti, sanoo Rytkönen, joka ihmettelee, miksei hoitajien palkoista synny kilpailua.

Rytkönen ei tässä vaiheessa avannut, millaisiin toimiin ammattijärjestö aikoo ryhtyä.

Suomessa kartelliasioita selvittävä asiantuntijavirasto on Kilpailu- ja kuluttajavirasto (KKV).

Valtteri Virtanen, johtaja KKV:stä kertoo Demokraatille, ettei ainakaan viraston julkisessa listauksessa ole tällä hetkellä kirjattuna asiaa, jossa käsiteltäisiin tällä hetkellä julkisuudessa olevaa sairaanhoitopiirien palkkakartelliepäilyjä.

Lähtökohtaisesti virastossa vireillä olevat asiat ovat julkisia ja salassapidettäviä ne ovat vain erityisin perustein.

Periaatteessa ei ole selvää, voisiko KKV tutkia sairaanhoitajien palkkakartellia.

Valtteri Virtanen toteaa, että kilpailulaissa on työmarkkinapoikkeus, joka jättää kilpailulain soveltamisalan ulkopuolelle työnantajien ja työntekijäjärjestöjen väliset kollektiiviset sopimukset. Virtasen mukaan ei ole kuitenkaan selvää, kuuluisiko julkisuudessa oleva asia poikkeuksen piiriin.

– Ottaen huomioon että ei ole selvää, onko tämä järjestöjen kollektiivinen sopimusasia, on mahdollista että tästä näkökulmasta se olisi kilpailulain soveltamisalassa. Toinen asia on, että kilpailulainsäädännön kartellikielto soveltuu vain taloudelliseen toimintaan ja elinkeinotoimintaan. On epävarmaa ovatko tähän liittyvät sote-toimijat killpailulain tarkoittamaa taloudellista toimintaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Huomasitko nämä?

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Tf. chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE