Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Purra Vornasen tapauksesta: ”Puolue ja eduskuntaryhmä tulevat toimimaan asianmukaisella tavalla”

LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainminist Riikka Purra kommentoi poliisin julkaisemia tietoja kansanedustaja Timo Vornaseen (ps.) liittyvistä rikosepäilyistä.

Demokraatti

Demokraatti

– Poliisin julkaisemat tiedot tapahtuneesta kuvaavat erittäin vakavaa tilannetta, kuten ennakkoon jo oli pääteltävissä. Tiedot tulevat päivittymään tutkinnan edetessä. Rikosoikeudellisten seurausten ohella puolue ja eduskuntaryhmä tulevat toimimaan asianmukaisella tavalla, Purra sanoo viestipalvelu X:ssä.

Myöhemmin Purra kertoi vielä viestitse STT:lle, että vakavimmat mahdolliset seuraukset ovat puolueesta ja eduskuntaryhmästä erottaminen.

-  Seurauksia käsitellään puolue-elinten virallisissa kokouksissa. Vakavin käytössämme oleva seuraamus on erottaminen puolueen jäsenyydestä ja eduskuntaryhmän jäsenyydestä.

Hän kertoi, ettei ole lauantaina saanut edelleenkään yhteyttä Vornaseen.

Purra sanoi STT:lle puolueen odottavan poliisin tutkinnan etenemistä ja virkavallan tietoja.

-  Asiasta tiedotetaan, kun on tiedotettavaa.

Lisää aiheesta

Poliisi tiedotti tänään tutkivansa Helsingin keskustassa perjantain vastaisena yönä neljältä tapahtunutta ampumistapausta. Poliisin mukaan epäiltynä oleva 54-vuotias mies on tällä hetkellä pidätettynä henkeen ja terveyteen kohdistuneesta rikoksesta. Poliisi ei vahvista epäillyn henkilöllisyyttä, mutta julkisuudessa aiemmin kerrotun perusteella kyseessä on kansanedustaja Vornanen.

Uutista täydennetty klo 15.46 STT:n saamilla viesteillä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE