Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Ranskassa käynnissä panttivankitilanne, kaksi kuollut – tekijä ilmoittanut olevansa Isisin kannattaja

Tiesulku Trebesissä Ranskassa.

Ranskan viranomaisten mukaan Trebesin kaupungissa edelleen jatkuvassa panttivankitilanteessa on kuollut kaksi ihmistä. Aseistettu mies on ottanut useita panttivankeja Super U -nimisessä kaupassa.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Viranomaiset ovat määritelleet tilanteen terroristiteoksi. Asemies on ilmoittanut olevansa äärijärjestö Isisin kannattaja.

Uutistoimisto AFP:n haastatteleman lähteen mukaan tekijä huusi arabiaksi “Allahu Akbar” eli Jumala on suurin ennen kun hän astui sisälle supermarkettiin hieman puolen päivän jälkeen Suomen aikaa. Sen jälkeen kaupasta kuului ammuskelua, lähde kertoo.

Suurin osa kaupan työntekijöistä ja siellä olleista asiakkaista kuitenkin ehti paeta paikalta, paikalla ollut lähde kertoo uutistoimisto AFP:lle.

Poliisi on eristänyt alueen.

Aiemmin tänään sama mies oli ampunut kohti poliiseja Carcassonnessa noin 15 minuutin automatkan päässä Trebesistä. Yksi poliiseista haavoittui.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE