Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Raportti: Tästä syystä koronaepidemian täydellinen tukahduttaminen pysyvästi ei ole Suomelle realistinen vaihtoehto

Alivaltiosihteeri Martti Hetemäen exit- ja jälleenrakennustyöryhmän tekemässä 1. vaiheen raportissa pohditaan myös kysymystä, voidaanko epidemia tukahduttaa pysyvästi niin, ettei se enää palaa.

Rane Aunimo

Demokraatti

Hallitus linjasi neuvottelussaan sunnuntaina 3. toukokuuta ja maanantaina 4. toukokuuta toimintasuunnitelmasta koronakriisin hallinnan hybridistrategiaksi sekä viruksen aiheuttamien rajoitusten vaiheittaisesta purkamisesta. Hallitus tekee asiasta periaatepäätöksen valtioneuvoston yleisistunnossa. Periaatepäätöksessä hallituksen linjauksia avataan tarkemmin. Hallitus teki linjauksensa Hetemäen ryhmän raportin pohjalta.

“Epidemian väliaikainen tukahduttaminen (niin että tartuntoja ei enää syntyisi) saattaisi olla mahdollista, jos nykyisiä rajoitustoimia jatkettaisiin täysimääräisinä useita kuukausia eteenpäin. Koska pandemia on globaali, epidemian uudelleenkäynnistymisen uhka olisi kuitenkin pysyvä eikä rajoituksista voitaisi luopua hyvin pitkään aikaan, vaan niitä pitäisi jatkaa jopa vuosien ajan.”

Raportissa todetaan, että jos käytössä olisi tehokas ja kaikille riskiryhmille hyvän suojan antava rokote nopealla aikataululla (esimerkiksi jo tänä syksynä) niin tilanne olisi erilainen.

“Tällä hetkellä optimistisimmatkin arviot ovat, että rokotetta todennäköisesti joudutaan odottamaan vuosia, eikä sen onnistuneesta kehittämisestä ole takeita. Vaikka turvallinen ja tehokas rokote saataisiin kehitettyä poikkeuksellisen nopeasti esim. 1–2 vuodessa, rokotetta pitäisi saada valmistettua ennätysmääriä, jotta se riittäisi koko maailmalle. Rokotetuotantokapasiteetti on maailmassa rajallinen ja on odotettavissa, että niissä maissa joissa sitä on, kapasiteetti varataan omille kansalaisille ainakin siihen asti, että oman maan tarpeet on varmistettu.”

Raportin mukaan epävarmuutta liittyy myös rokotteiden tehoon.

“Rokote voi tuoda tulevaisuudessa apua epidemian kausittaisten aaltojen hillintään, mutta on epätodennäköistä, että sen avulla ehditään vaikuttaa merkittävällä tavalla käynnissä olevaan pandemian ensimmäiseen globaaliin aaltoon. Epidemian täydellinen tukahduttaminen pysyvästi ei siksi ole Suomelle realistinen vaihtoehto. Hallittu muttei liian voimakas hidastaminen, jolla ehkäistään terveydenhuollon ylikuormittumista ja sen aiheuttamia terveyshaittoja ja ylikuolleisuutta, on strateginen tavoite, jonka avulla lopulta voidaan kaikista rajoituksista luopua ilman suurta uuden epidemia-aallon riskiä.”

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE