Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Ulkomaat

12.1.2026 10:39 ・ Päivitetty: 12.1.2026 12:12

Puolalainen ex-ministeri sai turvapaikan Unkarista

FERENC ISZA - AFP / LEHTIKUVA
Tonava virtaa Unkarin pääkaupungin Budapestin halki syyskuussa 2024.

Puolan entinen oikeusministeri Zbigniew Ziobro kertoi maanantaina viestipalvelu X:ssä ottaneensa vastaan turvapaikan Unkarista.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Puolassa julkisten varojen väärinkäytöstä rikossyytteessä oleva entinen ministeri kertoo joutuneensa poliittisen vainon kohteeksi kotimaassaan.

Unkarin ulkoministeri Peter Szijjarto vahvistaa nimiä mainitsematta maan myöntäneen turvapaikkoja tai pakolaisaseman Puolassa vainotuille henkilöille.

Ziobro toimi Puolan konservatiivisen Laki ja oikeus -puolueen hallituksen oikeusministerinä vuosina 2015-23. Puolan parlamentti antoi hyväksyntänsä Ziobron pidättämiselle viime marraskuussa poistamalla hänen parlamentaarisen koskemattomuutensa.

ZIOBRO syytetään rikosten uhreille tarkoitettujen varojen käytöstä israelilaisen Pegasus-vakoiluohjelman hankintaan. Häntä uhkaa Puolassa enimmillään jopa 26 vuoden vankeustuomio.

Ziobron mielestä kyseessä on pääministeri Donald Tuskin aloittama poliittinen ajojahti konservatiivista oppositiota vastaan.

Ziobron ministeriaikainen avustaja Marcin Romanowski on jo aiemmin saanut poliittisen turvapaikan Unkarista. Hän oleskelee siellä Puolan antamasta eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä huolimatta.

Ukrainaa tukevan Puolan ja Venäjää mielistelevän Unkarin kahdenväliset suhteet ovat erittäin huonot. Maiden johtavat poliitikot ovat sättineet useasti toisiaan julkisesti. Sekä Puola että Unkari ovat EU:n ja Naton jäseniä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU