Ulkomaat
4.12.2025 07:01 ・ Päivitetty: 4.12.2025 07:01
Putin kutsuvieraana Intiaan – Asialistalla mahdollisesti myös asekaupat
Venäjän presidentti Vladimir Putin aloittaa tänään kaksipäiväisen vierailunsa Intiassa pääministeri Narendra Modin kutsumana.
Kreml tiedotti ennen vierailua, että Putinin ja Modin on määrä allekirjoittaa kauppasopimuksia ja keskustella Venäjän ja Intian suhteiden ”kaikista kysymyksistä”. Lisäksi johtajien odotetaan käsittelevän alueellisia ja kansainvälisiä asioita.
Intia kuuluu maailman suurimpiin öljyntuojiin. Yli 85 prosenttia maan käyttämästä öljystä tuodaan ulkomailta. Aikaisemmin öljyä tuotiin pääasiassa Lähi-idästä, mutta vuodesta 2022 Intia on käyttänyt hyväksi länsimaiden pakotteita ja ostanut Venäjältä öljyä huomattavasti markkinahintoja halvemmalla.
Yhdysvallat asetti Intialle elokuussa lisätulleja, koska Intia ostaa öljyä Venäjältä. Presidentti Donald Trump kirjoitti elokuussa ennen lisätullien asettamista omistamassaan Truth Social -palvelussa, ettei Intiassa piitata, kuinka paljon ihmisiä Ukrainassa kuolee venäläisen sotakoneiston toimesta. Siksi Intian Yhdysvalloille maksamia tulleja oli Trumpin mukaan korotettava.
UUTISTOIMISTO Bloomberg uutisoi ennen vierailua, että Putin ja Modi tulevat todennäköisesti keskustelemaan Intian suunnitelmista hankkia Venäjältä hävittäjiä ja ohjuspuolustusjärjestelmä. Bloombergin tiedot perustuvat asiaa tunteviin, nimettömiin lähteisiin.
Bloombergin lähteiden mukaan Intian ja Venäjän odotetaan neuvottelevan strategisen kumppanuutensa puitteissa Su-57-hävittäjien ja S-500-ilmapuolustusjärjestelmän kehittyneen version ostosta. Bloomberg arvioi jutussaan, että mahdollinen sopimus Venäjän kanssa voisi ennestään kiristää Intian kauppasuhteita Yhdysvaltoihin.
Tukholman kansainvälisen rauhantutkimusinstituutin Siprin mukaan Venäjä on edelleen suurin aseviejä Intiaan, vaikka Intia on vähentänyt venäläisten aseiden tuontia viime vuosina.
Intian ulko- ja puolustusministeriö eivät tuoreeltaan vastanneet Bloombergin haastattelupyyntöihin.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
