Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Talous

1.12.2025 06:13 ・ Päivitetty: 1.12.2025 06:13

Rauhantutkimusinstituutti: Suuret puolustusteollisuusfirmat tekevät tiliä

DEMOKRAATTI / BUNDESWEHR HANDOUT
Muun muassa Saksa on ilmoittanut käynnistävänsä varustautumisohjelman, jolla sen asevoimien Bundeswehrin varustusta ja henkilökuntaa lisätään.

Maailman sadan suurimman puolustusteollisuusyhtiön liikevaihto kasvoi viime vuonna lähes kuusi prosenttia 679 miljardiin dollariin eli noin 587 miljardiin euroon. Asiasta kertoo Tukholman kansainvälisen rauhantutkimusinstituutin Siprin tuore tutkimus.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Aseiden ja puolustusvälineiden kauppaa vauhdittivat esimerkiksi Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa ja Israelin käymä sota Gazassa. Myös maailmanlaajuiset ja alueelliset geopoliittiset jännitteet kasvattivat puolustusteollisuusyritysten liikevaihtoa.

Ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2018 maailman viisi suurinta puolustusteollisuusyritystä kasvattivat kaikki liikevaihtoaan.

Liikevaihdon ja uusien tilausten kasvu johti monen yrityksen kohdalla tuotantolinjojen ja -laitosten rakentamisiin, tytäryhtiöiden perustamisiin sekä yrityskauppoihin.

-  Viime vuonna asekaupan liikevaihto ylitti Siprin kautta aikojen korkeimman mittaaman tason, kun yhtiöt hyödynsivät suurta kysyntää. Vaikka yhtiöt ovat rakentaneet tuotantokapasiteettiaan, ne silti kohtaavat haasteita, jotka voivat vaikuttaa kustannuksiin ja aikatauluihin, Sipri tutkija Lorenzo Scarazzato sanoo tiedotteessa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU