Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Purra: Perintöveron muutoksia selvitetään – toteutus on toinen asia

LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) kommentoi perintöverokeskustelua STT:lle toteamalla, että jos verotuksen alentamiseen on mahdollisuus, hän keventäisi ensisijaisesti työn verotusta.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Hallitus selvittää parhaillaan, pitäisikö perintövero poistaa ja korvata niin sanotulla luovutusvoittoverolla. Purra toteaa, että hallitusohjelman mukaista selvitystä asiasta kyllä tehdään.

-  Mitkä sitten ovat käytännön mahdollisuutemme perintöverotukseen puuttua, se on toinen asia. Mikäli me päädymme siihen, että meillä on mahdollisuus alentaa veroja, itse lähtisin keventämään verotusta työn verotuksen puolelta, Purra sanoo.

Sulkeeko Purra pois sen, että puoliväliriihessä päätettäisiin muutoksista perintöverotukseen?

-  Me keskustelemme siitä, mitä puolueet haluavat tuoda pöytään. Toistaiseksi en ole virallisesti kuullut perintöverotukseen tehtävistä muutoksista.

Selvitys asiasta ei ole valmistumassa ennen puoliväliriihtä, kerrotaan valtiovarainministeriön viestinnästä STT:lle. Selvityksen toteuttaa Valtion taloudellinen tutkimuskeskus (VATT) tämän vuoden aikana.

TIISTAINA Perheyritysten liitto esitti, että perintö- ja lahjavero poistettaisiin ja korvattaisiin luovutusvoittoverolla. Liiton esityksen taustalla on Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen Etlan perheyrityksille tekemä kysely, jonka mukaan perintö- ja lahjaveroon varautuminen estää yritysten investointeja.

Tällä hetkellä perintöveroa täytyy maksaa, jos saadun perinnön arvo on 20  000 euroa tai enemmän. Luovutusvoittoveroa maksettaisiin vasta siinä vaiheessa, kun perittyä omaisuutta myydään.

Anni Keski-Heikkilä / STT

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE