Niinpä. Se, miten asioista keskustellaan ja millaisia erilaisia mahdollisia kehityskulkuja hahmotellaan, vaikuttaa siihen, miten näemme nykyisyyden ja tulevaisuuden – toki myös menneisyyden. Ja tämä olisi syytä ottaa todesta niin arjessa, politiikassa kuin mediassakin. Erityisen suuri vastuu on heillä, jotka saavat paljon tilaa julkisessa keskustelussa ja äänensä kuuluviin eri foorumeilla.

Tällä hetkellä julkinen puhe on vahvasti uhkiin ja pelkoihin keskittyvää. Hallituksen viesti meille suomalaisille on synkkää ja vaihtoehdotonta.

Julkisuudessa toistellaan velkapuhetta, talouskuria ja työelämään ja toimeentuloon liittyvien heikennysten välttämättömyyttä. Tähän lisätään puhe Venäjän uhasta ja varautumisesta. Ja tällainen diskurssi uppoaa meihin suomalaisiin.

ON totta, että tilanne ei tällä hetkellä ole helppo tai huoleton. Niin taloushuolet kuin turvallisuustilanteen heikentyminen ovat totta eikä tietenkään pidä tuudittautua perusteettomaan optimismiin. Mutta olemassa on myös vaihtoehtoja.

Pohjimmiltaan päätöksiä tehdään arvojen perusteella. Ja nyt näyttää siltä, että päätökset ja julkinen puhe perustuvat arvopohjaan, jossa on ihan ok unohtaa kaikkien ihmisten yhtäläinen arvo ja hyvinvointivaltion periaate siitä, että valtiovallan toimenpitein taataan sosiaalinen turvallisuus ja hyvinvointi kaikille kansalaisille. Meille rakennetaan ymmärrystä todellisuudesta, jossa uhkien vuoksi näistä on pakko tinkiä.

Myös työelämän heikennykset kaupataan meille tässä samassa pelolle rakennetussa paketissa. Toki taloustilanne vaatii toimia, mutta olisi hienoa nähdä julkisessa keskustelussa myös sellaisia toimia, jotka kohdistuvat yhteiskuntamme varakkaimpaan osaan.

ENTÄ jos luovuttamattomaksi arvoksi nostettaisiinkin turvallisuuden ja hyvinvoinnin takaaminen kaikille? Olisiko silloin mahdollista tasapainottaa taloutta jollakin muulla tavoin kuin leikkaamalla juuri niiltä, jotka kipeimmin tarvitsevat tukea?

Entä jos nostaisimme velan määrää tärkeämmäksi sen, että panostamme eriarvoisuuden vähentämiseen ja koulutuksen tasa-arvoon erityisesti juuri vaikeina aikoina? Entä jos puhuisimme myös siitä, että kiristyneessä globaalissa turvallisuustilanteessa meille kaikkein tärkeintä on yhteiskunta, jossa ihan oikeasti jokainen pidetään mukana?

Sanat rakentavat todellisuutta ja me tarvitsemme nyt tulevaisuuden näkymiä, joissa mukana on toivo.

Nuorten luottamus tulevaisuuteen on heikentynyt viime vuosina enkä yhtään ihmettele, että tilanteessa, jossa julkista mielipidettä hallitsevat uhkakuvat ja eriarvoisuus, on vaikea katsoa toiveikkaasti tulevaisuuteen.

Tulevaisuususkonsa ja haaveensa menettänyt nuorten sukupolvi on nähdäkseni kuitenkin paljon suurempi uhka Suomelle kuin valtion velka.

Kirjoittaja on lehtori (AMK) ja kunta- ja aluepäättäjä Kokkolasta.