Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Puolustus- ja Ilmailuteollisuus näkee hävittäjähankinnassa suuria yhteistyömahdollisuuksia – projektien arvo noin 3 miljardia

LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

Puolustus- ja Ilmailuteollisuus (PIA) näkee, että Lockheed Martinin kanssa solmittu kauppa F-35-hävittäjistä avaa suuria mahdollisuuksia teolliseen yhteistyöhön.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Järjestön mukaan yhteistyöprojektien arvo on noin kolme miljardia euroa. Niiden avulla voidaan kehittää ennen kaikkea teollisuuden verkostoja ja kansainvälistä kilpailukykyä.

-  Puolustusteollisuuden markkinaympäristö on erittäin poliittinen ja markkinoille pääsy on vaikeaa. Uskon, että yhteistyössä Lockheed Martinin kanssa kykenemme uusiin avauksiin ja mahdollisuuksiin suomalaiselle alan teollisuudelle, arvioi PIAn pääsihteeri Tuija Karanko tiedotteessa.

Teollisten yhteistyöhankkeiden toteutusaika on kymmenen vuotta. Projektien työllistämisvaikutus on merkittävä, arvioi Karanko.

Elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) kertoo Twitterissä, että mittavalle joukolle suomalaisyrityksiä avautuu ovi Yhdysvaltain markkinoille.

Lintilän mukaan yrityksille syntyy erinomainen tilaisuus tarjota osaamistaan. Vaikutukset tulevat näkymään eri puolilla Suomea, hän ennustaa.

Globaali tuotantoketju avautuu Patrialle

Puolustusvälineyhtiö Patria nousee merkittävään rooliin yhteistyöhankkeissa. Yhtiön mukaan hankintapäätös avaa Patrialle pääsyn globaaliin F-35-tuotantoketjuun.

-  Yhteistyö Lockheed Martinin kanssa avaa varmasti paljon uusia mahdollisuuksia suomalaisille yrityksille. Erilaisten kumppanuuksien avulla varmistetaan kustannustehokas ja laaja osaamispohja Suomeen, sanoo Patrian toimitusjohtaja Esa Rautalinko yhtiön tiedotteessa.

Keskeisimmät teollisen yhteistyön projektit Patrialle ovat laajamittainen F-35-eturunkojen valmistaminen Suomessa sekä rakennekomponenttien tuotanto.

Patrian mukaan teollisen yhteistyön arvioitu suora kotimainen työllisyysvaikutus on 4 500 henkilötyövuotta ja välillinen työllisyysvaikutus 1 500 henkilötyövuotta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE