Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Ranskan eurooppaministeri vahvistaa Demokraatille, että Ranska tukee Suomen pyrkimyksiä sitoa EU-rahoitusta oikeusvaltioperiaatteen noudattamiseen

Eurooppaministeri Tytti Tuppurainen (vasemmalla) ja Ranskan eurooppaministeri Amelie de Montchalin yhteisessä tiedotustilaisuudessa Helsingissä tänään.

Ranskan eurooppaministeri Amélie de Montchalin vahvistaa Demokraatille, että Ranska tukee Suomen pyrkimyksiä sitoa EU-rahoitusta oikeusvaltioperiaatteen noudattamiseen.

Johannes Ijäs

Demokraatti

Esimerkiksi Helsingin Sanomat kertoi pari päivää sitten, että EU:n puheenjohtajamaa Suomi saa myös Saksan tuen pyrkimyksilleen kytkeä EU:lta saatavat rahat unionin periaatteiden noudattamiseen. Saksa on EU:n suurimpia nettomaksajia, eli se maksaa EU:lle enemmän kuin saa sieltä.

Pääministeri Antti Rinteen (sd.) mukaan Saksan liittokansleri Angela Merkel vahvisti tukensa tiistaina.

– Sain häneltä jälleen kerran vahvistuksen, että nettomaksajat ovat meidän takana, kun viemme eteenpäin tätä ehdollisuutta, Rinne kertoi HS:lle tiistai-iltana.

Oikeusvaltioperiaatteen noudattamisesta on käyty voimakasta keskustelua muun muassa Unkarin osalta.

“Jos ei ole oikeusvaltiota, mikään näistä lupauksista ei ole mahdollinen.”

Demokraatti kysyi tänään Ranskan kantaa asiaan, eurooppaministeri Amélie de Montchalin vieraili Helsingissä eurooppaministeri Tytti Tuppuraisen (sd.) ja ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr.) vieraana. Ranska on Saksan jälkeen toiseksi suurin EU:n nettomaksaja.

– Oikeusvaltioperiaate on olennainen Euroopan identiteetille. Euroopan lupaus on tuoda rauhaa, demokratiaa, vaurautta ja edistystä. Jos ei ole oikeusvaltiota, mikään näistä lupauksista ei ole mahdollinen ja realistinen, Ranskan eurooppaministeri toteaa Demokraatille.

Rinteen tavoin de Montchalin puhuu ehdollisuudesta. Oikeusvaltioperiaatetta ei pidä edistää vain puhumalla, vaan sillä on hänen mukaansa oltava “konkreettinen, käsinkosketeltava ja näkyvä” muotonsa.

Niinpä de Montchalin toteaa, että Ranska on EU-puheenjohtajamaa Suomen ja muitten partnereiden kanssa mukana miettimässä, miten ehdollisuutta voidaan toteuttaa.

De Montchalin ei halua puhua sanktiomekanismista.

– Sanoisin, että jos et kunnioita arvoja etkä sopimusten henkeä, sillä pitäisi olla seurauksia, hän jatkaa ja viittaa seurauksien näkymiseen nimenomaan EU:n monivuotiseen rahoituskehyksessä ja budjetissa niiden maiden osalta, jotka eivät oikeusvaltioperiaatetta noudattaisi.

De Montchalinin mukaan nyt pohditaan, miten oikeusvaltioperiaateen mahdollisesta rikkomisesta tulevat seuraukset voisivat olla ennustettavissa olevia, tarvittaessa peruutettavissa sekä uskottavia.

– Seurauksia ei pitäisi tulla suoraan kansalaisten elämisen standardeista, mutta pitäisi tulla jonkinlaista realistista painetta seurauksista, jos ei noudateta Euroopan yhteisiä arvoja.

– Me tuemme siis ajatusta ehdollisuudesta monivuotisessa budjettikehyksessä, jolla taasen on yhteytensä oikeusvaltioperiaatteeseen, de Montchalin tiivistää Demokraatille Ranskan kannan ja tuen Suomen tavoitteille.

Myös EU:n laajentuminen oli esillä.

Eurooppaministerien tiedotustilaisuudessa Ranskan eurooppaministeri antoi myös voimakasta tukea Suomen painotukselle vahvistaa sosiaalista Eurooppaa.

Ministeri Tytti Tuppurainen totesi tiedotustilaisuudessa, että mailla on yhteinen käsitys siitä, että oikeusvaltioperiaatteen on oltava korkealla Suomen EU-puheenjohtajuuskauden agendalla. Hän kiitti Ranskaa tuesta asialle.

Eurooppaministerit kertoivat keskustelleensa myös ilmastosta, EU:n monivuotisesta rahoituskehyksestä sekä EU:n mahdollisesta laajentumisesta Pohjois-Makedonialla ja Albanialla.

Tytti Tuppurainen painotti laajentumisen vaativan perusteellisia keskusteluja jokaisen jäsenvaltion kanssa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE