Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Talous

21.10.2025 08:13 ・ Päivitetty: 21.10.2025 08:13

Raitiovaunuhankinnasta ulos suljettu Skoda Transtech vahvistaa valittaneensa päätöksestä markkinaoikeuteen

LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER
Ensimmäinen uuden sukupolven pikaratikka Helsingissä 22. huhtikuuta 2021. Vaunu on valmistettu Skoda Transtechin Otanmäen tehtaalla.

Kajaanissa raidekalustoa rakentava Skoda Transtech vahvistaa jättäneensä markkinaoikeudelle valituksen Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenteen tekemästä hankintapäätöksestä, jolla yhtiö suljettiin pois suuresta raitiovaunuhankinnasta.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Yhtiön mukaan Kaupunkiliikenteen päätös on lainvastainen, syrjivä ja reilun sekä läpinäkyvän kilpailun periaatteita rikkova.

Kaupunkiliikenne kertoi maanantaina, että yhtiön päätöksestä hankkia uudet raitiovaunut sveitsiläiseltä Stadlerilta on valitettu. Kaupunkiliikenteen mukaan Skoda Transtechin tarjous ei täyttänyt kaikkia tarjouspyynnön pakollisia vaatimuksia. Nämä liittyivät muun muassa törmäysturvallisuuteen, jarrujärjestelmiin, pyörätuolialueen ominaisuuksiin ja esteettömyyteen, vaunun sisämittoihin, istuinten korkeuteen sekä melutason testauksen puutteellisuuteen.

Skodan mukaan hankintapäätöksessä esitettiin kolme pääasiallista perustetta yhtiön poissulkemiselle. Yhtiö sanoo, että perusteet on laadittu keinotekoisesti tarkoituksena välttää tarjousten asianmukainen arviointi ja vertailu.

PERUSTELUISSA Skodaa oli pidetty epäluotettavana aiempiin sopimuksiin liittyvien viivästysten vuoksi, mikä ei yhtiön mukaan täytä lain asettamaa poissulkemisen edellytystä. Yhtiön oli myös väitetty yrittäneen vaikuttaa hankintamenettelyyn sopimattomasti.

-  Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne katsoi esimerkiksi, että Skoda Transtechin johdon julkisuudessa esittämät lausunnot, joissa viitattiin yleisesti tunnettuun tietoon, olivat epäasiallista vaikuttamista, yhtiö sanoo tiedotteessa.

Lisäksi esiin oli nostettu teknisten vaatimusten noudattamatta jättäminen. Yhtiön mukaan se on kuitenkin vahvistanut hankintaprosessin aikana, että tarjous on täyttänyt kaikki tarjouspyynnön pakolliset tekniset vaatimukset.

Lisää aiheesta

-  Yhtiö tarkensi Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenteen pyynnöstä, että mahdolliset eroavuudet johtuvat joko selkeistä vähäisistä virheistä (esimerkiksi kirjoitusvirheistä) tai tarjousdokumentaation epäselvyyksistä. Näitä selvennyksiä ei kuitenkaan otettu huomioon, Skoda sanoo.

Kaupunkiliikenteen mukaan on tyypillistä, että suuret kiskokalustohankinnat käyvät läpi markkinaoikeuden käsittelyn.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU